keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Laatikosto työhuoneeseen

 
 Sehän on vuoden viimeinen päivä. Vuoteen 2014 mahtuu paljon tehtyjä ja tekemättömiä remontteja, kunnostuksia ja visioita. Unohtamatta tietenkään lukemattomia määriä hermojen menetyksiä ja kiroilua. Työnalle yrittää kuitenkin vähentää kiroilua, mutta kassellaan miten käy.
Tulevana vuonna luvassa kylpyhuoneen remontointi, noin niinku kokonaan. Eli vanha puretaan kokonaan ja kaikki uusiksi, sauna mukaan lukien.
Tätä varten on Työnalle aloittanut jo materiaalien hankkimisen ja aikaa on siis vielä tehdä edullisia hankintoja aina kesään asti.
Hienona ajatuksena on remontoida kylpyhuone kesän aikana. Kesällä voi nähkääs viedä perheen pihalle ja pestä koko jengin puutarhaletkulla.
 
Mutta jotta saadaan niputettua tämä vuosi, niin kerrotaan vielä työhuoneen loppusilauksista.
 
Koska aiempi työhuoneen työpiste oli lipasto, oli siinä myös laatikosto samassa paketissa. Kun nyt onnistuneesti uusin työtason, jäi vielä tilaa ja tilausta laatikostolle. Ensin ajattelin mennä huonekaluliikkeeseen ja ostaa lastulevyvirityksen ja tietenkin itse koota se. Mutta pienen itsetutkiskelun ja tori.fi -selaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllä kierrättäminen kannattaa. Kierrättäminen kannattaa monessakin suhteessa, mutta tärkeimpänä pidän tällä kertaa sitä, että sain 25 eurolla täyspuisen laatikoston, sen sijaan, että olisin ostanut 70-100 eurollla uuden lastulevyistä valmistetun laatikoston. Tai no, saahan niitä varmaan 50:llä eurollakin, mutta kun sen puuviilujäljitelmän kantaa sotkista ja jyskeistä kotiin, niin itkuhan siitä tulee kun ne on niin rumia.
Mutta oikeanlainen löytyi muutaman päivän selailun jälkeen. En siis selaillut ilmoituksia yhtä pötköä muutamaa päivää, vaan selailin päivittäin ja kun sopiva osuu kohdalle, voi sen noutaa vaikka vähän kauempaakin. Tämä löytyi 20km päästä.
 Ja nättihän se on kuin sika pienenä. Ystävällinen ja erittäin kauniisti artikuloiva ja pehmesti puhuva myyjä puhui laatikostosta ”hän” –muodossa.
”Hän” oli ollut myyjän äidin työpaikassa, toimistolla jo 80-luvulta lähtien ja sieltä lähtien ollut perheiden matkassa päätyen lopulta Työnallen työhuoneeseen. Uskon että Hän saa täältä erittäin hyvän kodin.
 
Ne normaalit proseduurit suoritettiin, eli otettiin kahvat ja pyörät pois, vilautettiin hiukan Makitan pyöröhiomakonetta. Puhdistettiin hiottu pinta ja sutaistiin maalia pintaan rajoja ylittävällä rakkaudella.




 
 
Tästä on kuulkaa hyvä jatkaa ja aloittaa uusi vuosi 2015!
 
Työnalle toivottaa hyvää uutta vuotta 2015. Kiitos että olette olleet lukemassa näitä raapustuksia, ja toivottavasti olette myös jatkossakin!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Työhuoneen päivitystä

”Se oli helvetin komea mies”, laulaa Työnallen mielitietty aina unissaan aamuyön pikkutunteina. Vaikka Työnalle tietää että oli, ja on tämän laulun kohde, meinaa nukkuminen sen takia olla hiukan vaikeaa. Mutta minkäs teet, i was born this way, sanoisin Lady Gagakin.
Mutta työhuonepa ei ollut syntynyt ihan täydelliseksi vaikka niin luulinkin. Taannoin, ennen sotia, kirjoittelin postaukseen blogiini työhuoneesta. Vanhasta varastohuoneesta tuli kuin hujauksessa työhuone. Koska kiirus oli kova ja remontoitavaa riitti, oli jotkin ratkaisut ns. väliaikaisia ja helpohkoja.
 
