Keittiö

Työnallen kirves on kodin sydän. Varokaa vihaista kokkia ja kaikki muut kuluneet ja huonot keittiöleiskautukset het tähän alkuun.
Tänään turistaan keittiöstä, tuo paikka missä Työnallekin loihtii ne kaikkein ihanimmat illalliset ja muut ruokailuhetket: tarjoilee läpinäkyvässä silkkikimonossaan mielitietylleen tryffelitäytteisiä omeletteja, liekitettyjä karjunkiveksiä, loimutettuja termiitin kieliä, kukkoa viinissä ja ties mitä lukemattomia herkkuja. Vain taivas on rajana, kun aletaan oikein kunnolla kokkaamaan. Pelkkä essu päällä, totta kai.
  

Kuten kaikki blogin lukijat muistavat, oli talo hyvin alkuperäisessä asussaan Työnallen asetuttua perheinensä taloksi. Myös keittiö oli alkuperäiskunnossa. Se tarkoitti käytännössä sitä, että yläkaapistot olivat kattoon asti. Alakaapit olivat 75cm korkeudella ja valoa ei juuri ollut. Keittiö oli kodikas ja muistutti vanhojen kesämökkien keittiötä. Alku menikin pelkästään fiilistellessä mökkimenoa, ja hymyssä suin Työnalle tiskasi käsin kaikki astiat. Jostain syystä kuitenkin lapsiperheessä tuppaa tulemaan tiskiä jonkin verran ja vaikkei Työnalle pitkänhuiskea olekaan, niin alkoi selkä oireilla liian matalasta tiskaamisasennosta. 

Päätin ensi hätään ostaa tiskikoneen. Keittiö saisi odottaa muuten uudistustaan. Mutta eipä mennyt kuten Strömsössä. Normistandardikorkeus keittiökalusteissa on 900mm ja sehän tarkoittaa sitä, että astianpesukoneet ovat myös mitoitettu lähes poikkeuksetta tuolle standardille. Eli uutta tiskikonetta ei voinut asentaa vanhojen kaapistojen alle oikeastaan mitenkään. Tai olisi sen voinut asentaa kaapistojen alle, mutta peltinen tiskipöytä olisi jouduttu viipaloimaan osiksi ja kamalahan se olisi ollut.

Eipä auttanut muu kuin marssia keittiöostoksille. Koska olin edellisessä asunnossamme tehnyt kattavan keittiö- ja kodinkonevertailun, oli keittiön valinta helppo. Kvik -keittiöt tarjosivat modernia ja tyylikästä keittiötä kohtuuhintaan. Suunnittelin siis keittiön melko lailla valmiiksi Kvikin sivuilta löytyvällä suunniteluohjelmalla. Sitten vain Vantaan Kvik-liikkeeseen, jossa näemmä tunsivat jo naamalta. Muistivat muuten joulukortilla. Jos ostan vielä yhden keittiön, niin saattaapa tulla alle kymmenen euron viinipullo ensi jouluna. Jos olisi rahaa niin kokeilisin, ihan testimielessä.

Palvelu oli loistavaa ja toimitusaika sekä hinta kohtuullinen. Työnalle suosittelee!

Aloimme mielitiettyni kanssa purkaa vanhaa keittiötä. Täytyypä myöntää, että pieteetillä ja suuria nauloja säästämättä oli keittiö 60-luvulla isketty kiinni seiniin. Työnalle joutui oikein tarttumaan sorkkarautaan sekä rautakankeen ja kirosanoja säästämättä, totta kai. 60-luvulla aikaan oli vielä muotia naulata ja ruuvata kaapit kunnolla yksitellen kiinni seiniin. Nykyäänhän kaapit nostetaan asennuslistan päälle ja ruuvataan muutamalla ruuvilla kiinni. 

Myös keittiön muovimatto sai kyytiä sekä kaikki välitilan laatat. 

Toinen pattereista sai myös äkkilähdön Kuusakoskelle. 

Seinien takaa paljastui myös kohtuullisen epätasaisita pintaa, jotka suurilta osin sain uusien kaappien taakse piiloon, mutta osa jäi näkyviin. Niihin ei Työnalle ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä kunnon pintakäsittelyä. Syssymmällä sitten.

Kuvissa näkyvä kevytväliseinä teki keittiöstä kohtuullisen valottoman ja ahtaan. 60-70 -luvulla keittiöön mentiin häpeämään ja tekemään ruokaa, ja ruokasalissa tai ruokailuhuoneessa seurusteltiin. Nykyään keittiö tuntuu olevan sellainen seurustelupaikka, että oikein alkaa vi... ahdistamaan. Mutta eipä tuo oikestaan huonokaan asia ole, välttämättä. Toisaalta fakta on kuitenkin meidän talossame se, että keittiössä ei ole liikaa tilaa. Keittiö on pieni ja ruokailutila on pieni. 

