lauantai 23. marraskuuta 2013

Työnallen horjahdus ja Risto-Matti Ratian lehtiteline. Kaiken voi korjata?

No mutta hyvää lauantai-iltaa teille kaikille lottoarvonnan parista.



Työnalle on kova urheilumies. Ainakin väittää niin. Jo useamman vuoden ajan Työnalle on käynyt jokakesäisessä miehisessä loppukesän mittelössä, jossa punnitaan se kaikkein kovin kunto ja jossa mitataan henkistä kanttia aina siihen viimeiseen vapinaan asti. Se on nimittäin Sexkampen, kuusinottelu, jossa on seitsämän yleisurheilulajia. Tietenkin.

Kokovartaloöljyttynä ovat raavaat uroot mittailleet toisiaan seuraavissa lajeissa: kiekonheitto, kuulantyöntö, korkeushyppy, 100m juoksu, pituushyppy, keihäs sekä 400m.
Sexkampen-organisaatio on pyrkinyt pitämään mittelöpaikan sijainnin salaisuutena aina viimeiseen asti, ihan jo siitä syystä, että paikalle soljuu usein satamäärin naisia.

Joka vuosi myös ottelupaikka vaihtuu ja se perustuu siihen, että voittajan paikkakunnalla kisaillaan seuraavan vuoden kisa.
Tänä vuonna mittelö oteltiin optimiolosuhteissa, Helsingin Pukinmäessä. Urheilupyhättöön kokoontuivat taas tutut kahdeksan loppuun asti trimmattua hahmoa, joiden pinkeitä lihaksia hiveli elokuinen lämmin lounatuuli. Mutta ei siitä kisasta sen enempää, sillä Työnalle ei voittanut.

Jälkipelit, eli pisteidenlasku ja loputon spekulointi tapahtui tänä vuonna Työnallen residenssissä. Ensimmäinen tunti meni tietenkin pelkästään tiluksia katsellessa ja Työnallen remontteja arvostellessa.
Tuon jälkeen siirryttiin grillaamisen ja itsensä palkitsemisen maailmaan.  Hiiligrillin kupeessa, eli rillin kuppeessa, Työnalle näytti parhaat puolensa ja grillasi urheiluväelle kuuluisia ribbsejään. Siis possun ribbsejä.
Myös muut olivat kantaneet kortensa kekoon, ja jokainen loppuun asti hiottu atleetti oli tuonut jotain syötävää ja juotavaa. Ruokailu, voittajan ja muiden palkitseminen oli tosiasia. Itseään itse kukin palkitsi hyvin.

No mutta, miksi tämä koko tarina remontti-blogiin? Noh, toisinaan voi käydä niin, että salskeimmankin uroon koordinaatiokyky ja keskittyminen saattaa herpaantua herkimmällä hetkellä. Sinä sokeana hetkenä jolloin sankarinne saattaa olla vieraan voiman vietävissä. Sinä hetkenä jolloin sitä vähiten odottaisi.
Sellainen hetki koitti Työnallelle tuona kohtalokkaana iltana. Nimittäin puoli pulloa olutta juotuaan ja saunanraikkaana hetken momentumissa leijaillessaan, Työnallen vasen jalka horjahti hiukan takavasempaan ja kohtalokkain seurauksin Työnalle kaatui Risto-Matti Ratian suunnittelemaan  järjettömän kauniiseen lehtitelineeseen. Tuon lehtitelineen Työnalle oli löytänyt Askosta, ja löytää niitä vieläkin sieltä.

Koko pointti tässä asiassa on nyt kuulkaa se, että ne eivät ole kovin vahvarakenteisia, ja Työnallea korpesi suuresti se, että kovanonnen lehtiteline meni rikki. Työnalle korjasi lehtitelineen.

Mutta mitä tekee Työnallen jälkikasvu muutamaa kuukautta myöhemmin? Kaatuu päälle. Ei tosin urheilukilpailun adrenaliinin ja palkintojen huumassa, vaan silkasta innostumisesta.

