tiistai 23. syyskuuta 2014

Loka-palveluista vielä, narinaa tietty!



No huomenta nyt sitten!

Mehän otettiin ja tyhjennettin ja poistettiin kakkakaivot viime elokuisen viemäriremontin yhteydessä, kuten rakkaat lukijat varmasti muistavat?
Naapuri oli remontin yhteydessä tilannut loka-auton paikalle konsultoituaan ensin vanhemman asiatuntijaraadin kanssa (eläkeiän ylittäneet sedät, jotka useasti tietävät kaiken, siis oikeasti).

Konkarit olivat yhteistuumin olleet siinä mielikuvassa että lokakaivon tyhjennys maksanee noin reilun satasen.
Itse nyökkäilin myöntyvästi myös tälle tiedolle, sillä olinhan itsekin kuullut vastaavanlaisista summista. Jo kohta oli kakka-auto pihalla imemässä sontaa pois. Itse asiassa oli jo imaissut sonnat veks ja auton omalla puutarhaletkulla suihkutteli kaivonrenkaan sisuksia puhtaaksi jonka jälkeen kuski tarjosi selkää alustaksi laskun allekijoitusta varten. Itseasiassa ei ollut edes lasku vaan työmääräys tai-joku-sellainen.
Remontti hoidettiin kuntoon ja kakka on luistanut joka päässä kuten pitääkin.


Mutta sitten reilun kuukauden kuluttua napsahti lasku postilaatikkoon (hyvä maksuaika kuitenkin) ja silloin tuli Työnallelta tuskan parahdus. 550e!!!
Elokuisen iltapäivän viimeiset auringosäteet tavoittivat juuri keittiön ikkunan, joka sulki sisäänsä sulavasti ja erityisen sutjakkaasti kiroilevan Työnallen. Tässä repertuaarissa oli jo sellaisia kirosanoja joista saa useissa maissa sakkoja tai kaksi vuotta linnaa.
Siis 550e ¼ kuution paskan imemisestä. Ensitöikseni ajattelin soittaa yritykselle ja sanoa suoraan että haistakaa paska, mutta sitten tajusin, että sitähän ne tekee päivittäin. Hehe.

Rauhoituttuani asiasta hiukan, soitin seuraavana päivänä ensin toiseen yritykseen, joka tarjoaa myös samoja palveluita. Kysyin paljonko maksaa likakaivon tyhjennys. Tomera setä ilmoitti että se on tasan 150e ja se on hänessä. Kysyin myös muita variaatioita selvitelläkseni hintatasoa yleisesti.
Tämän jälkeen laitoin pyykkipojan nenään ja soitin Hurrikaaneille, en siis sille lentopallojoukkueelle, vaan ympäristöhuoltoyritykselle.
Kysyin ensimmäiseksi paljonko maksaa lokakaivon tyhjennys. Setä ilmoitti sen olevan kiinteä hinta, joka oli muistaakseni jotain 137e.
Tämän jälkeen otin pyykkipojan nenästäni ja huusin ”haaaaa, minä täällä, Työnalle. Laskutitte liikaa!!!!! Senkin siat, senkin porsaat!”

No miten tämä pieni salapoliisileikki sitten päätyi? Palatte halusta tietää!?

Keskustelun jälkeen kävi ilmi, että mainittu 137e tyhjennys tapahtuu tavallisella imuautolla, joka siis imaisee paskat ja lähtee. Okei, makes sence.
Mutta mistä tämä (epä)reilu kolminkertainen hinta sitten tulee? No se tulee siitä että se tehdään täysin toisella kalustolla.
Siis mitä? Toinen kalusto tarkoittaa sitä, että autossa on mukana puutatarhaletku jolla kuski putsasi kaivonrenkaan. Silloin lasku oli:

JV-tarkastuskaivon tyhj.+pesu – 2,5h – 100e/h (minimi on 2h johon sisältyy 0,5h työtä paikan päällä)
Työntekijä arki 06-16 2,5e – 35e/h
Jätteenkäsittelymaksu hiekka 0,4tn – 120e/tn
Kuormauskmaksu/jätteenkäsittely 1kpl – 16,8e
Pesuvesi 0,3m3 – 2,5e/m3
Laskutuslisä 1 – 5,25e



Työnallellahan olisi ollut oma puutarhaletku (siis en nyt puhu siitä, härskit huom) ihan siinä vieressä. Seinässä kiinni. Olisi voinut ihan hyvin itse suihkutella 400e edestä vaikka koko päivän.