Väliseinä purettiin siis pois. 

Tässä vaiheessa, kun keittiö oli täysin purettu, näky oli valoisa mutta lohduton. Lohduton siksi, että kolmas lapsi makaa pötkötteli mahassa, lapset leikki pihalla ja aikaa ei liiemmälti ollut todella perusteellisiin remontteihin. Oli siis ryhdyttävä toimeen.

Seinä tasoiteltiin mitä jaksettiin ja puretun väliseinän sisällä mennyt sähköjohto uusittiin ja vedetiin pintavetona koteloituna katon rajaan. Katto maalattiin. Katon yläkulmiin liimasin pienet valkoiset listat, koska seinän ja katon rajaus oli vanhojen kaappien kohdalta epätasainen.
Lattiaan hommasin 33x33 laattaa ja reilusti, koska kodinhoitohuoneeseen ja tuulikaappiin laitettiin samaa laattaa.
 Kyllä siinä vähän alkoi väsyttämään, kun mielitietyn kanssa puoli yhdeltä yöllä lasten jo nukkuessa saumattiin vielä lattian laatoitusta. Toinen vielä paksuna.

Kun lattia oli laatoitettu ja saumattu alettiin lätkiä kaappeja paikalleen. Kaapit piti luonnollisesti ensin koota. Kaappeja saa keittiötoimittajilta myös kasattuina, mutta silloin hinta nousee. Eipä silti, kun yhden keittiön on kasannut, niin toinen menee jo vanhasta tottumuksesta.

Kun kaapit oli kasattu, laitettiin vanhat kodinkoneet takaisin paikalleen, lukuun ottamatta jääkaappia, joka sai uuden paikan ruokapöydän vierestä. Niin ja olihan tietty uusi astianpesukone asennettava vihdoin paikalleen.
Uuden jääkaapin muuten löysin keltaisesta pörssistä. Täysin uusi, rosterinen ja halavalla. Taisin tästäkin turista jossain aiemmassa kirjoituksessani.

Hanan ja altaan hommasin myös samantien, mutta esimerkiksi liesituuletin odotti vuoroaan seuraavaan vuoteen. Kun sopiva löytyi, oli se rakkautta ensi silmäyksellä. Pönttömäinen Cilindro -liesituuletin sopii tähän keittiöön kuin nenä päähän.
Pesuallasta asentaessa muuten kuulin makuuhuoneesta klassiset sanat: "Tuu nyt nukkumaan ja jatkat huomenna. Oot ihan liian hermona jatkamaan." Kello oli yli puolen yön.

Työnalle vastasi hunajaisella äänellä: "En vittusaatana tule, mä laitan tän kuntoon vaikka väkisin!!!"

Massiivitasot löytyi sieltä yhdestä paikasta, josta en pidä, mutta siellä on paras valikoima.
Nyt jos saisin uudestaan valita, niin ottaisin ruskeaa tammea. Siis niihin tasoihin.

Pöytähän me ostettiin oikeastaan ainoana asiana jo ennen kuin oltiin edes päästy muuttamaan. Se oli jotenkin niin mahtava ja ihq ja kaikkee. On muuten melko vaikea putsattava tuollainen kierrätetty vanha puu. Koska perheessä on pieniä lapsia, kunnon ruokailualustat on tosiasia.
Jos rakoihin tuppaa menemään kalakeittoa, niin sehän tuoksuu sen jälkeen... ja ja ja...
Tiedättekö vanhan vitsin sokeasta merimiespapasta joka meni baariin... En kerro kyllä sitäkään, mutta you get my point.

Pesualtaan puoleiselle seinälle tuli yläkaapit ja välitilaan tarvittiin valaisimet sekä jotain materiaalia. Nämä on puhtaasti kierrätettyä tavaraa. Valaisimet jäivät yli edellisestä asunnostamme ja välitilan laatat ovat edellisen asunnon pesuhuoneen laatoituksesta yli jääneitä lattialaatoja.
Lieden ylle ei ole vielä laitettu mitään, ja mitään laattoja tms. sinne ei tulekaan. Olen jo tilannut siihen lasilevyn, jonka tulen kiinnittämään seinään siten, että se on irti seinästä muutaman kymmentä millimetriä. Seinä, joka on lieden yllä, jäi sen verran rosoisen näköiseksi vanhojen laattojen poiston jälkeen, että siitä tuli itse asiassa erittäin hieno. Mutta jokin suoja siinä pitää olla mahdollisisa roiskeita varten. Työnalle on nähkääs melkoinen kokki myös.