Työnalle huoltaa ja korjaa jälleen. Se on nimittäin sillä lailla, että jos Risto-Matti saisi tästä tietää niin varmasti kääntyisi haudassaan, ja kaveri ei ole edes vielä kuollut.

Tein lehtitelineeseen uudet, ylimääräiset tuet jo ihan sen takia, että vanhat liimaukset alkavat olemaan liian hauraita. Lehtiteline oli siis hajonnut ns. säpäleiksi Työnallen horjahduksen takia, ja ne ovat liimattu säikeinä kiinni.




Uudet osat maalasin mustalla spraylla. Kas kun en enää liikaa jaksanut säätää. Lopputulos on mielestäni ihan hyvä. Vaikka en ehkä heti huomenna aamuhesuria kalsareissa hakiessani jaksaisi tavata puuseppäneuvoston puheenjohtajaa, saatika itse herra Ratiaa. Melko varmasti saisin molemmilta lämmintä avokämmentä tai ainakin kunnon torut.


Mutta Työnallelle on omakotitaloasumisen myötä kasvanut sellainen mentaliteetti, että lähes kaiken voi korjata.
Rakkaat ihmiset, hyvät lukijat ja muu rahvas. Yrittäkää korjata tavaroita, esineitä ja suhteita. Kaikki on periaatteessa korjattavissa jos niin haluaa. Eivät ne välttämättä kauniilta näytä tai kuten uutena, mutta onpahan yritetty.
Pitäkää huolta tavaroista ja toisistanne. 

Ja vielä hatunnosto Risto-Matti Ratialle, liian vähän arvostusta saaneelle loisteliaalle taiteilijalle, jota Työnalle arvostaa suuresti.

Ja hei, nyt kun vielä kerran katsotte ensimmäistä kuvaa, niin se näyttää kääpiön Barcelona-tuolilta. Eikö?



torstai 21. marraskuuta 2013

Energiakulutuslukemia ja viinin hivelemää mieltä

Se on kuulkaa nyt sillä lailla että päivää taloon! 


25000 lukukertaa on paukkunut rikki ja seuraavaksi tavoitellaan 50 000.
Rakkaat lukijat, suositelkaa loistavaa blogia tutuillenne ja kavereillenne, Facebookissa ja Twitterissä, turuilla ja toreilla. Ja muistakaa myös mainostaa Työnallen Suurtapintaremonttia-blogia siinä sivussa.

Lunta ei nyt vaan pukkaa ja kyllä se olisi tervetullutta. Ihan jo sen takia että saisi valoa elämään. Toisaalta lumettomuus ja korkeammat lämpötilat tuovat säästöä lämmityskuluissa.
Säästetyt eurot voi sitten vaikka sijoittaa viineihin tai mihin ikinä haluaakaan. Mainostelin jossain aiemmassa kirjoituksessani vuoden viiniksikin valittua Yhdysvaltalaista Kungfu Girl Riesling 2012 valkoviiniä. Työnallella se ei kestänyt vuotta vaan yhden illan, mutta hyvää oli. Koska talvella kuuluu lipittää punaviiniä, on vain oikeus ja kohtuus että mainostan myös saman valmistajan, eli Charles Smith:in The Velvet Devil Merlot punaviiniä. Tästä en ole varma, saako tätä handelista, mutta Siljan laivoilta ainakin. Kannattaa napata mukaan. Menee seurusteluviininä mutta myös lihaisan ruuan kaverina. Muisti-nyrkkisäännöksi riittää molemmista viineistä niiden tavallisuudesta poikkeava, lähes sarjakuvamainen etiketin kuvitus.

Ja nyt jää jo toiseksi lämpöpattereidenkin napsuminen kun tilan valtaa Työnallen suu joka napsaa siihen malliin ettei muista enää mitä oli kirjoittamassa. Viinihammas se siellä naksuu, ihan ovat olut- ja kahvihampaan vieressä, kaikki nätissä rivissä.

Niin, se energiakulutus. Vuosipäiväkaffet juotiin taas vesi-ilmalämpöpumpun kanssa ja sain hiukan statistiikkaa ylös.

