perjantai 31. toukokuuta 2013

Terassin kattaminen osa 3


Rapeaa perjantaita sanoi veli ahven, kun savustuslaatikon kansi avattiin.



Työnallella on sellainen paha taipumus, että keskeneräiset asiat häiristee niin pitkään kunnes ne on tehty. Niin on terassin kattamisenkin kanssa käynyt. En oikein ole osannut rentoutua ennen kuin olen saanut tämän projektin kuntoon taikka kondikseen. Mutta nyt alkaa homma olemaan taputeltu. Eli mennään suoraan asiaan.

Runkohan meillä oli nyt kasattu ja anturat valettu. Jäljellä oli enää purjekankaan asentaminen paikalleen.
Otin talvella ostamani purjeen autotallista ja levitin koko komeuden etupihan nurmelle. Ja kyyyllä, kyllä purjeella mittaa oli. Melkein teki mieli ostaa vene siihen jatkeeksi. Mutta koska Työnalle on enemmän soutuvenemiehiä, sai tämä hiukan kalliimpi hankinta jäädä hamaan tulevaisuuteen.
Purjeella oli mittaa noin 6x10m ja purje oli kolmion mallinen. Alasivu 6m ja pitkät sivut 13,05m
Mittasin terassin syvyyden lisäksi puolimetriä lisää ja otin legendaarisen väriset oranssit fiskarssit ja pistin purjeen keskeltä poikki. Varmuuden vuoksi vielä lauta purjeen päälle, jotta sain suoran linjan leikkaukselle.


 Purje oli Genua 1, joka taitaa käsittääkseni olla etupurje ja mallia suurin. Toisessa reunassa oli pistoolihakaset ja näihin oli helppoa saada kiinnitys terassiin. Toiselle puolelle tarvittiin kiinnitystä varten vielä reijät. Tähän tarkoitukseen hommasin messinkiset purjerenkaat ja sellainen paketti löytyikin yllättäen aina parjaamastani Bauhaussista. Propsit teutooneille.

Purjerengaspakkaus maksoi 8,50 ja mukana tulee lyöntityökalu. Koko paketin laadusta en ole täysin varma, mutta näin ensimmäiseksi kesäksi tämä saa riittää. Korjaillaan sitten jos ei kestä.
Pakkauksen takan on ohjeet jota noudattamalla homma hoitui kuin pitikin. Työnalle tietenkin kokeili ensin ilman ja luki sitten vasta ohjeet. Näin toimitaan aina!
Lyöntityökalulla lyödään alkureikäpurjeeseen ja lopuksi myös purjerenkaat toisiinsa kiinni. Kätevä oli.



  
Itse purjeen laittaminen katteen päälle ei ollut aivan kuin jälkikasvun peittely, vaan ulkokulmasta oli lähdettävä liikkeelle. Yksi nurkka ja sivu kiinni rautalankavirityksillä. Sitten yläparrujen yli aina toiselle sivulle asti. Koska purje on kolmion mallinen, tulee seinustan vierelle hiukan kapeampi ala kuin terassin ulkoreunalle. Minusta tämä on vain persoonallisen näköistä.

Moneen kertaan joutuu reunoista repimään ja sovittelemaan, mutta lopulta purje kuitenkin istuu paikalleen juuri kuten oli suunnitellut. Erittäin hienua.

Reunojen kiinnitykseen hankin aina niin ihanasta Motonetistä joustavaa köyttä jota käytetään ns. mustekaloissa. Ei siis merenelävissä vaan se joustava, koukullinen naru joka yleisimmin löytyy polkupyörän takapakkareilta.
20m joustava yhtenäinen köysi ja 10 irrallista koukkua sisältävä pakkaus maksoi vaivaiset 19,90e. Tämän kestävyys vuosien saatossa tosin saattaa koitua ongelmaksi, mutta kassellaan sitä sitten myöhemmin.
Köysin kulmaan kiinni ja sitten vain isoa parsimista. Loppuköysi vaakaparrun ympärille ja homma oli siinä.