Valoistahan minä olen teille toittottanut ja valittanut vaikka miten ja kuinka. Varovainen pitää olla ja kaikkea.
Mutta tässä kävi nyt niin, että uunin puoleinen vetolaatikosto ei mennytkään ihan seinään kiinni, johtuen siitä että poistetun patterin putkia ei pystytty pätkäistä aivan juuresta. Niin ne putkimiehet sanoi. Ja jos putkimies niin sanoo, niin sitten se on niin!

Eli toisin sanoen jouduin jättämään alakaapiston hiukan irti seinästä. Tämä on vielä ehkä hiukan miettimisasteella, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun näin alennuksessa led-listaa. Oli ainakin pakko kokeilla. Ja sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tämä sopii vielä tähän pakettiin. Mielellään kuulen teidän lukijoiden kommenttejakin tästä.

Eipä tuosta oikeastaan sen enempää. Antaa kuvien puhua puolestaan. Päivitän lisää kun teen jotain keittiölle, sillä siellä on vielä korjattavia ja kesken jääneitä kohtia.
Mutta kiusataan teitä sitten niistä myöhemmin.

Luxien viemää. Led-polttimot ja sisävalaisimet

Riistäytymisaltista iltapäivää hengenheimolaiset ja muuten vaan sivuilla harhailijat.

Suomela nettisivusto on ottanut Työnallen horinat vakavasti, ja heidän sivuillaan alkaa nettijuttusarja Suuresta pintaremontista. Eikö olekin mahtavaa? Käykäähän katsomassa muutenkin Suomelan sivuilla.

Suureksi ilokseni kuulen tuon tuostakin, että blogillani on aktiivisia seuraajia ja vielä naisia iso osa. Onkohan tässä käymässä se sama juttu kuin tekniikassa yleensä? Naiset seuraavat, ottavat selvää ja kysyvät rohkeasti, kun taas miehet nyökkäilevät hyväksyvästi ja kotiin päästessään katsovat googlesta, että mitähän se autokorjaamon kaveri tarkoitti sillä kampiakselilla tai lambda-anturilla.

Eipä silti, tulee väkisinkin mieleen muutaman vuoden takainen ystävämyynti vanhan työpaikkani naapurissa. Tiedättehän ystävämyynnit? Yleensä vaate- tai kosmetiikkahommissa näitä tapahtumia järjestetään. Käsittääkseni niiden tarkoitus on saada varastot tyhjiksi tuotteista, jotka lähentelevät viimeistä myyntipäivää tai ovat tippumassa seuraavan kauden muodista. Myyjäiset järjestetään yleensä maahantuojan tai valmistajan tiloissa. Mainittu ystävämyynti järjestettiin yrityksen isossa varastohallissa. Pääosin myynnissä oli kosmetiikkatuotteita ja pesuaineita. Eli ensin meikataan ja sitten pestään pois, hehe.

En pidä lainkaan sukupuolisista stereotypioista, mutta joissakin kohdissa se rakkaat lukijat vaan on niin, että naiset ovat Venuksesta ja miehet on a…  En muista miten tuo loppu menee.

Oli miten oli, mutta oma pikku arjen säästäjänne päätti myös vierailla mainitussa ystävämyynnissä ja ostaa itselleen jotain kevyttä tuoksua ja hiukan shampoota. Mielitietylleen tietysti myös jotain tuoksua ja jotain ihanaa voidetta, jolla voi ihonsa pehmeyttää, kiinteyttää ja mahdollisesti jopa ikääntymistä estää. Niin ne lupailevat siellä telkkarissa.

Näky ja meno on aivan hillitöntä näissä tilaisuuksissa. Miehet (eli kuskit) seisovat siistissä rivissä hallin seinustalla räpläämässä puhelimiaan. Ovat jo ensimmäisen viiden minuutin aikana käyneet ostamassa autovahapurkin ja autoshampoota.

Mutta sitten ne naiset: voi herramankjee mitä puuhaa. Kyynärpäät on teroitettu edellisenä iltana ja turkki on luovutettu sinne seinustalla seisovalle isännälle. Kukaan ei kuule eikä näe mitään. Eurolavoista tehdyt pöydät ovat täynnä tuotteita ja rouvalauma sen edessä nuuhkimassa ilmaa kuin talviuniltaan herännyt karhu Atrian tehtaan vieressä.