Sulattelin asiaa ja soitin uudestaan ymäristöhuoltoyritys Hurrikaaneille. Ilmoitin että lähdetään siitä että se auton kauko-ohjain oli rikki ja olette laskuttaneet puoli tuntia ylimääräistä. Lisäksi laskutuslisää ei saa tässä yhteydessä periä. Kuluttajalle täytyy olla tarjolla ainakin yksi lisämaksuton, tavanomainen maksamistapa. Lisäksi tästä pitää sopia silloin kun palvelua tilataan.

Noh, asia korjattiin välittömästi ja uusi lasku lähetettiin. 440e.
Periaatteessa Lokafirma teki kaiken by the book ja mitään väärää tässä ei tapahtunut, mutta silti tuli helevetin kalliiksi.

Kerron ja varoitan siis kaikkia teitä rakkaat lukijat nyt tässä ja nyt ja täten:

Kun isät ja äidit, tuttavat ja sukulaiset kertovat että loka-auton käynti maksaa ”siinä satasen” niin se sisältää hyvin tavallisen paskan imaisun pois.
Kun tilaatte tällaisia palveluita, niin muistakaa kysyä mitä se maksaa ja mitä työhön sisältyy! Voin kertoa että ei ole kivaa saada tällaista laskua.
Jälleen kerran: ei pidä olettaa vaan ottaa selvää. Olkoon tämä teille tiedoksi.


Kaikesta huolimatta, hyvää syssyn alkua saatana!!

6 kommenttia:

  1. Nykyään on hyvin usein tapana tarjota moisia palveluja laskulla.
    Esim. nuohoojalta kysyin miten voin maksaa, tuli vastaus "lasku tulee perästä". Piti oikein tivata että "mitä tää jäi oikein maksamaan" ennenkuin tuli jotain "arviota kuluneesta ajasta, jne...".
    Kerran tarjosin mukavalle nuohoojalle kahvit ja turistiin niitä näitä hommien jälkeen. Tulipa kalliiksi kahvit, oli nimittäin nuohooja laskuttanut myös tuon puoli tuntia kahvinjuontia ;)

    Loka-auto kävi aukaisemassa viemäriä. Siinä pakkoraossa (kun paskat tulvii sisälle) ei tullut kyseltyä hintoja. Lähtiessä kuski sanoi ettei hän tiedä hintaa, pomot laskee ne. Lasku tuli perästä ja kirpaisi hetken aikaa.

    Tilasin kerran kuorma-auton kuljettamaan painavia puutarhatuotteita pihalle. Hintaa kysellessäni kerrottiin hinnaksi tuntihinta. Tietenkään ei osattu arvioida miten kauan siinä menee. Jotenkin vmäiseltä tuntui katsella kun kuorma-auton kuski nostelee tavaroita "erittäin rauhalliseen tahtiin". Ei ollu kiirettä, lasku tuli kuitenkin nopeasti.

    Ja lopuksi; kannattaa aina muistaa varmistaa että ilmoitetut hinnat on alv24%. Jumankekka kun meinasin pyllähtää tuolilta kun eräskin palveluntarjoaja oli ilmoittanut puhelimessa hinnat ja totesi laskua reklamoitaessa "tietenkin hinnat on alv0%". Kuluttaja kuitenkin maksaa aina 24% enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnalle kokee totaalitäärista empatiaa anonyymiä kirjoittajaa kohtaan. Tämä on niin tätä päivää. Erityisesti harmitti, mutta samalla nauratti, tuo nuohoojan kahvihetki. Ei se ole halpaa hommaa juoda kaffetta ammattimiehen kanssa.
      Mutta olkaahan kaikki tarkkana kun tilailette palveluja. Tässä taas hyviä esimerkkejä rahastuspuuhista.