Sanokaa mitä sanotte, mutta tästä tuli erittäin viihtyisä paketti. Talveksi tämä luonnollisesti pitää ottaa pois, mutta se on sen ajan ongelma. Katsellaan nyt vielä muutama tuulinen ja sateinen päivä, että miten kate käyttäytyy. Jos se löytyy naapurin kuusesta, niin sitten pitää säätää lisää. Tässä tapauksessa purje kuitenkin on kohtuullisen kireällä ja vaakatasossa. Tuuli pääsee terassin läpi sivusuunnassa ja kovin suuria voimia ei pitäisi itse purjeeseen kohdistua.
Tarvittaessa pitää rakennelman yläpuolelle, yläparrujen suuntaisesti, vielä ruuvata pari listaa, mutta se ei kovin kummoinen puhde ole.

Sitten palkinto. Adios!


maanantai 27. toukokuuta 2013

Terassin kattaminen osa 2


 




 Päivää, hyvää sellaista!

Kesä kolkuttelee ovia ja iso fikkari eli arska eli aurinko on näyttänyt säteitään jo meidänkin perällä. Sehän tarkoittaa sitä, että äkkiä se terassi kuntoon, että pääsee suosikkikohtaan, eli itsensä palkitsemiseen.
Terassiahan me ollaan tässä katettu tai ainakin yritetty ja jos ei muuta, niin ainakin siitä on jauhettu tarpeeksi. Kuten viime kirjoituksesta kävi ilmi, on toimeen myös tartuttu. Toimi on rauhallinen nainen joten hän ei myöskään suuttunut siitä.
Viime jaksossahan Työnalle valoi kahteen kulmaan palkkikengät betoniin ja palkitsi itsensä välittömästi.
Tällä kertaa vuorossa ovat loput tolppien paikat. Tässä vaiheessa työläimmäksi työvaiheeksi osoittautui terassilautojen irroittaminen. Terassin joka kulmaan sekä keskelle piti nähkääs saada myös antura tehtyä.

Kuten innoikkaimmat lukijat muistavat, suositteli Työnalle terassilautojen ruuvaamista ja se taitaa olla nykypäivänä hyvin käytetty kiinnitystapa, harvempi enää naulaa. Kun ruuvataan, niin silloin saadaan tarvittaessa myös laudat irti uudestaan ja juuri tällainen tapaus sattui tässä kohteessa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että ruuvausvaiheessa ruuvin kannat olivat usein menneet syvälle lautaa ja ruuvin irroittaminen osoittautui vaikeaksi (en käytä sanaa haastava!) Apuvälineiksi sopi tässä vaiheessa pienen pieni ruuvimeisseli, jolla ruuvin torx-kannan sai rapsutettua ns. auki liasta ja hiekasta, ja tämän jälkeen irti ruuvaaminen onnistui helposti. Muutama ruuvi tosin meni kärjestä rikki ja ne jouduin ruuvaamaan pihdeillä irti. Kaikkia lautojahan me ei irroiteta, tai Työnalle olisi vieläkin kohteessa parta maata viistäen ja eläkepäivät selän takana kolkuttaen. Vain tarvittavat laudat niin, että pystyin kaivamaan anturoille kuopan.

Rautakauppa kasvatti toisella kvartaalilla liikevaihtoaan Työnallen toimesta seuraavasti: Pilariharkkoja 4kpl, palkkikenkiä 6kpl, 5x90 rst ruuveilla sekä kohtuullisen runsaalla määrällä painekyllästettyä puutavaraa mitoiltaan 50x100, 50x125 ja 90x90. Yhteensä noin 450 eurolla.

Jos ja kun menette rautakauppaan ostamaan isompia määriä puutavaraa tai mitä tahansa, kannattaa niistä käydä neuvottelemassa myyjän kanssa. Usein, lähes aina, ainakin tiliasiakkaat mutta muutkin saavat ns. projektialennuksen. Näillä alennuksilla saadaan pitkässä juoksussa rahaa säästettyä. Jos tuntuu siltä, että minun ostokseni ovat kuitenkin niin pieniä, että en viitsi vaivata myyjää näillä, niin unohtaa se ajattelutapa. Rautakaupat myyvät tavaraa pääasiallisesti yksityisille kuluttajille ja niistä se heidän leipänsä koostuu. Kyllä ne palvelee ja jos eivät, niin ei muuta kun toiseen rautakauppaan. Jos rautakaupan aukioloajat ovat myös viikonloppuisin, niin silloin ei kannata mennä. Myyjiä on vähemmän ja kaikki ovat silloin liikenteessä. Jos mahdollista, niin menkää arkipäivisin ja päivällä. Silloin niitä myyjiä saa olla hätistelemässä pois ympräriltä.