 
Nyt kun vettä on virrannut vantaassa useampi litra ja muutama partahaivenkin harmaantunut, huomaa sitä että työhuoneen feng shui ei ole vielä saavuttanut sitä kaikkein huikeinta olotilaansa.
Työhuone on ollut Työnallen sanctuary, paikka jossa voi hetken hengähtää, missä on lukuisat rock-historian merkkipaalut sävelletty ja minne mielitietty on tullut kirjoittamaan, kun on halunnut olla rauhassa. Jokin kuitenkin rikkoi mielen peilityyntä pintaa tässä huoneessa, ja kesti siis kolmatta vuotta huomata tämä asia. Huone on ollut sekainen, rosoinen ja tahditon. Selkeät linjat ovat puuttuneet ja avohyllyt alkoivat ensihuuman jälkeen ahdistaa. Ilmassa alkoi tuoksua juutit. Ilmassa väreili lähes välitön tarve tanskalaiselle, yksinkertaiselle ja selkeälle designille.
 
 
Mitä teki Työnalle? Tein sen minkä aikamies vain voi, eli kävelin luottokeittiötoimittajalleni Kvik:iin. Tarkemmin sanoen itäkeskuksen Kvik-myymälään. Tämä yritys on tarjonnut, maksua vastaan, Työnallelle jo kaksi keittiötä ja kodinhoitohuoneen kaapinovet. Nyt oli aika hommata työhuoneeseen matalammat yläkaapit avohyllyjen tilalle, sekä työtaso vanhan lipaston tilalle. Koska tiedän jo Kvikin hinta-laatusuhteen, en jaksanut enää edes kilpailuttaa hankintaa, ja toisaalta kyseessä ei ollut kovin kallis hankinta. Myöskin sama linja kaikissa talon kaapeissa oli luontevaa.
 
Vanhat rojut seiniltä pois, tasoitetta reikiin ja maalia päälle. Siitä oli Työnallen eräskin perjantai tehty. Seuraavalla viikolla kävin hakemassa uudet kaapit sekä työtason ja matka asentamisen ihmeelliseen maailmaan saattoi alkaa.
 


Koska olen muutamankin Kvik:in kaapin kasannut lyhyen mutta ah niin vaiherikkaan elämäni aikana, olisin nämä kaapit voinut kasata jo vaikka silmät kiinni.
Mutta koska olen kuitenkin kohtuullisen huono-onninen ja hermonsa menettämiseen taipuva asentaja-remontoija, päätin tehdä tämän silmät auki ja valot päällä. Toisin kuin vaikka makuuhuoneessa. Siis asentamisen…
 
 

Mutta kaappien kokoaminen on helppoa, ja mukana tulevat ohjeet ovat selkeät. Kun kaapit olivat paikallaan, oli pakko jo etukäteen kokeilla mappeja paikalleen. Ja voi että miten täydellisesti ne sopivatkaan kaappiin. Ja koska Työnalle on myös melkoinen prismasilmä, nautti hän myös suuresti siitä, että itse kolmen kaapin 180cm leveä kokonaisuus mahtui juuri ja juuri seinän 183cm aukkoon. Pienessä saattaa olla onnen hetket.
 
 
Laminaattityötasoa jouduin hiukan kaventamaan käsisirkkelillä jotta edellä mainittu sopivuus jatkui myös tässä asiassa. Kulmaan poraa surautin rasiaporalla reiän, josta johdot voi kätevästi vetää pistorasiaan.
Lopputulos on häkellyttävän rauhallinen mutta silti linjakas ja siisti.




Ensimmäisen illan vain istuskelin työhuoneessa ja kuuntelin huonoa musiikkia. Rauha laskeutui luokseni.
 
Mutta työ ei ole vielä valmis. Seuraavassa postauksessa juttua vanhan käytetyn laatikoston tuunaamisesta samaiseen työpisteeseen ja myöhemmin, ensi vuoden puolella juttua myös avonaisen vaaterekin eteen tulevasta lasiliukuovesta.
Sen jälkeen työhuone on jo niin seestynyt ja rauhallinen, että siinä jää munkkiluostarit ja pikkaiset kappelitkin toiseksi.
Ensi kertaan!