maanantai 27. elokuuta 2012

Uuneja ja duuneja

Iltaa vaan kaikille. Muistatteko Kymppitonni-ohjelman? Siellä B-luokan julkkikset kisailivat sanallisia arvoituksia, ja sitä jaksoi Työnallekin katsella kultaisina nuoruusvuosinaan. Voiko olla turhempaa? Voi: Juniori Kymppitonni! Jostain syystä satun muistamaan yhden jakson tuosta Juniori Kymppitonni-ohjelmasta. Siellä oli kilpailemassa muiden muassa tenavatähti Leif Lindgren. Joku kilpailijoista kysyi kolme kirjaimista veden olomuotoa (jää). 
Leif vastasi "Ves"
Silkkaa mahtavuutta!

Kuten varmasti kaikki innokkaat lukijat muistavat, ei Työnalle ota joka aamu setelikylpyä, eli näin kansankielellä Työnallella on siis perse auki. Se johtuu siitä, että kotona on myös vauva, ja molemmat vanhemmat eivät voi vielä käydä töissä. Meikätyttö on jäämässä hoitovapaalle ensi kuun alusta ja silloinhan vasta remontteja tehdäänkin.

Mutta niin se raha, eli hiekka, hillo, taikina, fyffe, dolo, massi, vyyhti, pätäkkä, sitä ei ole nyt liikaa. Mutta kun rahaa ei ole liikaa, niin luovuus lisääntyy. Lisäksi Työnalle osaa myös olla kaukokatseinen hankinnoissa.
Kävin nähkääs kuukausia sitten Veikon Koneen konkurssimyynnissä ja voi veljet miten sekavaa ihmistä oli liikkeellä. Kaikkihan oli silloin puoleen hintaan. Mutta saa sitä järkeäkin käyttää. Esimerkiksi isännät kantelivat kainaloissaan 180e Mocca Mastereita ja kuvittelivat tehneensä huippulöydön. Niitä samoja malleja saa muista, vielä pystyssä olevista liikkeistä, 70-80 Euron hintaan.
Itse tiesin melko tarkkaan mitä olin hakemassa (okei, kävin ensin katsomassa iPadit). Keittiöstä uupuivat vielä kalusteuuni ja induktiotaso. Uunit olivat menneet tai sitten jäljellä oli enää jotain Zanusseja tai Whirlpooleja. Niihin en koske. Keittiöreleet kun pitää kestää pitkään ja olla laadukkaita. Kokemusta löytyi Siemensistä ja Boschista. 
Liesitasoja oli vielä jäljellä ja Siemensin liesitaso odotteli hyllyllä. Myyjiä oli turha etsiä koska kaaos oli jo valmis. Ruuvasin tason itse irti ja jonottelin kolme varttia kassalle. 700e induktiotaso puoleen hintaan ei ole paha laingan.

Sittemmin sain hankittua myös Siemensin kalusteuunin. Pointti tässä puuhassa on se, että jos remontoinnilla ja hankinnoilla ei ole kiire, niin kyseessä on itseasiassa erittäin optimaalinen asia. Toisinaan ei ole mahdollista odottaa puolta vuotta, että sopiva liesi tai hylly tulee vastaan, koska tilaa voi olla rajallisesti tai muuten vaan ahdasta ja kaikki ottaa päähän. Mutta jos tällainen tilanne on mahdollinen, niin alennusmyynneistä ja muista voi tehdä hankintoja hyvällä hinnalla.
Mainittakoon esimerkkinä jääkaappimme, joka on korkea Boshcin rosterimalli. Bongasin sen Keltaisesta Pörssistä uutena. Lyöty, remontoiva myyjä ilmoitti varsin lakoniseen sävyyn jääkaapin myynnille syyksi: vaimo halusikin mustat koneet.
Ja Työnalle kiittää.

Keittiöprojekti saadaan siis piakkoin täysin valmiiksi. Keittiöstä on vielä uupunut uuni ja liesitaso sekä yksi massiivipuutaso ja näin ollen en ole tästä vielä kirjoittanut blogiin mitään.
Jahka saan puutason ostettua ja siihen aukot sahattua ei Työnallen enää tarvitse kuin ottaa hunajainen ääni käyttöön ja kehua appiukkokokelasta kaikin puolin, niin saan tämän sähkömiehen valtuudet omaavan herrasmiehen kytkemään uunin ja tason kiinni. 

Sitten otetaan rivo ote pullasudista ja leipastaan pullat. Ja sittenhän se vasta ihanaa onkin!!!

Huomatkaa muuten liesitason yllä roikkuvat kitarat. Melkein voisin lyödä vetoa, että tippuvat tason päälle tässä joku yö.






perjantai 24. elokuuta 2012

Vielä minä sen nurmikon kesytän

”Eiköhän se ole parempi, että menet omalle pihalle riehumaan? Ovat varmaan huolissaan taas”

Se on moro sanoi hauki kun rapalan suuhunsa sai.
Kävipä tuossa taannoin kesällä niin, että appiukkokokelas antoi yhden kolmesta ruohonleikkuristaan Työnallelle. Ei kuulemma ehdi ajaa kaikilla kerralla. Samaan lahjoituskampanjaan sisältyi myös akkukäyttöinen trimmeri, siis nurmikko-trimmeri. Vähän aikaa sitten sain myös kaksi kappaletta polttomoottorikäyttöisiä trimmereitä. Kävin ostamassa myös kanisterillisen pienkonebensiiniä . Enää ei ollut kuin yksi ongelma: nurmikko ei kasva!
Syykin oli yksinkertainen. Nurmikkoa ei ollut huollettu ja hoidettu juuri mitenkään viimeiseen 30 vuoteen.
Lähempi ja intensiivisempi tutkistelu osoitti, että sammalta oli erittäin runsaasti joka puolella nurmikkoa.



 Nurmikon sammaloituminen johtuu useasti liian tiiviistä maasta ja näin ollen juuret eivät saa happea ja sammal ottaa niskalenkin.

Viime syksynä ostin säkillisen kalkkia ja levitin kalkit nurmelle, jonka jälkeen oletin Edenin puutarhojen avutuvan kevään ensimmäisenä päivänä postia noutaessani. No eipä se sitten avautunutkaan. Tänä kesänä nurmikon ajoin kaksi kertaa ja ilman näkyvää tulosta. Blogin pääkuvasta näkyy nurmikko ja pihan kohtuullisen hyvin ja eipä se kovin elinvoimaiselta näytä.
Sisuunnuin. Ostin rautaharavan, kolmen kilon säkin nurmikon siementä, 8 säkkiä puutarhamultaa ja kolme tölkkiä olutta. Kanankakkaa ja lainaksi piikkikengät sain naapurilta.


Nurmikon voi kylvää keväällä tai syksyllä. Syksyllä kylvöaika on joidenkin ohjeiden mukaan elokuusta syyskuun puoliväliin asti. Näin nurmiheinät ehtivät taimettua ennen pakkasia. Alustan luontainen kosteus on se juttu, siksi kevät tai syksy ovat parasta aikaa.
Aloin rapsutella sammalta pois rautaharavalla ja kyllä, se on erittäin raskasta puuhaa. Suorituksen raskautta lisäsi se, että sidoin myös ilmauspiikit saappaisiin. Eli iltapuhde aloitettiin nurmikon ilmauksella.