Kannattaa myös tiedustella jos joku tuttune tai naapurinne on rakentemassa esim. taloa. Heillä usein on valmis tiliasiakkuus- tms. suhde johonkin rautakauppaan ja voitte hyvässä lykyssä päästä nauttimaan heidän alennuksistaan.
Sanotaanko nyt vaikka näin: Ota selvää mitä tarvitset. Ota yhteyttä rakentavaan tuttuusi tahi naapuriisi ja pyydä häntä tekemään tarjouskysely listasi pohjalta hänen hankintapaikkaansa ja mene hyvän tarjouksen kanssa samaan liikkeeseen ja sano, että tulin hakemaan nämä nyt. Sitä myyjää ei kuitenkaan kiinnosta onko juuri se ja se henkilö noutamassa tavaratoita. Ja jos on kiinnostunut, niin sano että nämä ovat menossa hänelle. Olet vain hakemassa ja maksamassa näitä.
Toisaalta kukaan ei kiellä avaamasta myöskään kanta-asiakastiliä rautakauppaan.
Kaikkein helpointa kuitenkin ehkä on ostaa kaikki puutavara tai mikä lie, samasta paikasta. Pienet paikat muistavat naamasta, isommat kanta-asiakasjärjestelmästään. Monet isommat rautakaupat pitävät kirjaa tavalla tai toisella siitä miten paljon asiakas on ostanut kuluneiden kuukausien ja vuosien ajalla ja arvatenkin sen mukaan määräytyvät alennukset. Paitsi tietenkin Bauhaus joka ei muista mitään!

Mutta takaisin asiaan josta lipesin taas yllättävän kauas.

Kun terassin laudoitukset oli revitty auki oli aika kaivaa kuopat anturoita varten. Olin jo etukäteen valanut ns. pikkukakut pilariharkkojen keskelle ja torpannut palkkikengän keskelle. Märkään sementtiin se uppoaa kuin vanhaan ihmiseen.
Koska rakennelmastani oli tulossa kohtuullisen suuri, päätin vielä valaa pilariharkkojen ympärille kakun kyhäelmää stabilisoimaan.

Kun kulmat ja keskikohdat oli valettu, alettiin iskemään puutavaraa pystyyn. Tässä puuhassa on lisäkäsiparit hyväksi avuksi. Koska pelkkiä käsiä on vaikea saada, pyysin apua isäukoltani. Jo kohta rakennusliike isä-poika-hermot olivat täydessä tohinassa.

Kun lähdetään kehikkoa rakentamaan on tietenkin hyvä aloittaa 90x90 kulmapuista. Kulmapuut tuettiin terassin rakenteisiin välikaisesti ja irroitetaan vasta kun kehikko on valmis.
Itse katteen kehikko ei ole kiinni talossa ja terassissa kuin parista kohdasta. Ulommainen keskitolppa on tuettu terassin rakenteisiin vakauttamaan kehikkoa ja talon seinustalla kehikko on tuettu parilla puulla kattotuoleihin ulkopuolelta. En siis kiinnittänyt kehikkoa sen takia, että jos jommassa kummassa rakennelmassa tapahtuu routimisliikettä, niin rakennelmat eivät ns. hajota toisiaan.

