keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Korvausilmaa pukkaa. Vai pukkaako?


Heipä hei Talvivaaralaiset, hengenvaaralaiset ja kaikki muutkin.

Kävipä tässä yhtenä aamuna niin, että Työnalle heräili kokovartalo-spiderman-yöpuvussaan pohtimaan sisäilmanlaatua. Varsinkin meidän makuuhuoneessa, eli master bedroomissa, on ollut tunkkainen haju eikä kovin hyvin ei ole tullut nukuttua. Ilma oli raskas hengittää ja jos heti aamusta käveli huoneeseen pienen happihyppelyn jälkeen, niin ilma oli huono. Noin suomeksi ja vähän hurtilla huumorin sävyllä sanottuna, huoneessa haisi raikas ja supisuomalainen paska.

Aiemmin kerroin teille talon kulmissa olevista veto-ongelmista lattian rajassa. Varsinkin makuuhuoneen kulmasta tuntui vetävän, etenkin talvella. Tiivistettyäni kulmat, veto loppui. Mitä suurimalla todennäköisyydellä tuo lattiaveto oli korvausilmaa seinän ja lattian raosta.

Nykykäytännön mukaan poistoventtiileitä on vessoissa, kylpyhuoneissa, keittiössä ja mahdollisesti kodinhoitohuoneissa. Näin vanhoissa taloissa se ei ollut niin selvä asia. Meiltä kuitenkin löytyy mainituista paikoista poistoventtiilit ja keittiöstä sekä kodinhoitohuoneesta myös korvausilmaventtiili. Mutta siihen se sitten jäikin. Makuuhuoneissa ja olohuoneessa ei sellaista ole. Varsinkin rintamamiestaloissa ilmanvaihdon korvausilmaventtiileinä ovat toimineet ei-niin-tiivit ikkunat.

Korvausilmasta lyhyesti: korvausilma on se ilma joka tulee taloon. Poistoventtiileistä ilma menee pois. Tämä voi tapahtua koneellisesti tai sitten painovoimaisesti.
Painovoimainen ilmanvaihto on vanha menetelmä, joka perustuu ulko- ja sisäilman lämpötilaeroon ja tuulen vaikutukseen. Lämmennyt, käytetty ilma poistuu katolle johdettujen poistokanavien kautta, ja korvausilma otetaan huonekohtaisesti raitisilmaventtiilien kautta.

Painovoimaisen ilmanvaihdon saa tällaisessa tapauksessa toimimaan vain, jos sekä poistohormit että korvausilmaventtiilit ovat käytössä ja vielä toimivatkin.

Pääsin pohdinnoissa siihen asti, että taloonhan on uusittu ikkunat 90-luvulla. Usein ikkunoita uusiessa unohtuu korvausilman saanti. Kesällä se ei ole ongelma, koska makuuhuoneessa on ikkuna auki. Mutta talvella ongelma korostuu ja pieru haisee.
Taloonhan tulee kuitenkin aina jostain korvausilmaa, eli jos esim. ikkunat vaihdetaan tiiviimpiin, niin jostain sitä ilman pitää taloon tulla. Jos ei tulisi, niin olisi kämppä täynnä tuupertuneita ihmisiä.
Korvausilma saattaa tulla tällaisissa tapauksissa lattian raoista, pistorasian johtoputkista tai vaikka lattiaviemäristä. Sanomattakin on selvää, ettei se kovin freshiä ilmaa ole.

Eli olin siis tilanteessa että taloa on tiivistetty ja energiaa säästetty. Mutta tunkkaiseksi meno muuttuu. Oli tehtävä jotain.
Selailin jälleen kerran koko netin läpi ja ymmärsin, että ilmanvaihtoa pitää parantaa.

Lähetin sähköpostia Suomen terveysilma Oy:lle ja kerroin lyhyesti tilanteesta. Vastaukseksi tuli erittäin jäsennelty ja hyvin kirjoitettu selvitys tilanteen korjaamiseksi. Tiedän kyllä, että kyseessä on myyntimies ja että hän yrittää saada myytyä omaa tuotettaan. Mutta kaikkiin kysymyksiin ja epäkohtiin oli looginen selitys sellaisella itsevarmuudella, että mies selkeästi luotti tuotteeseensa. Ja toisaalta en ole ostamassa tätä yritystä vaan ostamassa reilun sadan euron tuotetta, ja vasta yhteen huoneeseen. Tämä vakuuttelu sai siis riittää.