Kun vanhat sammaleet oli heivattu mäkeen, oli aika levittää puutarhamultaa kanankakan kanssa pihamaalle ohueksi kerrokseksi. Kovin isoa kerrosta ei mielestäni tähän tarvittu koska maata tuli paljon näkyviin rapsuteltuani sammalta pois.
Lopuksi levittelin siemenet, siis ne nurmikon siemenet, pihalle ja haravoin kevyesti päältä, että siemenet peittyivät multaan.
Täytyy myöntää, että olen tässä puuhassa hiukan rosvosektorilla. Pukkaa nähkääs arveluttamaan siinä vaiheessa, kun tytär seisoo rappusilla ja pitelee nenäänsä.
Nyt se on sitten herran hallussa, että mitä tapahtuu. Kukoistaako nurmikko keväällä? Onko naapurin koirat rapsuttelemassa maata päälle? Onko Työnalle saanut haasteen vai kiitosta? Kaikki tämä ja paljon muuta selviää sitten joskus.




Saattaa olla, että joku puutarhuri haluaisi oikein henkilökohtaisesti tulla vetämään avokämmenellä litsarin Työnallen naamalle, tai sitten tulisi oikein kädestä pitäen kiittämään, että näin sen pitää mennä. Asiaan paremmin vihkiytyeet, ja myös muut, ovat tervetulleita kommentoimaan joko blogiin tai Facebook-sivuille.
Viikonloppuja!

 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Grillaajan hermot eivät ole viilipyttyjä nähneetkään


Liekehtivää ja syksylle tuoksahtavaa keskiviikkoa työläiset!
Etsin tavaratalosta eilen nukkea jolla on tutti sekä katselin pieniä kaiuttimia televisiolle. Tavaratalosta ei löytynyt nukkea ja kaiuttimet olivat liian kalliit. Taapertaessani hyllyjen välissä, katsoi perheenäiti minua ja sanoi ”anteeks…” ja jatkoi ”ooksä myyjä”
Kielteisen vastauksen saatuaan rouva kertoi minun olevan vaan niin asiantuntijan näköinen. Näillä eväillä sain taas lisäpotkua, no oikeastaan ihan kaikkeen. Asiantuntija!
Vielä vuosi sitten tyttäreni kertoi iloisesti tutuille ja vähän muillekin että ”aina kun isi grillaa, niin sillä menee heemot”
Voin valaista teitä skandaalinhakuisia haukkoja hiukan. Olen vannoutunut pallogrillaaja, aina ollut. En ole suostunut lähtemään kaasugrillihömpötyksiin vaikka aina rautakaupoissa ja isommissa taimimyymälöissä kiertelenkin kaasugrillien ympärillä kuin kissa silakkapaketin ympärillä. Mutta vaikka vannonkin hiiligrillauksen nimeen, niin jokakeväinen, lähes traditioksi muodostunut hermojen menetys on ollut tosiasia.
Tiedättehän kuvion. Rilli kannetaan iloisena pihalle, hiilet sisään, sytytysnestettä maltilla sekä olutta itselle, edelleen maltilla.

Odotellaan hetki, mutta liian pieni hetki.

Sytytetään ja komeasti roihuaa, hetken.

Tuli sammuu.
Lisätään sytytysnestettä ja nyt ei enää jakseta odottaa sitäkään vaan heti tulta perään.
Wuh ja syttyy taas komea roihu.

Tuli on silti sammumaan päin. Nyt ollaan kaukaa viisaita ja taannutaan 13 vuotiaan pojan tasolle ja ruiskutetaan sytytysnestettä suoraan liekkeihin. Jaksaa naurattaa j a hymyilyttää pientä pyromaania.

Hiilet on taivutettu tulen orjaksi ja sitten muistetaan että pitäisi olla jotain grillattavaakin. Äkkiä se makkarapaketti jääkaapista ja se on siinä.
Tyypillisessä suomalaisessa perheessähän homma menee niin, että isäntä grillaa ne pihvit ja niiden valmistuttua kantaa ne pöytään ja koko porukka alkaa ruokailla. Ruokailun päätteeksi vieraat ja muut kehuvat kilvan isännän ruuanlaittotaitoja ja isäntä avaa maireasti hymyillen uuden oluen. Useasti unohdetaan se, että vaimo ennen tuota ruokailua on kattanut pöydän sekä kantanut juomat pöytään. Hän on myös valmistanut salaatin ja laittanut leivät esille. Myös voit, lautasliinat, ylimääräiset tuolit eivät ole lentäneet itsestään pöytään vaan joku muu on kantanut ne pöytään isännän grillatessa. Lapset komennettu sisään ja niiden kädet on pesty ja tapeltu. Silti isäntä, joka on grillannut ne pihvit ja parit makkarat on The kokki. Hauskat suomalaiset.

Niin, ne hermot. Kun pallogrillin liekki on hiipumaan päin, ei yleensä jakseta odottaa hyvää hiillosta. Grillattavat ainekset nostellaan ritilälle, joka hiukan huolimattomasti puhdistettiin viime syksynä. Makkaroiden ja muiden tuotteiden kääntely on vikkelää, sillä kiire on ja kääntelemällähän ne kypsyvät.
Keskeltä kylmät ja hiukan sytytysnesteelle tuoksuvat makkarat ja maissit syödään ja savu nousee korvista. Ja kun on syöty, niin hiillos on parhaimmillaan.
Tämä sama kuvio toistuu joka kevät! (Vähän niinkuin se paniikin tunne)

Mutta eilen rakkaat lukijat, eilen ne sen pihalle kantoivat. Helvetin koneen. Silti niin kutsuvana, että melkein kuulin yöllä pihalta seireenien kutsun. ”Tule grillaamaan, tule grillaamaan
Mielitiettyni sisko perheineen muuttaa Ruotsiin pariksi vuodeksi. Saimme puutarhakalusteet ja kaasugrillin leasingiin tuoksi ajaksi. Katselin eilen grilliä ja tuo ristiriitainen kapistus oli kuin-ei-olisi-ollutkaan uudella pihamaalla. Ylväästi seisoi huppunsa alla. Ei ollut huomaavinaankaan minua. Kävelin edestakaisin grillin vieressä ja pitkän hiljaisuuden rikoin sanomalla grillille ”Meidän pitää kaiketi tulla toimeen keskenämme…”
Weber weber *huokaus*… Minä en pidä sinusta sen enempää kuin sinä minusta…”
Ilmassa leijui kaikki draaman ainekset.
Kannoin grillin kuitenkin terassille, ikään kuin hyväntahdon eleenä, kädenojennuksena mahdolliselle ystävyydelle. Aika tulee näyttämään miten ystävyytemme etenee.
Vanhan hyvän ystäväni, Weberin pallogrillin kannoin arvokkaasti kellariin ja laskin hellästi parhaalle paikalle. Poistuessa iskin vielä silmää. ”Until we meet again old friend”
      






