tiistai 26. elokuuta 2014

Uusiokäyttöä vanhalle ovelle


Meidän suvussa on paha tapa sanoittaa uusiksi kappaleita, tunnusmusiikkeja sekä oikeastaan kaikkea mikä on musiikin muotoon joskus saatettu. Ja yleensä niissä on vielä jokin härski tai muutoin epäsovelias ote. Miltäpä kuulostaa vaikka ”Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo. Pate sekä kissa, aina juovuksissa, sillon pate onnellinen on.”
Tai vaikkapa ”Mä oon silkkii mun sylissäni” tai unohtamatta tietenkään Tähtilampun alla kappaleen kohtaa ”Mistä tunsin sinut nyt, näin monen vuoden jälkeen? Peräaukkosi tuoksun, kai tunsin jostain leijailleen”
Pahinta näissä uudelleensanoituksissa on se että ensi kerralla kun kuulet ne, niin laulat ne itsekin juuri näin.
Oikeastaan Työnallen velipoika on vielä Työnalleakin pahempi uudelleensanoittaja, uudelleensanoittaja jota Työnallekin kavahtaa.
Pahoittelen ja pyydän anteeksi jo etukäteen kaikilta siteeraamiltani artisteilta sekä lukijoiltani yllämainittuja.

Mutta nyt kun rima alitettu erittäin totaalisesti on aika heittäytyä remontoinnin ja nikkaroinnin ihanaan maailmaan.
Kesän kirjoituksissani kerroin hankkineeni uuden ulko-oven. Sellaisesta remontista, hyvin usein, jää vanha ovi ylimääräiseksi.
Näin kävi myös teidän remonttiproosan kirjoittajallennekin.
Het alkuun aioin heivata karmit ja oven sorttiasemalle mutta päädyin kuitenkin totaaliseen purkamiseen ja osien mahdolliseen uusiokäyttöön. Kovat löylyt on nyt otettu useampaan kertaan karmien puilla ja oven paneelit päätyivät kasvihuoneen päätykolmioihin. Jäljelle jäi myös kuparinauloja sekä potkupeltinä toimineita pellinpaloja.

Mutta jos nyt jotain tiedonjyväsiä pitää tästä kirjoituksesta hakemalla hakea, niin pyydän lukijoita kiinnittämään huomiota vanhoihin ulko-oviin kuten nyt vaikka tässä esimerkissä.
Tämä ulko-ovi on ilmeisesti tehty itse ja huomatkaa rakenne. Iso vanha peiliovi, jonka väliosiin on leikattu pehmeää tuulensuojalevyä tai jotain sen vastaavaa materiaalia. Paksuudeltaan siis noin 2cm ja aine siis sellaista huokoista ja pehmeää materiaalia. Sen päälle on levitetty musta paperi, luulisin että samanlaista kuin käytettiin aikoinaan rintamamiestaloissa eristepaperina/tuulensuojana tms. (joku asiantuntija voi kommentoida jos on tuttua) ja tämän komeuden päälle paneelia.
Voitte siis kuvitella minkälainen
U-arvo tällaisella ovella on verrattuna uuteen esimerkiksi lämpöoveen.
Jos teillä on siis vanha talo ja siinä vanha ovi, niin kannattaa miettiä sen uusimista.


Mutta ei tällä kertaa muuta. Se on moi moi!!









7 kommenttia:

  1. Niin,

    Lisäksi vanha ovi on yleensä vähän kiero ja lämpö falskaa karmin ja oven välistä.
    Kurja juttu on että jos alkaa laskemaan remontin takaisinmaksuaikaa energiansäästöön peilaten, se on yleensä pitkä.

    Kuitenkin joskushan se on uusittava samoin kuin ikkunatkin ja tuleehan siinä muutakin etua kuin lämmönsäästö.

    Tuonnehan olisi voinut spreijata uretaanivaahtoa täyteen poraamalla muutamia reikiä karmiin tai verhoilulautoihin. Sellaisia remonttimiehiä kiersi aikoinaan vaahtoautoineen maaseudulla. Painuneen purun tiivistyskäsittely.

    VastaaPoista
  2. U-arvoista en tiedä sanoa mitään, mutta tuo huokoinen levy on oletettavasti jonkin sortin halteksia ja tuo paperi on tervapaperia. Toimii samaan tapaan kuin ilmansulkumuovi, mutta hengittää kivasti. Tuon värkin korvaaminen seinissä on useimmiten ns. kakka idea ellei samalla huolehdita muun rakenteen päivittämisestä ajantasalle. Kun seinän hengittäminen lakkaa niin kosteus ei pääse pois, jolloin seinään saa sitten näppärän sieniviljelmän. Ihan komeaa käsityötä tuo ovi jokatapauksessa on sisäpuoleltakin.