Puuliitoksissa käytin ruostumattomasta teräksestä valmistettuja 5x90 ruuveja. Kun liitetään painekyllästettyä puuta on rst-ruuvit oikea valinta. Painekyllästetyn puun suoja-aine kun pukkaa olemaan niin vahvaa, että se syövyttää ja ruostuttaa tavalliset ruuvit muutamassa vuodessa.
Muutamia L-kulmarautoja sekä palkkikenkiä hankin myös ja ne hankittiin myös ruostumattomasta teräksestä valmistettuina. Jaa että miksikö? Miksi ei kuumasinkitystä materiaalista jotka olisivat hiukan halvempia?
Siksi että kun ruuvataan painekyllästettyyn puuhun jokin palkkikenkä tms. rst-ruuvilla kiinni, niin kaikkien metallien pitäisi olla ruostumatonta terästä. Jos esim. palkkikenkä on mustasta teräksestä valmistettua sinkittyä materiaalia ja se ruuvataan rst-ruuvilla, syntyy ns. epäpuhdas liitos. Kun epäjalompi metalli (hiiliteräs) yhdistetään jaloseosteiseen materiaaliin (rst) syntyy galvaaninen pari elektrolyytin vaikutuksesta ja vähemmän jalo materiaali ruostuu.
Eli näin lyhykäisyydessään: rosteria rosteriruuveilla kiinni. Hiiliterästä mustilla sinkityillä kiinni.

Tässä vielä tarkempi kuvaus Euro Inoxin eli ”Eurooppalainen ruostumattoman teräksen markkinointia ja tiedottamista edistävän yhdistyksen” sivuilta otettu teksti kohdasta 5.2

Ruuvi- ja pulttiliitokset ovat suosittuja liitostapoja. Jatkuvasti tehdään virheitä käyttämällä sinkittyjä ruuveja ja pultteja ruostumattoman teräksen kiinnittämisessä. Liittämällä ”jaloseosteiseen” ruostumattomaan teräkseen vähemmän jalosta materiaalista kuten hiiliteräksestä valmistettuja ruuveja, pultteja tai alumiinilistoja muodostuu galvaaninen pari elektrolyytin vaikutuksesta. Kuten missä tahansa galvaanisessa parissa virta kulkee vähemmän jalosta materiaalista (hiiliteräs tai alumiini) jalompaan materiaaliin (ruostumaton teräs), ja vähemmän jalo materiaali ruostuu. Tästä syystä sinkityt ruuvit ja pultit, jotka muuten kestäisivät vuosikymmeniä, ruostuvat hyvin nopeasti, jos niitä on käytetty ruostumattomasta teräksestä valmistettujen tuotteiden liitoksissa. Tällaisesta korroosioprosessista syntyvät ruostejäljet voivat joutua ruostumattomalle teräspinnalle aiheuttaen siihen korroosiota. Sen vuoksi ruostumattoman teräksen liitoksissa täytyy käyttää vain ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kiinnikkeitä.

Totuuden nimissä täytyy myöntää, että antureihin hankkimani palkkikengät ovat kuumasinkittyä terästä. Laitoin väliaikaisesti ne kiinni sinkityillä ruuveilla. Ongelmaa sinänsä ei vielä ole, mutta ajan kuluessa ne ruuvit pitää vaihtaa sellaisiin ruuveihin, joissa sinkityskerros on paksumpi jotta ne kestävät painekyllästetyssä puussa paremmin.

Kehikko on nyt kasassa ja seuraavaksi kaivetaan purjekangas esiin ja katsotaan millainen se on. Edelleenkin hiukan jännittää mitä sen kiinnityksestä mahtaa tulla. Pingoitanko sen kehikon yläpuolelle ja jos, niin miten?
Palkitsenko itseni viinillä vai oluella?
Grillaanko?
Vain rakennanko kiskoilla toimivat verhon kehikon alapuolelle, jonka saa vedettyä päälle ja pois tarvittaessa?
Kaikkiin näihin tuskin saadaan vastauksia, mutta näillä edelleen mennään. 
Ehdotuksia ja kommentteja ja kaikkea muutakin otetaan mielellään vastaan.


Nähdään jos ei näkö lähde!


 









torstai 16. toukokuuta 2013

Terassin kattaminen osa 1

Aurinkoista Toukokuuta rakkaat lukijat.