Voisin keväällä kertoa grillauskokemuksista. Nyt on koko talvi aikaa kerätä huomaamatta grillikiukkua ensi kevättä varten.

tiistai 21. elokuuta 2012

Eloisaa ja rohkeaa väriä pintaan ja nallet liikkeellä

Viikon alkua immeiset. Työnallella on mieli maassa kun pitkäkyntiset ovat vieneet arvokkaan ja tunnearvoltaan mittaamattoman kallisarvoisen kitaran treenitiloista. Kävin Paateron kanssa kaffella ja sovittiin, että hän valjastaa kaikki mahdolliset partiot selvittämään asiaa. Karhuryhmä (työnallen suosikkiryhmä) on tälläkin hetkellä pölyttämässä sormenjälkiä rikospaikalla ja punaiset pisteet vaeltelevat seinillä. Toivottavasti kitara löytyy, sillä asialla on suora vaikutus Työnallen blogi-kirjoituksiin.
Ja muistutukseksi vielä: kun lähdette varastamaan tavaraa, niin jättäkää kitarat rauhaan, ne ovat niin henkilökohtaisia asioita että niihin ei saa koskea!
Koska työinto ei yllä mainitusta asiasta ole herännyt, ei myöskään kovin suurta remonttipäivitystä ole tiedossa. Mutta asioista pitää aina löytää positiivisia puolia. Tämänkertainen positiivinen asia on se, että meidän taloon ei ole vielä hankittu todella kallista parkettia ja se on hyvä se, koska Tuure päätti eilen itse lakata kyntensä äidin kynsilakalla.
Huomioitavia seikkoja olivat: Kynsilakka ei lähde lattiasta kynsilakanpoistoaineella, puhdistusaineella, tärpätillä eikä poikkeuksellisen voimakkaalla kiroilulla.



perjantai 17. elokuuta 2012

Luxien viemää. Led-polttimot ja sisävalaisimet


Riistäytymisaltista iltapäivää hengenheimolaiset ja muuten vaan sivuilla harhailijat.

Suomela nettisivusto on ottanut Työnallen horinat vakavasti, ja heidän sivuillaan alkaa nettijuttusarja Suuresta pintaremontista. Eikö olekin mahtavaa? Käykäähän katsomassa muutenkin Suomelan sivuilla.
Suureksi ilokseni kuulen tuon tuostakin, että blogillani on aktiivisia seuraajia ja vielä naisia iso osa. Onkohan tässä käymässä se sama juttu kuin tekniikassa yleensä? Naiset seuraavat, ottavat selvää ja kysyvät rohkeasti, kun taas miehet nyökkäilevät hyväksyvästi ja kotiin päästessään katsovat googlesta, että mitähän se autokorjaamon kaveri tarkoitti sillä kampiakselilla tai lambda-anturilla.
Eipä silti, tulee väkisinkin mieleen muutaman vuoden takainen ystävämyynti vanhan työpaikkani naapurissa. Tiedättehän ystävämyynnit? Yleensä vaate- tai kosmetiikkahommissa näitä tapahtumia järjestetään. Käsittääkseni niiden tarkoitus on saada varastot tyhjiksi tuotteista, jotka lähentelevät viimeistä myyntipäivää tai ovat tippumassa seuraavan kauden muodista. Myyjäiset järjestetään yleensä maahantuojan tai valmistajan tiloissa. Mainittu ystävämyynti järjestettiin yrityksen isossa varastohallissa. Pääosin myynnissä oli kosmetiikkatuotteita ja pesuaineita. Eli ensin meikataan ja sitten pestään pois, hehe.
En pidä lainkaan sukupuolisista stereotypioista, mutta joissakin kohdissa se rakkaat lukijat vaan on niin, että naiset ovat Venuksesta ja miehet on a…  En muista miten tuo loppu menee.
Oli miten oli, mutta oma pikku arjen säästäjänne päätti myös vierailla mainitussa ystävämyynnissä ja ostaa itselleen jotain kevyttä tuoksua ja hiukan shampoota. Mielitietylleen tietysti myös jotain tuoksua ja jotain ihanaa voidetta, jolla voi ihonsa pehmeyttää, kiinteyttää ja mahdollisesti jopa ikääntymistä estää. Niin ne lupailevat siellä telkkarissa.
Näky ja meno on aivan hillitöntä näissä tilaisuuksissa. Miehet (eli kuskit) seisovat siistissä rivissä hallin seinustalla räpläämässä puhelimiaan. Ovat jo ensimmäisen viiden minuutin aikana käyneet ostamassa autovahapurkin ja autoshampoota.
Mutta sitten ne naiset: voi herramankjee mitä puuhaa. Kyynärpäät on teroitettu edellisenä iltana ja turkki on luovutettu sinne seinustalla seisovalle isännälle. Kukaan ei kuule eikä näe mitään. Eurolavoista tehdyt pöydät ovat täynnä tuotteita ja rouvalauma sen edessä nuuhkimassa ilmaa kuin talviuniltaan herännyt karhu Atrian tehtaan vieressä.
Tunkee sinne urhea remonttiseikkailijannekin, varovasti välistä pujahtaen ja anteeksi pyydellen. Kun viimein löydän pöydän missä on myös karjuille tarkoitettuja tuoksuja, niin ehdin kysymään tiskin toiselta puolelta vain ”Anteeksi, mutta onko nämä miesten tuoksu….” ja jo siihen päälle turkkiin pukeutunut vanhempi rouvashenkilö kysyy ”onks nää miesten tuoksuja, paljon nää on kappale?” Myyjän ilmoitettua hinnaksi viisi euroa, ottaa rouva kepeästi syliinsä viisi pakettia tätä tuoksua eli döfistä. Ymmärrän pelin hengen. Otetaan vaan jotain ja paljon. Siihen en suostu lähtemään mukaan.
Herkin hetki koettiin kuitenkin myyntipöydällä, jossa oli myynnissä voiteita, siis ihovoiteita ja sarjoja. Itsehän luotan vain Tummeliin, mutta höpönassuni kotona halusi ”jotain ihanaa”. Ohje oli selvä kuin putkimies pikkujouluissa.
Seison rouvalauman keskellä ja puheensorina lähentelee huutoa. Naiset haistelevat ja testailevat ja puhuvat toisilleen kovaan ääneen ja koko hommassa ei ole mitään järkeä. Kuuntelen hetken ja lopuksi kysyn hiukan kovemmalla äänellä myyjältä ”Onko tämä kasvoille tarkoitettu rasva? Ja jos on, niin eikö tuossa lahjapakkauksessa ole sama purkki ja samaan hintaan vielä muitakin voiteita ja rasvoja?”
Voitteko kuvitella: koko rouvalauma myyntipöydän äärellä hiljentyy ja katsoo ensin minua ja sitten myyjää ja kaikki kuuntelemme hiljaisuudessa myyjän vastauksen. Vastauksen jälkeen meteli alkaa taas, ikään kuin pause-nappi olisi taas vapautettu. Eli suurin osa donnista ei itsekään tiennyt, mitä oli ostamassa ja mitä missäkin pakkauksessa oli.

Nyt olen ajautunut alkuperäisestä asiasta niin pitkälle, että pitää hetki pohtia, mistä olin kirjoittamassa.