      Poista
    2. Niin nyt kyseessä todella erikoinen jätevesi kaivon tyhjennys jossa itse omistaja ei edes tiennyt lisäksi kaivo oli täynnä hiekkaa ja kiviä joten vastaan otto paikkakaan ei ole tavanomainen jätevesi asema vaan saastuneen maaperän käsittely asema..tilatusta työstä poikkesi kokonaisuudessaan täysin kyseinen tilaus jos ei tiedä mitä tilaa niin se ei ole työntekijän vika eikä yrityksen..tuossa kertomassa ikävä kyllä ei monikaan asia. Pidä paikkaansa lisäksi autoissa ei ole puutarha letkua vaan paineletku sekin tiedoksi eikä kaukosäätimen rikkoutuminen vaikuta tuon malliseen työhön. Toivottavasti myllypurossa vetää viemärit kuitenkin episodista huolimatta.

      Poista
    3. Vaikka se Työnalle nyt välillä melkoinen taulapää onkin, niin kyllä se muistaa tehdä kotiläksynsä.
      Ennen reklamaatiota soitin kahdelle toiselle lokatyhjennys-yrittäjälle ja kuvailin hyvin tarkkaan kohteen sekä paskan koostumuksen hiekkoineen päivineen. Molemmat yrittäjät kertoivat että näin pienessä määrässä (yksi kaivonrenkaallinen) ei hiekka yms. haittaa mitään. Samaan paikkaan menevät sonnat.
      Puutarhaletkulla yritin olla kovin humoristinen, jälleen kerran, joskin huonolla menestyksellä, jälleen kerran. Letku kuin letku, vettä sieltä tuli aamupissan kaltaisella paineella. Pointtini lienee se että olisin vesipessyt itsekin 300 euron hinnalla sen kaivonrenkaan, eikä siihen olisi tarvinnut sitä auton omaa painepuutarhaletkua!

      Kaukosäätimen rikkoontuminen vaikuttaa hyvin olennaisesti hintaan. Ei se että työntekijä olisi laitetta tarvinnut kovin paljoakaan, mutta se että hän korjaa ja yrittää saada sitä toimimaan työkohteessa jossa sen pitäisi oletusarvoisesti toimia. En usko että arvon kommentoijakaan ilahtuu kovasti jos viet autosi merkkihuoltoon ja huoltomies alkaa leppoisan 106e tuntihintaan korjaamaan korjaamon omaa hallinosturiaan.

      Jos Työnalle nyt uudestaan samanlaiseen koitokseen joutuisi, olisi proseduuri se, että tilaisin tavallisen lokakaivontyhjennysauton imaisemaan sen vajaan kaivonrenkaallisen hiekkaista paskaa pois, ja sen jälkeen ottaisin oman puutarhaletkuni ja suihkuttelisin kaivon puhtaaksi ja köyhtyisin tästä 500 euron sijasta 100e

      Poista
  2. On totta että aina on tärkeää ottaa tarkasti selvää, mitä tilauksiin sisältyy. Muuten voi tulla ikäviä yllätyksä. Meillä on itseasiassa tulossa likakaivon tyhjennys myös nyt eteen. Ensimmäistä kertaa itse joudun hoitamaan käytännön asiat, mies kun on pidemmällä reissulla joten ei pysty olemaan avuksi. Eiköhän se silti tule hoidettua!

    VastaaPoista
  3. Meidän pitäisi nyt ensimmäistä kertaa hoitaa tuo likakaivon tyhjennys. Me siis ostimme tämän talon, ja sitä ei ole aikaisemmin tehty. Kauaa ei siitä siis ole, kun kaupat tehtiin. Täytyykin tosiaan kiinnittää huomiota näihin hintoihin. https://www.cattipojat.fi/palvelut/

    VastaaPoista