Tutustuin myös halvempiin tuotteisiin, mutta suurimmaksi ongelmakohdaksi muodostui suodatin. Kaikissa muissa oli mukana vain ns. karkeasuodatin, eli kuten rautakaupan myyjä sanoi, tästä ei pääse lintu sisään, kaikki sitä pienemmät pääsee. Suomen terveysilman kauppaama Velco- suodatin taasen suodattaa katupölyn, siitepölyn ja myös pienhiukkaset. Oli siis aika pohtia, haluanko säästää tässä asiassa muutaman kympin. Samaisessa venttiilissä on mekaaninen jousitermostaatti joka säätelee ilmarakoa lämpötilojen mukaan. -5 asteessa jousi sulkee kokonaan kannen ja aukeaa aina portaattomasti +10 asteeseen asti ollen täysin auki.







Oli aika siirtyä asennuspuuhiin. Ja sehän vasta helevettiä olikin. Kun olin saanut vasta tavarat makuuhuoneeseen ja työkalut nostettua esille, oli jo apujoukkoja paikalla. Yksi pomppi sängyllä, toinen teki kävelyporttia johon vaadittiin salasanaa ja kolmas hoiperteli vaan muuten mestoilla ja puri kaikkea. Onneksi kylmähermoinen remonttisankarinne laittoi rauhallisesti dvd:n pyörimään ja reiän poraaminen sai alkaa.



Kävin ostamassa rakenneilmaisimen jolla voi siis tutkailla rakenteen sisällä olevia metalleja, puumateriaalia ja sähköjohtoja. Noh, täytyy myöntää, että vehkeen käytössä on vielä opeteltavaa. Sillä ensimmäinen reikä pysähtyi raudoitusrautaan.




Tämä siporex-seinän poraaminen on mielenkiintoinen juttu. Työnalle asennoituu joka ainoa kerta siihen niin, että ’hiukan se pölyää’ ja se pölyää ihan tolkuttomasti joka kerta.
Kerta toisensa jälkeen siirrän vain hiukan tavaroita sivuun ja aloitan työt. Ja joka kerta siirrän lopuksi kaiken huoneesta pois, kaikkien yleisimpien kirosanojen saattelemana. Niin tälläkin kertaa.

Reikä oli lopulta saatu tehtyä ja muutama uusi kirosanakin keksittyä, oli aika asentaa venttiili paikalleen. Se oli juuri niin helppoa kuin myyjä oli kuvaillutkin.

Tämän jälkeen oli enää paikattava ensimmäinen ”testireikä” ja homma oli siinä.
Kohtaa tietysti pitää vielä tasoitella uudestaan ja maalata, mutta ehtiihän sitä. Mikäs tässä ollessa valmiissa maailmassa ja kaikki muut klishéét.



Yhden yön jälkeen en oikein vielä osaa raportoida, onko suuri muutos tapahtunut vai ei, mutta päivitellään siitä sitten myöhemmin.
Jos tämä osoittautuu toimivaksi, niin hommaan näitä muihin makuuhuoneisiin sekä olohuoneeseen ja siitähän se vasta riemu repeää. Mutta siitä sitten joskus.
Kotiäidit töihin, sanoi Katainen, mutta koti-isistä se ei puhunut mitään.



6 kommenttia:

  1. Tähän tilanteeseen sopivaa:
    - jos piaru haisee vielä kymmenen sekunnin päästä kämpässä, talo on liian tiivis :D

    VastaaPoista
  2. Mites kävi? Oletko ollut tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Työnalle on ollut tyytyväinen, ja on lisännyt samanlaiset jokaiseen huoneeseen. Vaihdoin myös ensimmäistä kertaa suodattimen yhteen tuuletusaukkoon ja näky oli hirvittävä. Teen seuraavan postauksen tästä aiheesta ihan viikon sisällä. Pysykää kanavalla!

      Poista
  3. Tässä oli kaikki hyvin selitettynä. Tuttava juuri maintisi että heille tulossa korvausilmaventtiilin suodattimen vaihto. Uskon että meilläkin kohta edessä. Oletteko olleet lopputulokseen nyt tyytyväisiä? Mielenkiintoinen tuo rakenneilmaisin, en ole kuullutkaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos selityksestä. Meidän tuttava rakentaa parhaillaan. Kertoi, että seuraavaksi hankkivat ilmastointikanavien osat. En hetkeen ole heidän talollaan käynytkään. Olisi mukava nähdä kuinka työt ovat edenneet. https://www.iv-lipasti.com/tuotteet

    VastaaPoista