Niin, tulin julistaneeksi itseni melkoiseksi valosuunnittelijaksi ja luxien asiantuntijaksi muutama kirjoitus sitten, ja kun kerran on saatu itsensä selkään taputtelu hyvään vauhtiin, niin ei lopeteta nyt.

Alkuperäinen valaistus asuntomme käytävässä oli suoritettu riippuvien valaisimien kanssa. Siihen mukaan kun otettiin tummat kaapinovet käytällä, niin valoisaksi sitä ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Ensihoidoksi maalattiin kaapin ovet valkoisiksi ja ovenkahvat mustaksi. Tuli hauska kontrasti.
Riippuvalaisimet saivat lähteä ja käytävätilaan halusin kiinteitä kattovalaisimia. Jälleen kerran piti pohtia myös talon aikakautta ja tulevaa värimaailmaan. Melkolailla valkoinen tulee olemaan asuntomme ja tätä harmoniaa on hyvä rikkoa, arvatkaapa millä? Ei pinkillä, ei vihreällä vaan mustalla.

Päädyin lopuksi Massiven Nero -valaisimiin. Minusta sopivat hyvin ja ovat muodoltaan sopivat talon henkeen.
Seuraava kauhistuttava asia oli tietenkin se, että niissä tuli mukana 50w halogeenilamput. Sehän tarkoittaa lyhyellä matematiikalla 300 wattia tunnissa. Jos valot olisivat joka päivä kaksi tuntia päällä, niin vuosimenoksi tulisi 219kWh eli karkeasti reilut 22e/vuosi.
Oli aika rientää led-kauppaan. Noin 17e kappalehinnalla ostin kuusi 4,5 watin led-lamppua, jolloin kilowattimäärä ylläolevasta laskelmasta oli enää kymmenys. Näin ollen myös kustannukset tipahtivat saman verran eli kulutus oli enää noin kaksi euroa per vuosi.
Toisin sanoen, kun polttelen näitä lamppuja sellaiset kuusi vuotta, niin jo ovat lamput maksaneet itsensä takaisin... No mutta hei, ledejä kuitenkin. Ja edelleen, pineistä puroista se säästö syntyy, ja nyt pitää katsoa pitkällä aikavälillä asioita.

Kämppä on täynnä valaisimia ja kohteita postailen jatkossa lisääkin, mutta lähdetiin nyt näistä liikkeelle. Ja kah, kohta kaksi tuhatta lukijaa täynnä. Tässähän kohta kihahtaa homma hattuun.
Mutta sitä odotellessa, adios!





torstai 16. elokuuta 2012

Jatkovarsi maalaukseen ja rakkauteen


Päivää! Torstai, tuo ainoa oikea pikkutiistai sai minut kirjoittamaan työkaluista.
Työkalut ovat eittämättä tärkeitä kapistuksia remonttihommissa ja rakentamisessa yleensä. En nyt aio käydä kaikkia vehkeitä ja työkaluja läpi, vaan kirjoitan joistakin tietyistä työkaluista, jonka hankinnan koen tärkeäksi ja mitä sen ostamisessa kannattaa miettiä. Kirjoitan myös sen takia, ettei tarvitse aina runoilla näitä neljän sivun mittaisia tekstejä. Lupsakka remontoijanne saattaa sairastua vaikka jännetupin tulehdukseen, jos joka päivä kirjoittelee niin pitkiä turinoita. Ja sitähän ei sitten kukaan usko. Eräs sukulaiseni sai muuten kerran jännetupin tulehduksen liiallisesta pleikan pelaamisesta sairaslomansa aikana. Kuinka ironista.

Maalaus, tuo oiva ja mahdollisesti yleisin keino saada itsensä näyttämään uskottavalta remonttireiskalta. Mikään ei ole uskottavampaa kuin toimistotyöntekijäpelle joka tulee kädet ja paita täynnä maalinroiskeita aamulla töihin. Hirvee urakka, aivan hirvee urakka. Itse muuten lukeudun juuri edellä mainittuihin pelleihin.
Maalaushommat tuntuvat aika yksikertaisilta asioilta, mutta muutaman kerran kun tekee pohjatyöt huonosti tai maalaa vääräntyyppisellä maalilla väärään pintaan, niin kiinnostus herää hieman paremmin tätä jaloa pintakäsittelyn lajia kohtaan. Itse kysyn aina rautakaupan myyjältä sopivan maalin kohteeseen ja jos oikein skeptiseksi heittäydyn, niin selvitän vielä itse. Viimeksi kysyin Tikkurilan maalausinfosta puuöljyistä ja sieltähän sitä infoa tuuttasi. Kannattaa käyttää tätä palvelua jos on kinkkisempi maalauskohde kyseessä. Sanotaan nyt esimerkiksi vaikka Ming-dynastian aikainen vaasi joka pitää maalata spraylla mustaksi. Eli tuo kohtuunormaali maalauspuhde, jonka jokainen suomalainen suorittaa ainakin pari kertaa elämässään.

Toinen hyvin yleinen kohde maalausasioissa on seinien ja kattojen maalaus. Hyvin useasti uuteen asuntoon muutettaessa maalataan ainakin seinät. Siis uuteen/vanhaan kämppään. Ihan uusia ei nyt ehkä heti aleta sutia. Seinien ja varsinkin kattojen maalauksessa maalitelan jatkovarsi on järkevä ostos ja niiden laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Jatkovarsi on paitsi kätevä katon maalauksessa, myös seinien maalauksessa. Vaikka seiniä yltäisikin maalamaan ilman jatkovartta, niin varren kanssa saat pitempiä vetoja aikaiseksi ja samalla maalausjälki on tasaisempaa.
Muutama vuosi sitten ostin rautakaupasta sen kaikkein halvimman jatkovarren hintaan 9,90€. Keltainen kaksiosainen jatkovarsi jota ruuvaamalla keskeltä sai jatkettua aina yli puolitoistametriseksi varreksi. Ensimmäisen maalausurakan jälkeen tuo sitten jämähtikin lopullisesti siihen täyteen pituuteensa. Siis se jatkovarsi. Sitä ei enää saanut mitenkään lyhyemmäksi ja maalaaminen kävi mahdottomaksi.
Marssin suorinta tietä takaisin rautakauppaan reklamoimaan kovaäänisesti huonoa laatua. Palautuksen jälkeen otin sen alumiinisen jatkovarren jonka reilun kolmenkympin hintaa ensimmäisellä kerralla kauhistelin.
Mutta uskokaa Työnallea, tämä kestää ja on kevyempi, kätevämpi, toimivampi ja ennen kaikkea laadukkaampi. Olen tällä maalannut jo kaksi asuntoa sisältä ja kapistus on edelleen kuin uusi. Hyvä sijoitus, jolla tulen melko varmasti maalaamaan vielä jälkikasvunkin ensi ja toiset asunnot, kun sitten joskus omilleen muuttavat.
Ja niin, mitä tuli taas alussa sanottua siitä kirjoituksen pituudesta? Taas tämä lähti lapasesta. Mutta ilmeisesti se ei hirveästi teitä lukijoita haittaa?
Alla muutama kuva varresta, siis siitä maalitelan jatkovarresta.







