maanantai 18. toukokuuta 2015

Kun remontointi tökkii, auttaako kultainen suihku?

Hyvää kevättä rakkaat lukijat. Työnalle pahoittelee nyt oikein kunnolla, ettei ole päivittänyt blogia pitkään aikaan.
On kato ollu kaikenlaista.
Tokihan kaikki muistaa takavuosien blogikirjoitukseni siitä, että remontoinnissa on hyvä pitää pulssi päällä silloin kun on ns. draivi päällä.
Vähälumisen ja muutenkin masentavan talven jälkeen on ollut suuria käynnistysvaikeuksia remontoinnin aloittamisella ja oikeastaan edes sen suunnittelulla.
Onneksi tilannetta helpottaa alkanut kevät. Kokeilin tökkiä remonttihermoani pienellä testipuuhalla ja viikonloppuna nikkaroin uudet ovet kasvihuoneeseen.
Menneet vuodet olivat rokottaneet kaikki muovi-ikkunat ja ovet niin pahasti kasvihuoneesta, että uusiminen oli pakko tehdä. Ikkunalasit pitäisi hommata neljään ruutuun ja varmaan näihin oviinkin jotain muuta kuin muovia keksiä. Kassellaan.
Tässäpä pari kuvaa projektista.

 
Kylpyhuoneremontin suunnittelu on ollut jotenkin todella työlästä, siis aloittaa. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi, mitä nyt muutamia piirustuksia, mutta en mitään konkreettista. Viime vuonna hankin jo seinälaatat ja naapurin kanssa on sovittu, että ostan heitin ylimääräiset 10x10 luonnonkivilaatat laatat pois kuleksimasta. Myös saman materiaalin mosaiikkikivet lähtevät asevelihintaan. Näissä on saavutettu jo hyvä säästö.
 
Kolmisen viikkoa sitten kävin katselemassa seinä WC-elementtejä ja tutustumaan tarjontaan oikein käsikopelolla.
Meidän kylpyhuoneen tekee hankalaksi sen kapea muoto. Seinä WC tai tavallinen wc-pönttö kun pukkaa olemaan 70cm syvä. Siis vakaatasossa syvä.
Eli se vie kohtuuttomasti tilaa jos sen kylpyhuoneeseen iskee. 10cm lyhyempi malli seinäWC:nä kyllä pelastaa jo paljon, mutta niiden hinnat kasvavat jo reilusti ja siihen ei juuri nyt ole varaa.
Nyt näyttää siltä, että aion hankkia ns. tavallisen pöntön, mutta lyhyempänä mallina. (n.60cm syvyys)
Eihän se mikään paras vaihtoehto ole kunnon kankkuspäivän täysistunnolle, mutta ajattelen asian niin, että tämän vain ns. kakkosvessa. Siis kakkosvessa, noin niinku prioriteettina.
Ollessani näitä pönttöjä katsomassa, tarttui ensimmäinen ostos kylpyhuoneen remontointiin tänä vuonna mukaan ja se oli kattosuihku merkkiä Tapwell. Suihku oli mallipoistona myymälässä ja kun 699e suihkun saa alle 400e niin se on todella kultainen tarjous. Kultainen suihku siis.
 
Nyt on siis peli tavallaan avattu ja toivon mukaan tämä mieliala ja innostus tästä sen mukana kohenee jotta remontti päästään aloittamaan kesäkuussa.
Mielelläni kuulisin, onko muilla koskaan ollut motivaatio-ongelmia remontoinnin suhteen ja miten niistä pääsee yli?

Ai niin, melkeen unohtui jo. Tässäpä pitkästä aikaa oivallinen blogilöytö. Ei niistä yleensä jaksa innostua, mutta tässä on sitä jotain. Tutustukee