Tunkee sinne urhea remonttiseikkailijannekin, varovasti välistä pujahtaen ja anteeksi pyydellen. Kun viimein löydän pöydän missä on myös karjuille tarkoitettuja tuoksuja, niin ehdin kysymään tiskin toiselta puolelta vain ”Anteeksi, mutta onko nämä miesten tuoksu….” ja jo siihen päälle turkkiin pukeutunut vanhempi rouvashenkilö kysyy ”onks nää miesten tuoksuja, paljon nää on kappale?” Myyjän ilmoitettua hinnaksi viisi euroa, ottaa rouva kepeästi syliinsä viisi pakettia tätä tuoksua eli döfistä. Ymmärrän pelin hengen. Otetaan vaan jotain ja paljon. Siihen en suostu lähtemään mukaan.

Herkin hetki koettiin kuitenkin myyntipöydällä, jossa oli myynnissä voiteita, siis ihovoiteita ja sarjoja. Itsehän luotan vain Tummeliin, mutta höpönassuni kotona halusi ”jotain ihanaa”. Ohje oli selvä kuin putkimies pikkujouluissa.

Seison rouvalauman keskellä ja puheensorina lähentelee huutoa. Naiset haistelevat ja testailevat ja puhuvat toisilleen kovaan ääneen ja koko hommassa ei ole mitään järkeä. Kuuntelen hetken ja lopuksi kysyn hiukan kovemmalla äänellä myyjältä ”Onko tämä kasvoille tarkoitettu rasva? Ja jos on, niin eikö tuossa lahjapakkauksessa ole sama purkki ja samaan hintaan vielä muitakin voiteita ja rasvoja?”

Voitteko kuvitella: koko rouvalauma myyntipöydän äärellä hiljentyy ja katsoo ensin minua ja sitten myyjää ja kaikki kuuntelemme hiljaisuudessa myyjän vastauksen. Vastauksen jälkeen meteli alkaa taas, ikään kuin pause-nappi olisi taas vapautettu. Eli suurin osa donnista ei itsekään tiennyt, mitä oli ostamassa ja mitä missäkin pakkauksessa oli.

Nyt olen ajautunut alkuperäisestä asiasta niin pitkälle, että pitää hetki pohtia, mistä olin kirjoittamassa.

Niin, tulin julistaneeksi itseni melkoiseksi valosuunnittelijaksi ja luxien asiantuntijaksi muutama kirjoitus sitten, ja kun kerran on saatu itsensä selkään taputtelu hyvään vauhtiin, niin ei lopeteta nyt.

Alkuperäinen valaistus asuntomme käytävässä oli suoritettu riippuvien valaisimien kanssa. Siihen mukaan kun otettiin tummat kaapinovet käytällä, niin valoisaksi sitä ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Ensihoidoksi maalattiin kaapin ovet valkoisiksi ja ovenkahvat mustaksi. Tuli hauska kontrasti.

Riippuvalaisimet saivat lähteä ja käytävätilaan halusin kiinteitä kattovalaisimia. Jälleen kerran piti pohtia myös talon aikakautta ja tulevaa värimaailmaan. Melkolailla valkoinen tulee olemaan asuntomme ja tätä harmoniaa on hyvä rikkoa, arvatkaapa millä? Ei pinkillä, ei vihreällä vaan mustalla.

Päädyin lopuksi Massiven Nero -valaisimiin. Minusta sopivat hyvin ja ovat muodoltaan sopivat talon henkeen.

Seuraava kauhistuttava asia oli tietenkin se, että niissä tuli mukana 50w halogeenilamput. Sehän tarkoittaa lyhyellä matematiikalla 300 wattia tunnissa. Jos valot olisivat joka päivä kaksi tuntia päällä, niin vuosimenoksi tulisi 219kWh eli karkeasti reilut 22e/vuosi.

Oli aika rientää led-kauppaan. Noin 17e kappalehinnalla ostin kuusi 4,5 watin led-lamppua, jolloin kilowattimäärä ylläolevasta laskelmasta oli enää kymmenys. Näin ollen myös kustannukset tipahtivat saman verran eli kulutus oli enää noin kaksi euroa per vuosi.

Toisin sanoen, kun polttelen näitä lamppuja sellaiset kuusi vuotta, niin jo ovat lamput maksaneet itsensä takaisin... No mutta hei, ledejä kuitenkin. Ja edelleen, pineistä puroista se säästö syntyy, ja nyt pitää katsoa pitkällä aikavälillä asioita.

Kämppä on täynnä valaisimia ja kohteita postailen jatkossa lisääkin, mutta lähdetiin nyt näistä liikkeelle. Ja kah, kohta kaksi tuhatta lukijaa täynnä. Tässähän kohta kihahtaa homma hattuun.
Mutta sitä odotellessa, adios!