Ansioitunut remonttimies laittaa myös puolisonsa maalaus- ja remonttihommiin meriselityksistä huolimatta.


. Oikeastihan neiti oli ihan itse aloittanut maalaushommat. Mutta muistakaa maalatessa, etenkin paksuna, tuuletuksen tärkeys. Vesiohenteisilla maaleilla voi maalailla tiineenäkin mutta liuotinpohjaiset jätetään sitten suosiolla sellaisille, jotka eivät ole saaneet vähään aikaan lisääntymistarkoituksessa sitä jatkovarrellista rakkautta.
Maalihöyryisin terveisin, Työnalle

 

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tyhmyys ja raaka voima

Keskiketterää keskiviikkoa veronmaksajat!
Kyllähän minä olen laiminlyönyt ne blogin lukijat jotka janoavat kirjoituksia hermojen menetyksestä kuin Seiskan toimittajat Nykäsen Matin repsahtamista viinaan konsanaan.
Saattaa olla, että olen antanut aivan liian lupsakan kuvan remontoinnista ja nikkaroinnista. Ikään kuin elo olisi sitä, että mainoskatkon aikana sitä aitaa on vaan naputettu pystyyn kolmekymmentä metriä.
Brutaali faktahan on se, että meillä ei hyöri niitä suomalaisia, komeita, trendikkäitä, rastatukkaisia remonttimiehiä nurkissa, jotka saavat ne älyttömätkin ideat ja aikataulut aina jotenkin taittumaan. Ei meillä kyllä pyöri niitä Virolaisiakaan työmiehiä, eikä oikeastaan ketään, minun lisäkseni sitä remonttia tekemässä. Itse se on vaan väännettävä. Jos tästä televisio-ohjelmaa tehtäisiin, niin mainoskatkon jälkeen ei olisikaan se terassi valmis tai en olisi punavuorelaisessa sisustusliikkeessä valitsemassa jotain ihanan hullua ja kallista. Sen mainoskatkon jälkeen saattaisi käydä niin, että timpurinne olisikin ratkomassa tappelua leikkiautosta tai pyyhkimässä jälkikasvun kakkahanuria. Pyyhkimään!!!
 Ai niin, kun sinne trendikkääseen sisustusliikkeeseen mennään, niin en myöskään halaa sitä myyjää, kuten joissakin sisustusohjelmissa on ollut tapana. Pankaapa merkille. Itse asiassa minusta olisi hauska kokeilla joskus juosta tuollaiseen liikkeeseen ja sisään tullessani halaisin ensimmäistä myyjää joka vastaan tulisi. Joko saisin nyrkistä tai avokämmenestä, tai sitten suoraan vartijat paikalle. Hippi lääpii, poliisi!
Tarkkaavaisimmat lukijat saattavat huomata jonkinasteisia antipatioita mainittuja ohjelmia kohtaan. Ei sillä, kyllä sieltä ideoita ja inspiraatioita tulee.
Mutta Karpoa siteerataksemme, oli miten oli mutta näin on.
Hermot, tuo ihmisen uusiutuva luonnonvara. Minne ne menevät ja miksi? Aloin tällä viikolla tekemään aitaa persreikätontin toiseen laitaan, sillä puutavaraa jäi ylimääräiseksi vanhemmiltani ja sen he minulle auliisti lahjoittivat. Ja sehän on leppoisaa puuhaa, ei käy kieltäminen. Kokoan siis aidat valmiiksi 2,3 metrin elementeiksi maalattuina. Sen jälkeen isketään 50x100 kestopuu teräksiseen aidanjalkaan kiinni ja laitetaan maahan. Eilen asennuksen yhteydessä hakkasin rautakangella (sillä kiinalaisvalmisteisella) alkureikää maahan kuusen oksien hellästi niskaani rapsutellen. Pistävät kivasti. Aitaelementti oli liian lähellä ja sormi osui aitaan sillä seurauksella, että se repi sormen kyljestä nahat pois. Verta tuli, ei kyyneleitä. Hain laastaria ja laitoin myös Tuurelle laastarin (komppaushaava). Jatkettiin hommia ja jo kohta sama kuusen oksa pyyhki hikisiä ja itätuulen ahavoittamia kasvojani.  Vielä kun jalka liukui koko ajan alamäkeen ja maa katosi kengän alta, niin silloin meni hermot. Naps vaan, ja nopeasti. Heleässä elokuun illassa naapureille tuli tutuksi mm. seuraavat brutaaliudet: Vi..tu, Sa…tana, Pe…kele sekä ”kaikkee pas..aa sitä joutuu sa..tana tekemään, voi v..tun  vi..tun v…ttu”