Ajalla 1.10.2011 – 30.9.2012 talomme kulutti sähköä kaiken kaikkiaan 14267 kWh
Ajalla 1.10.2012 – 30.9.2013 talomme kulutti sähköä kaiken kaikkiaan 14612 kWh

Sehän tarkoittaa sitä ettei mikään ole muuttunut. Jos Työnalle haluaa suurempia eroja näihin lukemiin on iskettävä rahaa tiskiin että säästämään päästään.
Yläpohjan eristäminen puhallusvillalla on melko varmasti seuraava askel tällä saralla. Kustannusarvio tälle on parin tonnin luokkaa.

Mutta jotta ette unohtaisi lämmitysjärjestelmän päivittämisen tärkeyttä, näytän teille vielä kahden eri vuoden tilastolliset palkit Helsingin Energian sivuilta. Tarkemmin ottaen Sävel+ -palvelun sivuilta.



Vuonna 2011 (yllä) näette että huhtikuun lopussa pesue on muuttanut taloon ja kiinnittäkää huomiota kesäkuukausiin. Tasaista pötköä pukkaa joka kuukaudelle. Eli kesällä on lämmitetty käyttövettä erittäin kalliisti, kesäkuukausien lämpimät ilmat eivät ole vaikuttaneet kulutukseen juuri mitenkään.



Toisessa kuvassa vuonna 2012 näette kesäkuukausien kulutusmäärien laskevan hyvin pienelle tasolle. Joskin esim. Joulukuussa on ollut suurempi kulutus. Tähän lienee vaikuttanut myös kylmempi talvi.

Eli, jos teillä on omakotitalo ja yösähköllä lämpiävä lämminvesivaraaja, niin harkitkaa lämmitysmuodon päivitystä.
Ja jos päätätte vaihtaa, niin muistakaa että pankista saa siihen puuhaan lainaa pienemmällä marginaalilla kuin muihin kulutusluottoihin.

Täällä Työnalle, Helsinki. Hyvää loppuviikkoa ja hei hei! (ja kippis)


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Palovaroitin, ja niiden helevetin kalliit paristot




Aina ei remonttiblogi ole pelkkää remontointia. Myös talon huolto- ja turvallisuusasiat ovat tarkkailussa ja tänään menetetään hermot Prismassa. Työnallea aidosti kyrsii tuotteiden hinnoittelu ja turhan elektroniikkaromun tuottaminen. Korostan että kyse on periaatteesta ja pyydän valmiiksi anteeksi brutaalia, lähes luolamiehen tasolle ulottuvaa kielenkäyttöäni: Perkele!

Ja sitten itse tarinaan.
                                          
 Ja tapahtuipa niinä päivinä, että keisari Augustukselta tuli käsky lähteä Prismaan ostamaan palovaroittimeen uusia paristoja.
Työnalle osti taannoin palovaroittimet ja osti niitä vielä lisääkin, samaa merkkiä koska olivat siroja ja nättejä. Ja turvallisiakin.
Kaikki meni hyvin, aina lähes viiden vuoden ajan, kunnes paristot alkoivat loppumaan.

Tässä vaiheessa on hyvä valottaa Keva-pomojen lailla tilanteen taustoja kaikelle kansalle.

Prismoissa ja myös muissa kaupoissa on myynnissä Minipalovaroitin Housegard KD-128, optinen  –merkkinen palovaroitin. Se maksaa mm. Prismassa 12,95e
Pakettiin kuuluu palovaroitin sekä 3kpl CR2450 litium nappiparistoja.

Työnalle oli siis menossa ostamaan uusia paristoja, ja ne maksavat leppoisat 4,5e /kpl ja sehän tekee yhteensä 13,5e




Tästä hehkulamppuhuijauksesta innostuneena Työnalle laittoi S-ryhmään palautetta.

*Odottaa kaksi päivää*

No ei sitä nyt ole tullut. Kerron sitten mitä vastasivat.

Kaikesta huolimatta, hyvää keskiviikkoa kansalaiset!

Työnalle sai vastauksen. Kohtalaisen hyvä vastaus, mutta kokeilen silti edullisempia paristoja ensi kerralla.