    Mitä taas tulee tuohon lämmöneristykseen / -läpäisyyn niin siihen vaikuttaa moni muukin juttu kuin esim. se pelkkä ovi ja sen k-arvo. Tiivisteiden kunto, karmin ja seinän välinen tiiviste yms pitää ottaa huomioon ja yksi juttu mitä harvemmin asian tiimoilta on tullut nähtyä on ΔT, eli lämpötilaero. Lämpöä kun menee harakoille sitä nopeammassa tahdissa mitä suurempi lämpötilaero on oven eri puolilla. Jos sisällä on 30 lämmintä ja ulkona 30 pakkasta niin lämpöä karkaa tehollisesti paljon enemmän kuin jos sisällä on 20 ja ulkona -15. Tuota eroa pienentämällä voi kompensoida huonoakin k-arvoa. Ratkaisuita on sitten monia, mutta jonkinlainen tuplaovi ajaa yleensä asiansa paremmin kuin hyvin (tuulikaappi, ihan suoraan kaksi ovea peräkkäin jne).

    Ja kuten Murphy jo yllä totesi, niin sikäli kun on vaihtamassa ihan oikeaa ovea nykyaikaisempaan oveen niin pelkällä energiansäästöllä sitä liki tonnin hintalappua ei saa peitettyä, loput kustannuksesta pitää kattaa esimerkiksi asumismukavuudella tai muuten vihreillä aatoksilla.

    VastaaPoista
  3. Ai että rrrrakastan kierrätystä ja tuunausta. Me meinaamme esim. löylytellä sisäkatolla, maalata kaappien ovia kiertävät tummat tiikkiset koristelistat vaaleiksi (=vältytään koko keittiön ovien uusimisella ihan tällä pikku tempulla) ja käyttää saunan paneelin kiinnitysrimoina (kooleina?) isän vanhaa keittiön seinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tällainen lämmittää paitsi saunaa myös Työnallen mieltä.

      Poista
  4. Lämpötilaero-asia on varmasti totta ja totinen asia, mutta jos joku nyt muutenkaan pitää kolmeakymmentä astetta sisällä, niin lämpöä karkaa talvellla muualtakin huolella kuin pelkästään uuden tai vanhan oven kohdalta. Hyvä ovi nyt kuitenkin auttaa tässä asiassa joka tapauksessa, olivat ne lämpötilaerot minkälaisia tahansa..

    Tuulikaappi on tietysti hyvä asia mutta kaikille se ei ole mahdollista.

    Energiasäästön takaisinmaksuaika tuntuu olevan monissa, monissa asioissa tapetilla ja tuntuu että jos kaikista vinkeistä ottaisin vaarin, niin en uusisi mitään koskaan. mm. ilmavesilämpöpumppua uusiessani tämä asia oli jokaisessa keskustelussa läsnä. Fakta kuitenkin oli se että sain puolitettua energiankulutuksen vaikka lämpöpumpun takaisinmaksuajasta naristiinkin monissa paikoissa.

    Tämän takia olen oikeastaan unohtanut jo kaiken takaisinmaksuajan ja ostan tilalle energiatehokasta silloin kun on aika uusia jotain.
    Mutta jos edelleen luvuista pitää puhua, niin korostan että sain 1500 euron oven 370e:lla joten olen askeleen lähempänä maalia takaisinmaksuaikojen ylväällä marsilla.

    VastaaPoista
  5. Niin ja siis lisään vielä, että ensisijaisesti tässä haetaan asumismukavuutta eikä takaisinmaksuaikoja. Sisälämpötilan voi tiputtaa vaikka 15 asteeseen jolloin kompensoidaan huonoa oven K-arvoa, mutta millä kompensoidaan valittava perhe ja erityisesti viluisa mielitietty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken voi tietty vetää överiksi. Tuskin kukaan oikeasti tuota 30 astetta pitää sisällä (paitsi meikänörtti yläkerrassa, kiitos leivinuunin), kunpahan vain vedin hatusta lukemia demonstraatioon. Yritin lähinnä hakea pointtia siitä, että jos ovenpielessä on kylmä, niin tilanne ei välttämättä pelkällä uudella ovella parane, saati että uudella ovella olisi välttämättä merkittävää roolia energiankulutuksessa. Siinäkohtaa kun kalusto menee jokatapauksessa vaihtoon kannattaa tietty katsoa energiatehokkuuteen(kin).

      Mutta mitä tulee tuohon viluisaan mielitiettyyn, niin eräs tuttava oli tuuminut loppukesän telttailusta että se on vaimon huonoutta jos miestä palelee yöllä, saman voinee kääntää toiseenkin suuntaan?

      Poista