Mutta eihän tämä ole vielä mitään. Parhaat säilytetään viimeiseksi. Ja muistettakoon myös ihmisen mieli, joka tuppaa kultaamaan muistot. Useimmat hermojen menetykset on jo unohdettu. Mutta tämä yksi on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Tämä tapahtui edellisessä asunnossamme, remonttivaiheessa, kuinkas muuten.
Oli kaunis keväinen tiistai 2009. Kaunis ja ah niin raikas aamu valkeni Oulunkylässä, remonttimiehen hellää kosketusta kaipaavaan kerrostalokolmion ikkunoista. Aamukahvet oli juotu teräksisestä termospullosta ja edessä oli vaatekaapin rakentaminen.  Olin kierrellyt eri liikkeitä läpi jotta saisin tilattuun mittaan tehdyn lasiliukuovellisen vaatekaapin makuuhuoneen nurkkaan. Tuntuivat maksavan. Päädyin rakentamaan rungon kiinni seinään ja tilaamaan lasitusliikkeestä lasiliukuovet oikealla mitalla.
Hankin myös Elfan vetokoreja kaksin kappalein. Eli niitä valkoisia koreja, joissa on metallikehikko ja metallikorit sisällä. Niitä pystyy kasaamaan myös päällekkäin ja näin luomaan ihanan kokonaisuuden vaatekaapin sisälle. Lisäosina saa mm. vaatetangon kannatinosia, sekä itse vaatetankoja ja kenkähyllyjä, hyllykiskoja ja hyllytasoja ja vaikka mitä. Hiukan kalliita, mutta laadukkaita.
Kokoaminen alkoi kehikosta. Ohjeissa mainitaan, että et tarvitse kuin kumivasaraa. Ja sitähän tarvittiin, voi pojat sitä tarvittiin. Kehikkoa kootessa piti valita ylätukiosista se versio, jossa on liitoskappale myös tuen yläpuolella. Eli ns. T-kappale. Siten saadaan se seuraava kehikko kiinnitettyä kiinni, eli siis kehikot saadaan päällekkäin. Vasaroin tietysti väärän. Näissä kehikoissa on käytetty liitoskappaleina hiukan lyijyn tapaista metalliseosta. Eli sellaista, että se on vähän pehmeää, mutta metallia kuitenkin. Kun sen junttaa suorakaidemetalliputkeen sisään, niin se istuu jämäkästi putkessa kiinni ja muodostaa tukevan kehikon.
Sain sen napsuteltua pois ja ensimmäinen kehikko oli valmis. Toisen kehikon kanssa lupasin itselleni olla tarkempi. Naputtelin samat osat paikalleen toiseen kehikkoon vain huomatakseni, että siinä toisessa, eli ylemmässä kehikossa ei enää tarvitse olla sitä T-kappale versiota päällä. Sillä enhän saa enää kolmatta kehikkoa siihen päälle, tai muuten pitää mennä katon läpi.
Päätin toimia edellisen proseduurin mukaisesti ja naputtaa ylätukiosan pois. Ja kas, se ei lähtenytkään. Vanha mutta kulunut neuvo oli tarpeen:  ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, ettei sitä tyhmyys ja raaka voima ratkaisisi.
Aloin naputtelemaan kovempaa ja taisin vaihtaa kumivasarankin niin sanottuun urakkaversioon, eli tavalliseen vasaraan. Naputtelu jatkui kiihkeänä ja hektisenä. Ilmassa alkoi väreillä ärtymys ja jännitys. Hikikarpalot helmeilivät integrointimestarin huolestuneella otsalla. Naputus vaihtui kevyiksi lyönneiksi kevyiden ja painokelpoisten voimasanojen luodessa taustalle tunnelmaa. Ensiesityksen saivat muun muassa sanat: Hemmetti, samperi ja jopas nyt. ”Kyllähän sen nyt pitäisi vielä pois tuolta tulla”
Ei tullut, ei. Kevyt hakkaaminen oli yltynyt takomiseksi. Siinä hetkessä sivuseinän kisko lähti irti hitsaussaumastaan ja se tarkoitti sitä, ettei ylintä koria enää voinut käyttää. Kehikkokyhäelmä maahan ja jumalaton huuto päälle. Tässä kiroilussa käytiin läpi koko laaja kirosanojen kirjo, mitään ei unohdettu ja monet vulgäärit sanat tulivat useaan otteeseen ja kovaa. Vi…tus ei lakannut vaan lyöty rakentajanne pudottautui polvilleen ja jatkoi kiroiluaan, joka sai jo lähes itkun sekaisia tuntemuksia.  Lopuksi otin kumivasaran käteeni ja hakkasin sillä lattiaa niin kovaa kuin ikinä jaksoin ja jokaista vasaran iskua tehostin suomenkielen tunnetuimmilla ja rakastetuimmilla kirosanoilla ja edelleen erittäin kovaa.
Jossain vaiheessa hiljeni. Keräsin miehisyyteni ja itsetuntoni rippeet ja nousin kumarasta ylös, mutta olin edelleen polvillaan. Kuulin parvekkeen oven ulkopuolelta lintujen laulua ja vieno kevättuuli hyväili hiuksiani ja pölyistä naamaani. Katsoin ulos ja sitten ovelle, ikkunaan päin ja lopuksi lattiaan ja sanoin itselleni ääneen ”Ai niin, täällä on naapureitakin”
Alakerran eläkeläispariskunta kuitenkin tervehti minua joka kerta rappukäytävässä tavatessaan aina yhtä aurinkoisesti, ja meidän naapuruussuhde toimi loistavasti. Joko olivat kohteliaita, kuuroja tai eivät olleet tuolloin kotona, mutta selvää oli, että Työnalle oli tullut taloon.

 

tiistai 14. elokuuta 2012

Leikkimökki, leikkimäkki, leikkicarrols?



Päivää hipit!
Joko joku tihutyöntekijä (tai minä) käy painelemassa päivitysnappia tämän blogin etusivulla niin, että sivunkatselukerran laskuri kasvaa koko ajan, tai sitten tätä blogia käy joku oikeasti lukemassa. Eikö teillä tosiaan ole parempaa tekemistä? Ei se mitään.
Seuraajiakin alkaa olla, jo neljä. Saas nähdä saadaanko kymmenentuhatta täyteen. Luin jostain toisesta blogista, miten joku toiveikkaasti mutta vaatimattomasti hekumoi yllä olevalla tavalla. Ajattelin laittaa tavoitteet kerralla kuntoon.

Muistelin tuossa sitä päivää kun ostimme edellisen asuntomme, eli tuon aiemmin mainitun kerrostaloasunnon. Kävin silloin ensi töikseni rautakaupassa ostamassa itselleni Blåkläder–merkkiset työhousut. Se jo itsessään nostaa epävarman nikkaroijan itsetuntoa kummasti. Samassa pakkauksessa tuli myös vyö sekä t-paita johon oli painettu naseva teksti ”Not afraid to get dirty” Pitää yrittää muistaa olla laittamatta juuri tuota paitaa päälle jos päätän piipahtaa remonttipäivän päätteeksi Nalle-pubissa, vanhempien rouvien puumatansseissa tai oikeastaan missään. Varattu mies kuitenkin.  En nähkääs halua antaa sekoitettuja signaaleja.
Viime vuoden loppupuolella alkoi olla ns. veto loppu sankaristanne ja tarvetta kuitenkin oli leikkimökille. Tähän mennessä olin siis toteuttanut seuraavat korjaus- ja rakennushankkeet: Terassi, lämmitysjärjestelmä, keittiö, kodinhoitohuone, työhuone, satunnaisten huoneiden pintamaalaus, tuulikaapin maalaus ja laatoitus, hermojen menetys sekä yläpohjan tuuletuksen parantaminen. Mutta leikkimökille oli edelleen tarvetta. Ja olihan meidän tundralla vielä tilaa, joten mikä esti? Jos muistatte Pulttibois-sarjan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämän urheilijan, Tomi Ekblomin, niin sitten tämä siteeraus on teille tuttu: mutta kun minen jaksa!
Silloin kun ei jaksa, niin apukin on lähellä: Joulupukki. Tuo pullea partasuti nähkääs lupasi tuoda lapsille ihka uuden leikkimökin keväällä. Mainittakoon tässä vaiheessa, että isovanhemmat sen kustansivat. Oletan että kun lapset osaavat lukea ja jaksavat lukea tätä blogia, niin he eivät enää usko joulupukkiin.
Kun tonttu viimein keväällä toi leikkimökin pihaan, niin kyseessä olikin oikein kunnon tonttu, sillä hän toi väärän leikkimökin. Materiaalin piti olla lämpökäsiteltyä puuta. Lämpökäsitellystä puusta sen verran, että siinä puumateriaalin lämpötilaa nostetaan pikkuhiljaa tuommoiseen pariin sataan asteeseen ja näin ollen puulle tulee parempi lahonkestävyys ja alhaisempi kosteuseläminen. 
Ilmoitin ystävällisesti korvatunturille ilman kirosanoja että nyt tuli väärää tavaraa. Muutaman viikon kuluttua toinen tonttu toikin sitten oikean mökin ja vanha vietiin pois pari viikkoa siitä. Napapiirillä oltiin tästä asiasta pahoillaan ja joulupukki lähetti vielä 40 euroa takaisinkin. Lahjasta. Reilu ukko.

