maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kylpyhuoneremontti alkaa, polkase jalkaa



Kesäkuuta vaan kaikille tahoille tasapuolisesti. Toivottavasti kaikilla oli rattoisa juhannus ja kesäloma jo siintää horisontissa tai on peräti jo alkanut. Työnallella kesäloma on alkanut ja sitähän juhlistetaan, kuinkas muuten, remontilla.
Tällä kertaa kovan onnen sankarinne on valinnut remonteista vittumaisimman: kylpyhuoneremontin. Tässä ei heitellä tyynyjä sohvakalusteille ja halailla myyjää, vaan raadetaan niin maan perkeleesti, ja sitten kun on raadettu, niin raadetaan vähän vielä lisää.

Tällä kertaa kirjoitan myös ihan ns. livenä tätä juttua, eli päivitän kirjoituksia sitä mukaa kun kylpyhuoneremontti valmistuu. Ja nythän se ei ole valmistunut vielä mitenkään. Sattana!

Kuten kiroilusta huomaatte, ottaa remontti jo purkuvaiheessa voimille. Totta puhuen ei kyllä huvittaisi ryhtyä tähän lainkaan. Haluaisin vain sytyttää polttopuut ja avata oluen. Odotella kesäillassa saunan lämpiämistä ja kuunnella koivuhalkojen palamista hiljaa taustalla. Kun sauna sitten olisi tarpeeksi lämmin, niin viekoittelevasti riisuisin remonttipöksyni, lähes kiusoitellen tipauttaisin ne lattiaan vain kömpiäkseni saunanlauteille karvainen beba vilkkuen,
Ottaa kovat, joskin pehmeät löylyt ja sen jälkeen vilvoitella takapihalla kylmä olut kädessä, kuunnella kesäisiä ääniä suvi-illan pikku hiljaa hämärtyessä ja hiljaa siinä sivussa päihtyen.

Vaan vielä mitä! Saunasta ei ole kuin muisto jäljellä, ja kuin lisätäkseni kauheaa tuskaa ja vieroitusoireitani kannoin kiukaan jo ulos, jotta se voi heti aamusta minua muistuttaa siitä, ettei ole asiaa saunaan ei.
Ja suihkukin on mallia erittäin väliaikainen. Nyt on kuulkaa sellainen koti-spa autotallissa että oksat pois. Kyhäsin suihkukaapin ja viritin puutarhaletkun.
Toisaalta parempi tämä on, kuin pestä perhe paloletkulla puutarhassa.

No, faktat on faktoja. Kylpyhuoneremontti on alkanut. Olen ilman saunaa ja ei huvittaisi yhtään.
Tästä on hyvä jatkaa. Pysykää kanavalla!

Terveisin, Työnalle










4 kommenttia:

  1. Purkaminen on just parasta! Jos asuisin lähempänä, niin kutsuisin itseni purkutalkoisiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentista. Kyllä apu kelpaisi ja kyllä siinä purkamisessa on omat puolensa, mutta ei se näin kolmen päivän jälkeen enää liikaa hymyilytä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vaikka olenkin purkuhommissa väsyttänyt itseni oikein äärirajoille, leikkaa järkeni kuitenkin sen verran että aavistan tämän kommentin sisältävän sarkasmia. Pärkele. Ei silti, näin minäkin kommentoisin vastaavissa tilanteissa.

      Kiitos, työn iloa on ollut, ja tulee vielä jatkumaan.

      Poista