Pohdinpa tuossa yhtenä iltana blogin kirjoittamisen syvintä olemusta. Istuessani seeprannahkatuolilla ranskalaista viiniä siemaillen pohdin muun muassa sitä, että miten blogia kannattaisi päivittää. Kannattaako minun tehdä jokin projekti valmiiksi ja siitä sitten kirjoittaa pari A4:sta tekstiä ja iskeä kuvat kylkiäisiksi vai kannattaisiko isompi projekti jakaa blogiteknisesti pienempiin osiin?
Blogin kirjoittamisen yksi asia lienee kuitenkin se, että sitä päivitetään tasaisin väliajoin. Kerran vuodessakin on tasainen väliaika, mutta tietynlainen, kiivaampi rytmi lienee lukijallekin kaikin puolin parempi.

Tulin siis tulokseen, että kannattaa alkaa vaihe vaiheelta seuraavaa projektia kirjoittamaan.  Ja jos joku yksinäinen sielu on aiheesta oikeasti kiinnostunut, voi hän lukea eri kirjoitukset ns. putkeen.
Myös välivaiheissa kirjoitetut blogi-tekstit sisältävät tarkempia yksityiskohtia rakentamisen eri vaiheista. Ettei tule sitä kuuluisaa ”rakennetaan talo –> nyt on runko valmis-> sitten vaan laitetaan tyynyt sohvalle ja sytytetään kynttilät” –tyylistä kirjoittamista.
Tällaisessa kirjoittamisessa saattaa nähkääs helposti tulla lukijalle mieleen, että miten se itse talo nyt rakennettiin?

Tänään aloitetaan siis terassin kattaminen. Tarkoituksena on rakentaa pergola-tyylinen katos terassin ylle, mutta terassia ei kateta valokatteella vaan siihen asennetaan purjekangas aurinkosuojaksi. Talveksi purjekangas luonnollisesti otetaan pois.
Aloitin terassin suunnittelun jo aikaisin keväällä ja hankinnoista olen suorittanut jo itse purjekankaan osan.

Googlettelin tammikuussa eri purjeentekijöiden numeroita ja osoitteita ja olin yhteydessä muutamaan. 6x4m kokoisen purjekankaan tilaaminen räätälöitynä osoittautui kuitenkin kohtuullisen kalliiksi hankinnaksi. Yli tonnin mentiin.
Koska olen laskelmoiva ja kustannustehokas (eli persaukinen) remontoija, lähdin kokeilemaan toista tapaa. Kirjoitin muutamalle veneilypalstalle ostoilmoituksen vanhasta purjekankaasta. Laitoin myös muutamalle pursiseuralle mailia, josko voisivat ilmoittaa jäsenilleen, että remonttipellellä on tarve isolle purjeelle.

Jo kohta minuun otti yhteyttä herrasmies joka tarjosti kolmion mallista purjetta, kooltaan 6x10m ja huokeaan hintaan 75e.
Veli purje on vuodelta  1994. Tämä sai luvan kelvata. Kassellaan miten saan sen kikkailtua terassin ylle. Itseäkin vähä jännittää.

Mutta sitten itse projektiin. Olinhan suunnitellut tätä monena iltana ja monen oluen ja viinilasillisen avustuksella.
Terassi itsessäänhän ei ole kiinni talossa mitenkään, kuten aiemmassa kirjoituksessani olen asiaa mainostanut. Sama pitää päteä myös katteeseen. Katos ei myöskään tule olemaan itse terassissa kiinni ja näin saadaan ns. liikkumavara kaikkiin rakenteisiin. Eli jos jokin osio liikahtaa roudan tms. seurauksena, ei se vaikuta muihin rakenteisiin.

Terassin ulkopuolelle, välittömään läheisyyteen, kaivoin siis kuopat ulkokulmiin. Iskin styroksia pohjalle ja kaadoin sementit kuoppaan. Palkkikenkä kakkuun pystyyn ja nukkumaan. Siinäpä tämä ensimmäinen vaihe oli.

Kuten seuraavassa kuvasta huomaatte, käytän ainoastaan ammattimaisia suunnitteluohjelmia. Kuvassa terassi alkuvaiheessa ja paintilla töherretty viivat tulevan katteen paikasta. Kuva on siis teille rakkaat lukijat, selventämään kokonaisuutta.
Lisäksi pari kuvaa kakusta. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi että sementtivalu on ammattislangissa kakku. Ensin sekoitetaan kura ja sitten valetaan kakku. Jos mahdollista, niin kura pitää lausua r-vikaisesti. Tulee autenttinen tunnelma.