HOK-Elannon asiakasomistajapalvelu

Ohessa laatu- ja ympäristöpäällikkömme vastaus palautteesenne:

"Kiitos palautteestanne.

Tehdasasennetut paristot harvoin sisältävät käyttöönotettaessa yhtä paljon varausta kuin myynnissä olevat paristot. Tämä johtuu siitä, että paristot ovat voineet joissakin tapauksissa olla laitteessa useita kuukausia, jolloin varausteho on laskenut alkuperäisestä. Siten palovaroittimiin tehtaalla asennetut paristot eivät ole verrattavissa myynnissä olevien paristojen tehoon ja käyttöikään. Joka tapauksessa paristosta saatava teho vaihtelee kuitenkin aina käytön ja käyttökohteen mukaan. Palohälyttimen käyttöiän jatkaminen uusilla paristoilla on ympäristön kannalta kuitenkin järkevintä.

Satu Kattilamäki
Laatu- ja ympäristöpäällikkö"


Työnalle kiittää vastauksesta HOK-Elantoa








lauantai 9. marraskuuta 2013

Martat, tuo toivottavasti ei katoava luonnonvara. Uunin puhdistusta



Työnalle muistaa pikkutyttönä miettineensä Marttoja. Mielikuvissa he olivat 95 vuoden iän ylittäneitä, sammalta kasvavia, harmaita mummoja jotka keittivät puuroa ja odottelivat kuolemaa tai seuraavaa eläkettä.

En voinut käsittää miten joku halusi olla Martta ja vielä ylpeä siitä. Mikseivät he ajaneet BMX-pyörillä ja ampuneet ilotulitusraketteja fillarin tangosta vaakasuoraan?
Mikseivät he vain nousseet valmiiseen ruokapöytään ja poistuneet talosta siivouksen ajaksi?

Noh, kun ikää on Työnallelle tullut ja suihku entisestään heikentynyt, on ymmärrys tullut mukaan aatoksiin kauniisiin. Jokuhan ne kotityöt tekee.
Työnallekin on kova poika tekemään kotitöitä ja siivoaminen on yksi niistä.
Muistanette uunista tekemäni kirjoituksen, siis siitä miten se odotti asennusta ja miten nyt on uudet pelit ja vehkeet?
Kodinkoneisiin, aivan kuten kaikkeen pätee sama asia. Niitä pitää puhdistaa ja huoltaa. Useilla uusien talojen omistajilla on jostain lukemani mukaan sellainen mielikuva, ettei uutta tarvitse huoltaa tai puhdistaa.
Omakohtainen tarkkailu on kuitenkin todistanut tämän vääräksi. Vain vuoden vanha uuni oli likainen pinttyneestä ruokatahroista. Ei uusi uuni voi olla likainen. Voi se.

Liityin vuosi sitten Marttojen Facebook-sivujen faniksi ja sieltähän niitä neuvoja on sattunut Työnallenkin silmään tuon tuostakin. Ja lähes joka toisessa postauksessa vilahtaa ruokasooda. Taitavat autotkin pestä sillä kohta. Päätin viimein kokeilla jokin tovi sitten näkemääni Martta-vinkkiä ja ostin (ostatutin) ruokasoodaa. Suolaa ja vettä löytyikin jo valmiiksi.

Vinkki meni jotenkin näin: 2 rkl ruokasoodaa ja 2 rkl suolaa ja kuumalla vedellä sekoittaen tahnaksi. Se hierotaan uunin pintoihin (huom. jos on pyrolyysiuuni tai itsepuhdistuva takaosa, niin ei sinne!), kiiltäviin metallisiin pintoihin. Annetaan vaikuttaa pari tuntia tai yön yli. Valitsin yön yli-vaihtoehdon.
Aamulla karhea sieni, hiukan vettä rätti ja se oli siinä. Häkellyttävää.
Muistakaa tutustua uunin käyttöohjeisiin ja varsinkin siihen, mitkä osat ovat itsepuhdistuvia ja mitkä vaativat käyttäjän käsiä.


Martat, huikea ryhmä käytännön mammoja! Liittykää sivustoon! Tämä ei ole maksettu mainos, tämä on elämää!