Ulkovalosarjoja, tikkaita ja päivittelyä.

Hyvvee päivee sano savolainen kun katolta tippui.

Työnalle päivittelee sekä aikoja ja tapoja, mutta myös aiemmin kirjoitettuja juttuja, eli mitä niille nyt kuuluu ja sen semmoista.

Aiemmassa kirjoituksessa mainittu korvausilmaventtiilin asennus osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Eilen sunnuntaina kotiin saavuttuamme ei talossa ollut sitä pientä tunkkaista tuoksua joka yleensä pitempien poissaolojen jälkeen on ollut. Eli on hyvinkin todistettavasti todettu, että painovoimainen ilmanvaihto toimii nyt kuten pitää. Tosin muihin huoneisiin pitää vielä lisätä korvausilmaventtiilit. Suositusten mukaan jokaisessa huoneessa pitäisi olla korvausilmaventtiili. Tarkemmat suositukset Työnalle suosittelee katsastamaan Suomen Terveysilma Oy:n  sivuilta.

Jouluhan pukkaa päälle kuin raivo härkä ja valoa kaamokseen on haettava ulkovaloilla. Työnalleltakin löytyy ulkovaloa jos jonkinmoista ja kun lunta ei nyt vielä ole siunaantunut, on pihavalojen laitto enemmän kuin paikallaan.

Viime viikolla asensin ulkovalosarjoja kolmin kappalein pihalle ja yksi näistä kohteista oli leikkimökki. Tähän tunnelmalliseen, ehkä jopa mahdolliseen Työnallen tilapäismajoitusresidenssiin haettiin jouluista tunnelmaa ja lämpöä asentamalla ulkovalosarja leikkimökin sisälle.

Koska johtoa ei kannata monestakaan syystä jättää maahan, niin päätin sitoa toisen pään leikkimökin tuuliviiriin ja toisen pään talon katolle johtaviin tikkaisiin. Tarkemmin sanottuna tikkaiden tukirautaan.

Aamusella läpinäkyvässä silkkikimonossaan kananmunia keittävä Työnalle huomasi kuitenkin tukiraudan irronneen juuri tuosta kohdasta johon valosarja oli kiinnitetty nippusiteellä. Kyseessä on ilmeisesti pultti joka on ruuvattu paikalleen herran vuonna 1960. Oli sen jo aikakin mennä poikki ruosteen syömänä.

Täytyypä oikein onnitella itseään hyvästä tuurista, sillä nuohooja oli käynyt rassaamassa piipun vain kuukausi ennen tätä.

Muistutuksena kaikille kiinteistönomistajille: Kiinteistön omistaja on vastuussa tikkaiden kunnosta.

Toisin sanoen: jos nokisutari olisi tullut katolta alas kolmoisvoltilla niskat taittaen tikkaiden huonokuntoisuuden takia, niin olisin ollut tästä vastuussa.

Lähipäivinä on siis tulossa päivitystä uusien tikkaiden asennuksesta. Onni onnettomuudessa, Työnallen appiukkokokelaalta on jäänyt yhdet ylimääräiset, joten kovin pahasti tämä ei tällä kertaa lompakkoa kirpaise. Hermoja ehkä, koska asennus jää Työnallelle. Siitä sitten myöhemmin.

Adjö!

Korvausilmaa pukkaa. Vai pukkaako?

Heipä hei Talvivaaralaiset, hengenvaaralaiset ja kaikki muutkin.

Kävipä tässä yhtenä aamuna niin, että Työnalle heräili kokovartalo-spiderman-yöpuvussaan pohtimaan sisäilmanlaatua. Varsinkin meidän makuuhuoneessa, eli master bedroomissa, on ollut tunkkainen haju eikä kovin hyvin ei ole tullut nukuttua. Ilma oli raskas hengittää ja jos heti aamusta käveli huoneeseen pienen happihyppelyn jälkeen, niin ilma oli huono. Noin suomeksi ja vähän hurtilla huumorin sävyllä sanottuna, huoneessa haisi raikas ja supisuomalainen paska.

Aiemmin kerroin teille talon kulmissa olevista veto-ongelmista lattian rajassa. Varsinkin makuuhuoneen kulmasta tuntui vetävän, etenkin talvella. Tiivistettyäni kulmat, veto loppui. Mitä suurimalla todennäköisyydellä tuo lattiaveto oli korvausilmaa seinän ja lattian raosta.

Nykykäytännön mukaan poistoventtiileitä on vessoissa, kylpyhuoneissa, keittiössä ja mahdollisesti kodinhoitohuoneissa. Näin vanhoissa taloissa se ei ollut niin selvä asia. Meiltä kuitenkin löytyy mainituista paikoista poistoventtiilit ja keittiöstä sekä kodinhoitohuoneesta myös korvausilmaventtiili. Mutta siihen se sitten jäikin. Makuuhuoneissa ja olohuoneessa ei sellaista ole. Varsinkin rintamamiestaloissa ilmanvaihdon korvausilmaventtiileinä ovat toimineet ei-niin-tiivit ikkunat.