Pukki oli myös tuonut lahjan vanhemmille. Lahjakortti oli kylpylään ja se piti sisällään lastenhoidon kylpyläreissun aikana. Keväällä kun väsymyksen ja remontin murjoma raksahemmonne lähti mielitiettynsä kanssa tätä lahjakorttia käyttämään, sattui tuo leikkimökki ilmaantumaan pihaan. Delegoin kylmän viileästi homman eteenpäin isovanhemmille. Kävi ilmi, että homma oli kohtuullisen helppo. Huopakatteen asensin itse jälkikäteen ja tuuliviirin olin saanut aiemmin isäukkoni työpaikalta niin sanottuna firabelina eli firiksenä. Tähän väkersin Ikean verhotangosta rungon ja koulun pihalta hylätystä pyörän etuvanteesta askartelinpaskartelin viirille pyörivän alustan. Se toinen naapurin setä heppasi, eli hitsasi akselin kiinni pyörän keskiöön ja sehän oli sitten siinä.
Huomatkaa katoksen alla olevat kukkaistutuslaatikot. Ne tehtiin noin viidessä minuutissa jotta saatiin sitä kesän kukkaloistoa.











 

maanantai 13. elokuuta 2012

Energiamittari ja synttärikaffet pumpun kanssa

 Hyvää alkanutta loppukesää netissä roikkujat. Nyt kun Facebookin kaikki tökkäykset, maatilapelit ja siskon mummon kahvinkeittokaverin veljenpojan statukset on käyty läpi, sekä iltalehden kaikki ne turhimmatkin linkit, kuten ”katso Kate Perryn pylly” ja ”Ronn Moss lähtee kiitämään” –aiheiset uutiset on klikattu, on aika lukea vasaranpyörittäjän turhanpäiväisyydet. Sitten alkaakin olla päivä pulkassa ja mitä jäi käteen? Ei mitään!
Aiemmin kerrostaloasukkaana oli kiinnostus energia-asioihin aika lähellä nollaa. Vaikka edellisessä taloyhtiössä istuinkin taloyhtiön hallituksessa, huomasin pian, ettei suurempiin muutoksiin ja säästöhommiin ollut taloyhtiöllä juuri innostusta sen enempää kuin rahaakaan. Edelleen luen mielenkiinnolla artikkeleita kerrostaloyhtiöiden energiatehokkuudesta ja korjaustarpeista. Ja mitä enemmän näistä luen, sitä kiitollisempi olen siitä, että asumme nykyään omakotitalossa.
Omakotitaloasukkaana pääsee narisemaan kaikesta ja mikä parasta: läheisilleen. Tuskin maltan odottaa että lapset ovat teini-iässä.
Sinä hetkenä kun muuttoperäkärry pysähtyi uuteen osoitteeseen, alkoi voivottelu ja valittelu siitä, miten kaikki maksaa. Kerrostaloasukkinahan sitä sai kaiken verhoiltua yhtiövastikkeeseen, aina lämmityksestä pihakukkiin asti. Sehän toisaalta johti siihen, että välinpitämättömyys kasvoi. ”Kyllä ne sitten korjaa asian” -asenteella toimii yllättävän moni kerrostaloasuja. Pienempien taloyhtiöiden kanssa asia tietysti luonnollisesti hiukan muuttuu.
Esimerkiksi edellisessä asunnossamme jaksoin ensimmäisen puolen vuoden ajan olla kiinnostunut vedenkulutuksesta, mutta joka kerta kun se 18 euroa /asukas lähti Sveitsin tililtäni, alkoi ekologisuus liukenemaan ja turhautuminen lisääntymään. Miksi minä tässä vettä säästäisin kun naapuri lorottelee suunnilleen työkseen vettä. Tämä asenne ikävä kyllä nousee helposti esiin, varsinkin isommissa taloyhtiöissä. Joissakin taloyhtiöissä on otettu huoneistokohtaiset vesimittarit käyttöön, ja se on mielestäni askel parempaan päin.
Huoneiston lämmityksestä nyt en edes viitsi puhua liikaa, ettei tule kiihdytettyä itseään tarpeettomaan raivoon, joka toisaalta on välillä ihan kivaa sekin.  Kaukolämmöllä lämpenevissä kerrostaloissa vaan tuppaa olemaan niin, että vaikka siellä suunnilleen kaikki pitävät talvella ikkunat kiinni, niin aina löytyy muutama jotka ”tuulettaa”. Ja vaikka se kuulostaa ja tuntuu pieneltä, niin näistä energiatuhlauksen puroista se kallis hinta muodostuu.
Mutta se omakotitaloasumisen autuus? Tässä asumismuodossa on se hyvä ja huono puoli, että olet isännöitsijä, hallitus, (<- en lähde tähän emäntä-henkiseen sukupuoliansaan vaikka miten mieli tekisi) talonmies ja asukas, kaikki kerralla. Pystyt tekemään tarpeen vaatiessa muutoksia, päätöksiä, suunnitelmia ja ratkaisuja kohtuullisen nopeasti ja ilman byrokratiaa. Kerrostaloasukkina muistan, että esimerkiksi ulkovalon polttimon vaihtaminen toiseen malliin vaati noin vuoden päivät.
Otan esimerkiksi seuraavanlaisen asian. Viime syksynä lämmitysjärjestelmän päivityksen jälkeen, soitin ensimmäiseksi pankinjohtajalle ja pyysin häntä ottamaan talikon mukaansa ja menemään pankkiholviin tekemään tilaa, sillä kohta Työnalle säästää niin paljon rahaa, että konttorin pikku holvi alkaa pullistella seteleistä.  
Mutta silti, kovien pakkasten alkaessa rapsutella talon nurkkia, alkoi pikku avantouimarinne jalkoja kipristellä. Kylmähän se sieltä pukkaa. Hyvissä ajoin tiivistin ovien ja muutaman ikkunan karmit. Uudemmat ikkunat olivat niin hyvin tiivistettyjä, ettei niille ollut tiivistystarvetta.  Mutta edelleen tahtoivat nurkat olla kuurassa. Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä.
Nokkela koti-Piisinen otti pienet irralliset lämpömittarit ja laittoi ne epäilemiinsä nurkkiin lattialle. Tulos oli häkellyttävä: toisessa nurkassa +7 astetta ja toisessa +4. Maitopurkin olisi siis voinut laittaa jääkaapin sijasta keittiön nurkkaan. Pienimuotoinen googlettelu tuon ikäisistä kivi-taloista paljasti, että tiivisteet ovat vuonna 1960 olleet yhtä hyvää luokkaa kuin homojen oikeudet Venäjällä. Seinäelementin ja lattianraot tiivistemateriaalina näytti olevan aaltopahvi(!!) Saattoi siellä jossain joku suikale villaakin olla, mutta meno oli selvä. Elementin liikkuessa vuosien varrella on nurkkiin tullut pieni halkeama ja taas ovat huippuvuorten tuulet muistaneet vierailullaan remonttipelleänne. Tiivistystä kaipaavat nurkat olivat vielä talon vastakkaisissa kulmissa, joten läpiveto oli tosiasia.
Kovin pitkään en tätä menoa katsonut, vaan kyllä: K-rautaan tieni vei. Uretaani-vaahto oli liian tuuheaa tavaraa näihin aukkoihin, joten ensihoidoksi valitsin Sikaflexin Skiacryl -S -massaan. Hinta oli leppoisat 2e/tuubi. Jalkalistat pois nurkista, muovimatto sivuun ja sika laulamaan. Laulelun ohessa laitoin myös tiivistysmassaa nurkkiin.
Seuraavan pakkasyön jälkeen näytti mittarit +15 ja +17 astetta. Tätä voisi sanoa kohtuullisen halvaksi ja helpoksi eristystoimenpiteeksi.