Mutta Kakkahätä-77 siteeratakseni: näillä mennään ku ei oo muutakaan.






maanantai 6. toukokuuta 2013

Viinihylly asuu hyllyjenhyöneellä



Aurinkoista toukokuuta rakkaat lukijat ja myöskin ne jotka ei vielä osaa lukea. Vappu tuli ja meni, mutta ainakin sillä yhdellä insinöörillä ja pellehyppymestarilla, jolla on teurastajalakki päässä ja viettää vappua vielä kaksi viikkoa vapun jälkeenkin, on vielä vappu. Tarkoitan tietenkin siis Sörsselssöniä. Terveisiä vaan Simo Salmiselle

Viini, tuo makunystyröitä hivelevä jumalten nektari sai aikoinaan myös Työnallen suupielet hymyyn ja siitä asti on viini hyväillyt kitalakea aina silloin tällöin, hyvässä seurassa tai hyvän ruuan kanssa. Viinin maisteluhan oli nuoruusvuosina sitä, että se on pahaa marjamehua jota piti aina joskus maistaa puoliväkisin. Kunnes koitti se päivä kun Työnallen tuottajaystävä ja mestarimuusikko Kreivi Stakula suositteli maistamaan Valpolicellan alueelta tulevia punaviinejä. Pitkäaikaiseksi suosikiksi muodostui Zenato Valpolicella Superiore, jota saa reilun kympin hintaan handelista elikkä pitkäripaisesta elikkä alkosta. Hiukan parempi versio on sitten Zenato Amarone della Valpolicella Classico, josta  joutuu jo köyhtymään reilusti yli kolmekymppiä pullolta.
Valpolicellan viinialue sijaitsee pohjois-Italiassa, sieltä Garda-järven itäpuolelta. Suosittelen tutustumaan tähän blogiin tässä asiassa ja suosittelen erittäin lämpimästi näitä täyteläisiä punaviinejä.

Mutta siis sitten asiaan, eli niiden säilytykseen. Jostain syystä pullot tuppaavat tyhjenemään kohtuullisen nopeasti ja uskon vakaasti sen johtuvan siitä, että säilytys on ollut aiemmin asuintiloissa. Kas kun lämpötila ei ole oikea, on viini juotava ns. kuleksimasta. Concider it as done.

Viinit kehoitetaan säilyttämään 10-15 lämpöasteessa ja tämä optimaalinen lämpötila on myös Työnallen kellarissa. On siis täysin loogista, että viinihyllyt isketään sinne minne ne kuuluu.

Aiemmassa tekstissänihän kerroin kellarin uudelleenorganisoinneista ja varastohyllyjen rakentamisesta. Olin myös yhden slotin varannut tälle, myös puhetta ja mieltä edistävälle nektarille. Kokonaisuudesta puuttui enää oikeat muodot, jotta viinipullo saisi levätä, edes sen hetken, arvoisessaan sylissä.

Ensi alkuun pohdin tekeväni erillisen lokeroidun hyllyn, mutta se on sen verran työläs tähän hätään, että päätin jättää sen odottamaan eläkevuosia, jonne on muuten enää noin kolmekymmentä vuotta. Ei paha.

Nyt käytettiin siis jo rakennettuja hyllyjä hyväksi siten, että tein niihin vain omat pullotelineet.
Otetaan siis leveää lautaa ja porataan 105mm rasiaporalla lauta täyteen reikiä. Toisessa, kapeammassa laudassa toteutetaan sama proseduuri, mielellään samalla jaolla. Sitten otetaan pöytäsirkkeli ja vetastaan laudat halki. Ja jo kohta meillä on (mainoskatkon aikana tehty) telineet valmiit. Sitten vain ruuveilla kiinni hyllyyn ja homma on taputeltu.

Kyllä siinä kelpaa viinipullon levätä.











Lopuksi vielä heräteostos, Viini-lehden vuoden viiniksi valittu ja hilpeästi nimetty Yhdysvaltalainen Kungfu Girl Riesling 2011. Pallogrilli on kuvausrekvisiittaa ja kellari sisutettiin lainatavaroin.