Korvausilmasta lyhyesti: korvausilma on se ilma joka tulee taloon. Poistoventtiileistä ilma menee pois. Tämä voi tapahtua koneellisesti tai sitten painovoimaisesti.

Painovoimainen ilmanvaihto on vanha menetelmä, joka perustuu ulko- ja sisäilman lämpötilaeroon ja tuulen vaikutukseen. Lämmennyt, käytetty ilma poistuu katolle johdettujen poistokanavien kautta, ja korvausilma otetaan huonekohtaisesti raitisilmaventtiilien kautta.

Painovoimaisen ilmanvaihdon saa tällaisessa tapauksessa toimimaan vain, jos sekä poistohormit että korvausilmaventtiilit ovat käytössä ja vielä toimivatkin.

Pääsin pohdinnoissa siihen asti, että taloonhan on uusittu ikkunat 90-luvulla. Usein ikkunoita uusiessa unohtuu korvausilman saanti. Kesällä se ei ole ongelma, koska makuuhuoneessa on ikkuna auki. Mutta talvella ongelma korostuu ja pieru haisee.

Taloonhan tulee kuitenkin aina jostain korvausilmaa, eli jos esim. ikkunat vaihdetaan tiiviimpiin, niin jostain sitä ilman pitää taloon tulla. Jos ei tulisi, niin olisi kämppä täynnä tuupertuneita ihmisiä.

Korvausilma saattaa tulla tällaisissa tapauksissa lattian raoista, pistorasian johtoputkista tai vaikka lattiaviemäristä. Sanomattakin on selvää, ettei se kovin freshiä ilmaa ole.

Eli olin siis tilanteessa että taloa on tiivistetty ja energiaa säästetty. Mutta tunkkaiseksi meno muuttuu. Oli tehtävä jotain.

Selailin jälleen kerran koko netin läpi ja ymmärsin, että ilmanvaihtoa pitää parantaa.

Lähetin sähköpostia Suomen terveysilma Oy:lle ja kerroin lyhyesti tilanteesta. Vastaukseksi tuli erittäin jäsennelty ja hyvin kirjoitettu selvitys tilanteen korjaamiseksi. Tiedän kyllä, että kyseessä on myyntimies ja että hän yrittää saada myytyä omaa tuotettaan. Mutta kaikkiin kysymyksiin ja epäkohtiin oli looginen selitys sellaisella itsevarmuudella, että mies selkeästi luotti tuotteeseensa. Ja toisaalta en ole ostamassa tätä yritystä vaan ostamassa reilun sadan euron tuotetta, ja vasta yhteen huoneeseen. Tämä vakuuttelu sai siis riittää.

Tutustuin myös halvempiin tuotteisiin, mutta suurimmaksi ongelmakohdaksi muodostui suodatin. Kaikissa muissa oli mukana vain ns. karkeasuodatin, eli kuten rautakaupan myyjä sanoi, tästä ei pääse lintu sisään, kaikki sitä pienemmät pääsee. Suomen terveysilman kauppaama Velco- suodatin taasen suodattaa katupölyn, siitepölyn ja myös pienhiukkaset. Oli siis aika pohtia, haluanko säästää tässä asiassa muutaman kympin. Samaisessa venttiilissä on mekaaninen jousitermostaatti joka säätelee ilmarakoa lämpötilojen mukaan. -5 asteessa jousi sulkee kokonaan kannen ja aukeaa aina portaattomasti +10 asteeseen asti ollen täysin auki.

Oli aika siirtyä asennuspuuhiin. Ja sehän vasta helevettiä olikin. Kun olin saanut vasta tavarat makuuhuoneeseen ja työkalut nostettua esille, oli jo apujoukkoja paikalla. Yksi pomppi sängyllä, toinen teki kävelyporttia johon vaadittiin salasanaa ja kolmas hoiperteli vaan muuten mestoilla ja puri kaikkea. Onneksi kylmähermoinen remonttisankarinne laittoi rauhallisesti dvd:n pyörimään ja reiän poraaminen sai alkaa.

Kävin ostamassa rakenneilmaisimen jolla voi siis tutkailla rakenteen sisällä olevia metalleja, puumateriaalia ja sähköjohtoja. Noh, täytyy myöntää, että vehkeen käytössä on vielä opeteltavaa. Sillä ensimmäinen reikä pysähtyi raudoitusrautaan.

Tämä siporex-seinän poraaminen on mielenkiintoinen juttu. Työnalle asennoituu joka ainoa kerta siihen niin, että ’hiukan se pölyää’ ja se pölyää ihan tolkuttomasti joka kerta.

Kerta toisensa jälkeen siirrän vain hiukan tavaroita sivuun ja aloitan työt. Ja joka kerta siirrän lopuksi kaiken huoneesta pois, kaikkien yleisimpien kirosanojen saattelemana. Niin tälläkin kertaa.

Reikä oli lopulta saatu tehtyä ja muutama uusi kirosanakin keksittyä, oli aika asentaa venttiili paikalleen. Se oli juuri niin helppoa kuin myyjä oli kuvaillutkin.

Tämän jälkeen oli enää paikattava ensimmäinen ”testireikä” ja homma oli siinä.