Ja taas kerran toistan itseäni: mihin helevettiin jäinkään?

Niin, tarkoitan tällä sitä, että jos olisin havainnut vastaavanlaisia epäkohtia kerrostaloasunnossa, niin korjausehdotukseni olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä vieläkin väsyneen isännöitsijän ”to do or not to do” –pinossa tai taiteltuna lennokiksi. Epäilen myös vessapaperin korviketta mahdolliseksi käyttökohteeksi.

Kaiken kaikkiaan pointti tässä horinassa on se, että kun itse maksat kaikesta kulutuksesta ja mitä teet tai jätät tekemättä, niin kiinnostus kasvaa kummasti niin energiankulutukseen kuin korjaamiseen ja säästämiseen. Tosin pitää muistaa ihmisten eri elämäntilanteet. Kaikkia ei kiinnosta tai eivät enää pysty tai jaksa puhdistaa vesikouruja tai säätää lämmitystä ja luoda lumia joka talvi.
Lämmitysjärjestelmän uusimisen jälkeen päätin myös hommata energiamittarin, jotta saan tavoitellun arvonimen kyylä. Tällä hetkellä tarjolla on muutamia vaihtoehtoja, joista näkyvimmin on mainostettu Fortumin kotinäyttö jonka saa hintaan 169e. Fortumin asiakkaat taitaa saada sen hintaan 129e. Olin jo kallistumassa tähän, ehkä sen parhaan ominaisuuden vuoksi, värinäytön takia, mutta tarkempi tutkiskelu ja asiakaspalveluun soitto paljasti, että tämä mittari näyttää vain sen hetken kulutuksen ja pidempää kulutuslukemaa sillä ei pysty seuraamaan.
Enston eVahti taasen oli pistää meikätytön aivan sekaisin speksien valossa sekä ulkoisella olemuksellaan. Hinta saikin sitten puimaan sitä nyrkkiä.
Päädyin kohtuuhintaiseen EnviR -laitteeseen, jolla saa nettipalikan mukaan ostettaessa sähkönkulutuksen nettipalveluun. Toki sillä saa myös itse laitetta vilkaistessaan hetkellisen kulutuksen, mutta nettipalvelu näyttää kulutuksen viikon taaksepäin tarkasti.
Tällä pystyy seuraamaan yksittäisen sähkölaitteen kulutusta siten, että esim. katsoo sen hetkisen kulutuksen mittarista. Napsauttaa hellan päälle ja katsoo uudestaan.
Asennus on helppoa, optinen lukijalaite laitetaan sähkömittarin vilkkuvaan valoon tarralla ja synkataan samaan tasoon kodin sähkömittarin pulssien kanssa. Määritellään kilowattitunnin hinta, sekä siirto- että sähkön ostohinta, ja sitten vaan aletaan haukkomaan henkeä. Laitteeseen on mahdollista liittää myös erillisiä sähkölaitteita, kuten vaikka lämpöpumpun. Näin voit tarkistella laitteiden erillisiä kulutuksia.
Lokakuussa tulee lämpöpumpulla vuosi täyteen ja sitten saan talon vuosikulutuksen ensimmäiseltä vuodelta. Ajattelin kattaa pumpun viereen pienen pöydän ja serpentiiniä. Muumi mehumukit sekä pikku kakku yhdellä kynttilällä. Siinä sitten lämpöpumpun kanssa kilistellään vuosipäivän kunniaksi pienet paperihatut päässä. On siinä naapurilla taas ihmettelemistä.
Ensi kertaan ja töihin siitä!





 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kallis tuuletin



Haukotuksen täyteistä sunnuntaita medbörjare. Aina välillä muistan päivittää asioista, joita on aiemmin tullut tehtyä. Ja koska lämmityskausi pukkaa päälle, niin tänään mieleeni muistui lämpöpumpun suoja. Niin ilmalämpöpumppu kuin ilmavesilämpöpumpukin, tai oikeastaan niiden ulkoyksiköt, eli ne kalliit tuulettimet, ovat lähes poikkeuksetta aika rumia. Niin myös energiaexperttinne tuuletin on mallia ruma ja kallis. 

Sehän pitää tai ainakin kannattaa verhoilla paristakin syystä. Ensimmäinen tuli jo mainittua: rumuus.  Toinen syy on, että verhoilu suojaa talvella lumen ja tuiskeen pieksennältä. 
Lämpöpumpuille myydään suojakatoksia noin 100-200 euron haarukassa. Ne tosin ovat vain pienille ulkoyksiköille. Tällainen kahden potkurin föönin suoja maksanee vielä enemmän. 
Kuten varmasti muistatte, pihi timpurinne ei sellaisia ostele vaan rakentaa sellaisen itse.
Jos teillä on lämpöpumppu, niin suosittelen miettimään suojarakennelmaa ja sen rakentamista nimenomaan itse. Se ei ole kovin kummoinen puhde, mutta sitäkin hauskempi. Ja jos menee pieleen, niin aina ne puut voi polttaa saunan pesässä.

Lämpöpumpun suojaa rakentaessa kannttaa muistaa pari asiaa. Ensinnäkin tuuletusaukot, taikka ritilät, pitää olla tarpeeksi suuria niin että ilma pääsee keirtämään tarpeeksi hyvin etenkin takaosassa, josta löytyvät jäähdytinkennot. Liian pieni ja ahdas sekä aukoistaan pieni suoja saattaa heikentää laitteen hyötysuhdetta.

Nyt kun tuota oikein väsyneenä katselee, niin eipä tuokaan niin kovin kaunis ole. Mutta toisaalta parempi kuin ilman.

Etusäleikkö on ns. nostettavaa mallia, eli neljä kappaletta itse tehtyjä hakasia, jotka avaamalla etusäleikön voi nostaa pois huoltoa varten. Sulamisvesiä ei Toshibassa, eli kavereiden kesken Tossussa tarvitse miettiä, sillä ne on johdettu putkea pitkin seinän läpi autotallin lattiakaivoon. Sulanapitokaapeli pitää huolen talvellakin putken toiminnasta. Kätevä on. 

Materiaalina 50x22 rimaa. Runkopuut 50x50 ja kattolaudat mitä sattui löytymään. Päälle huopakate ja pintaan aitamaalia. Seinäsäleiköt on pultattu kiinni seinään ja ulkokulmissa on tukipuut maassa tukemassa.
Muistaakseni tätä rakentaessa hermot eivät menneet kertaakaan. Aika hyvin.

Ja täytyyhän sitä ennen/jälkeen -kuva olla.






Koska likainen mieleni ei anna minun kirjoittaa mitään peukuttamisesta, niin kerron asian näin: muistakaa käydä Facebookissa tykkäämässä. Näin saatte tiedon heti kun uutta tekstiä suolletaan maailmalle.