Kohtaa tietysti pitää vielä tasoitella uudestaan ja maalata, mutta ehtiihän sitä. Mikäs tässä ollessa valmiissa maailmassa ja kaikki muut klishéét.

Yhden yön jälkeen en oikein vielä osaa raportoida, onko suuri muutos tapahtunut vai ei, mutta päivitellään siitä sitten myöhemmin.

Jos tämä osoittautuu toimivaksi, niin hommaan näitä muihin makuuhuoneisiin sekä olohuoneeseen ja siitähän se vasta riemu repeää. Mutta siitä sitten joskus.

Kotiäidit töihin, sanoi Katainen, mutta koti-isistä se ei puhunut mitään.

Veli oravat!

Hellurei ja Mitt Vitt Romney. Työnalle on pyhästi luvannut olla blogissaan poliittisesti sitoutumaton, mutta nyt pitää hehkuttaa ja huokaista helpotuksesta, eli että Obama jatkaa vielä toisen kauden.

Jos Obamalla olisi talo suomessa, niin hän mitä suurimalla todennäköisyydellä ruokkisi lintuja talvisaikaan. Niin demokraatti- kuin republikaanilintujakin.

Ja niin tekee myös luontoystävällinen Työnallennekin. Kun viime vuonna kevätauringon paistaessa Työnalle pesueineen muutti taloon, oli takapihan seinällä vanha posliininen kukkaruukku. Siinä oli vanha linnunpesä. En tähän kodikkaaseen luomukseen koskenut sen kummemmin vaan ajattelin, että tässäpä naapurit lintuyhdyskunnasta. Jossain vaiheessa huomasin, että pesään oli pyöräytetty muutamat munat. Aina aamukaffelle hilpaistessani huomasin emolinnun lähtevän pois pesästään.

Vähensin siis takapihan liikennettä, mutta se osoittautui lasten puolesta vaikeammaksi.

Eräänä päivänä emolintu ei sitten enää tullutkaan hautomispuuhiin. Googletin netin läpi (huom. koko netin, siinä meni hetki) ratkaistakseni mitä nyt pitäisi tehdä. Ohje oli kuitenkin loppujen lopuksi se, ettei munia saanut siirtää, muttei myöskään itse alkaa hautomaan. Kävin läpi kaikki mahdollisuudet lämpölampusta siihen, että vedän talitinttipuvun ylleni ja istahdan päälle.

Kyynel vierähti keväisessä illassa ymmärtäessäni asian oikean laidan.

Sinä samaisena päivänä päätin, että olen lintuneuvostolle velkaa talviruokinnan useaksi vuodeksi eteenpäin.

Ensimmäinen talvi alkoi hyvin, kunnes paikalle saapui veli-oravat. Nuo talttahampaiset karvaturrithan on mukavia kavereita valokuvissa ja silloin kun ne nukkuvat.

Nyt kävi kuitenkin niin, että ne alkoivat dominoimaan seisovaa pöytää mielin määrin. Siellä heiteltiin siemeniä (auringonkukan siemeniä) miten sattui ja kun sapuska loppui, niin purtiin lintulaudasta paloja pois ja elettiin kuin pellossa. Talipalloja veivät varmaan metsään ja keilasivat niillä. Pirulaiset!

Alkoi silmitön sota, lakien puitteissa, veli-oravien kanssa. Keksin keinon, keksin koukun jolla onnen onkisin (san. P. Hanhiniemi)

Nostin terassin näkösuojan reunalle tolpan päähän linnunpöntön.

 

 

Noh, veli-oravathan kerääntyivät kollektiivisesti ikkunan alle nauramaan seljällään ja osoittelivat sormella Työnallea, koska rakennelma oli niin huvittava ja ei estänyt mitenkään heidän pääsyä buffee-pöytään.

Kokeilin myös tehdä hirsipuuhenkisen ratkaisun, jossa linnunpönttö roikkui narusta noin metrin päässä näkösuoja-aidasta. Se ei luonnollisestikaan haitannut pörröturkkeja.

Ostin myös erittäin vahvaa chilikastiketta jota sivelin kattoon sekä naruun, mutta se taisi vaan lisätä orkkujen ruokahalua. Työnallea alkoi ottaa tosissaan pannuun.

Tänä vuonna pystytin koko komeuden tolpan nokkaan ja viime vuonna keksimäni lampunvarjostin-systeemini on toistaiseksi tuottanut tulosta. Vain veli-talitinttejä on käynyt syömässä  ja ukkotoveri-oravia ei ole näkynyt hoodeilla lainkaan. Mielenkiinnolla seuraan, kun keksivät tämän paikan, että miten aikovat tuonne mennä. Luulen, että olen selättänyt ne. 

Mutta varmuuden vuoksi kerron vielä aiheeseen sopivan vitsin: Karhu ja Orava istuivat metsässä riu'ulla kakalla. Karhu kysyi oravalta, että häiritseekö veli-oravaa se, että kakka tarttuu turkkiin?

Orava sanoi, ettei se juurikaan häntä häiritse.

"No hyvä" sanoi karhu ja otti oravasta kiinni ja pyyhki sillä hanurinsa.

Näihin tunnelmiin!