Nurmikenttien kutsu

Ehtoisaa ehtoota sanoi ehtoinen emäntä.

Työnallen vanha työkaveri kertoi taannoin että heillä oli mökki saaressa. Saareen pääsi tietenkin vain veneellä. Mannerrannan naapuri kuulemma aina hilpaisi paikalle kun mökkeilijät tekivät lähtöään saareen. Oli tapana jutustella niitä näitä ja kysellä kuulumisia.

Kerran, eräänä suvena naapuri pelmahti taasen paikalle ja kyseli, että ”miten on menny”.

Tähän entinen työkaveri vastaamaan, että ”ihan hyvin on menny. Tosin viime viikonloppuna, kun ajeltiin saareen, niin perämoottori irtosi veneenperästä ja upposi järvenpohjaan. Se vähä harmittaa, että…”

Naapurin äijän lakoninen vastaus oli lyönyt ällikällä: ”älä ala mulle valittaa” ja taapertanut takaisin omalle pihalleen.

Noh, mutta jos nyt joku kysyisi Työnallelta että miten on menny, niin vastaisin, että hyvin on menny. Nurmikko kasvaa.

Rakkaat lukijat, olette ehkä jopa tahtomattanne saaneet seurata Työnallen loputtomalta tuntuvaa taistelua nurmikenttää vastaan ja nurmikentän taistelu ei ole ollut sitä perinteistä nurmikon villiintymistä tahi leikkaamista vaan että sen saisin kasvamaan, että sen voisi leikata. Paradoksaalista eikö totta?

Mutta kun se nurmikko pitää saada kasvamaan että Työnalle pääsee leikkaamaan sitä, jotta olisi taas yksi homma joka pitäisi hoitaa joka toinen viikko. Koska hommia ei ole tarpeeksi. Työnalle kuuluu myös Facebook-ryhmään nimeltä ”LMC Briggs & Stratton Riders” –ryhmään. Tähän ryhmään on valikoitunut vain kaikkein omistautuneimmat ja intohimoisimmat nurmikontrimmaajat. Miltä se nyt vaikuttaisi jos Työnalle kuuluisi ryhmään jossa hekumoidaan ruohonleikkaamisella ja Työnallella ei olisi nurmikkoa joka kasvaisi?

Oli miten oli, kerroin teille viime postauksessa nurmikon kalkitsemisesta ja ravitsemisesta. Työ alkaa vihtoin kantamaan hetelmää, nimittäin nyt ovat ruohokentät vihreät kuin Suomen kuudenneksi suurin eduskuntapuolue. Nurmi kasvaa kohisten ja itä-helsingin rauhan rikkoo vain Työnallen Murray-ruohonleikkuri.

Tuleen ei saa jäädä makaamaan vaan aion ilmata, kalkita ja ravita nurmikkoa vielä kesällä, koska nyt on vasta saatu nurmikon pieneliökanta aktivoitua. Ei anneta hiipua kuten vaalilupausten.

Oikein hyvää kesäkuuta ja alkanutta kesää hyvät lukijat!
Ensi kerralla asiaa sadevesien poisjohtamisesta ja harhaanjohtamisesta.

Niskalenkki viimein nurmikosta?

Nurmikko, tuo silkinpehmeä viheriö joka havisevalla äänellään ja vihreällä pehmeydellään pyytää matkamiestä lepuuttamaan turvonneita ja väsyneitä jalkojaan. Tuo pehmeä matto joka lähes vaatii paljaiden jalkojen kosketusta kesäillassa. Tuo ihana kasvava vehreys joka maanittelee Briggs&Strattonia käynnistymään ja leikkaamaan millintarkalla tuksutuksellaan sen taas juuri oikean korkuiseksi nurmimatoksi. Tuo vehreyden kenttä kaikkine tuoksuineen, äänineen ja olemassaolollaan tekee kesän. Mikä onkaan parempi tuoksu maailmassa kuin vastaleikatun nurmikon tuoksu. Sitä haistellen ehkä vielä saunavihta kainalossa ja Agents soimassa taustalla. Ehkä kenties kesäsateen pehmentämänä tuo samainen luontoäidin syli. Nurmikko, nurmikenttä, ruohikko…. Ah, kesänurmi, vie minut mukanasi ja anna kesäisen aamukasteen pestä ahavoituneet kasvoni.

JA NYT SAATANA KASVAT! Kyllä on nimittäin käsin kosketeltavissa ne tunteet jotka helsinkiläisen omakotitalon pihalla tullaan ja on jo tultu kokemaan tuon helvetin nurmikon kanssa. Vielä ei ole Työnalle heittänyt kirvestä kaivoon taikka pyyhettä kehään, mutta ei se kaukana ole. Voisin vaikka siteerata satunnaista, mutta oletettavasti varsin todentuntuista ja tuttua, joskin mukailtua lausetta vaikkapa nakkikioskilta aamuyön pikkutunteina: mullehan ei yks nurmikko käy vi#¤&uilemaan. Ja loppuhan on tunnetusti historiaa.

Mutta rauhoitutaanpa ja kerrataan mitä ollaan tähän mennessä saatu aikaiseksi tai mitä ei olla saatu aikaiseksi. Tai siis on luultu saadun aikaiseksi, mutta sitten petytty ettei ollakaan saatu aikaiseksi vaikka niin ollaan kovasti toivottu. Ja vieläpä siitä blogiinkin kirjoitettu.

Vuonna 2013 kesällä ilmasin nurmikon, rapsutin sammaleet pois, kalkitsin sen, kylvin kananpaskaa kera uuden mullan sekä ripottelin uutta nurmikonsiementä. Sekaan vippasin myös hiekkaa. Haju ja näky oli kamala mutta Työnalle oli toiveikas. Ehkä jopa uhmakas.

Loppukesästä nurmikko näytti vanhalta sammaloituneelta nurmikolta josta sieltä täältä pilkisteli pari uutta ruohonjuurta.

Talvi meni haavoja nuollessa. Keväällä kylvin myös tuhkaa, en vain itseni päälle, mutta myös nurmikolle jotta se sulamisvesien mukana maatuu maa-ainekseen.

Viime blogi-kirjoituksessa ostin siis sammalsyöppöä ja viime viikolla oli kuolleen sammaleen poisrapsuttelu tosiasia.

Kun se oli tehty, niin oli vuorossa vanha liiton tamppaaminen, eli nurmikon ilmaaminen, aivan kuten jo viime vuonna.

Tamppausmestari Rauno Mäkynenkin olisi jo tästä suorituksesta antanut Työnallelle arvonimen ”Tamppo”

Ilmaamisen jälkeen iskin kalkkia sekä nurmikon ravinteen ja odotin sadetta. Ja koska suomessa ollaan ja on Vapun aika, niin jokainenhan tietää ettei sadetta tarvitse pitkään odotella.

Olemme siis nurmikon kanssa taitekohdassa. Jos olisimme molemmat lehmipoikia, niin seisoisimme kaikki mustavalkoisessa elokuvassa ja kamera kuvaisi molempien siristäviä silmiä ja helmeileviä hikikarpaloita ja taustalla soisi ”Hyvät, pahat ja rumat” –theme.

Myytyään Työnallelle kalkit ja ravinteet, lausui rautakaupan puutarhaosaston myyjä seuraavasti: jos sitä nurmikkoa ei ole koskaan käännetty  (ei varastettu, toim. Huom) sitten kuuskytluvun, niin seuraava askel on se, että otat Greencareen tai Kekkilään yhteyttä ja kysyt tarkemmat ohjeet ammattilaiselta, koska seuraava vaihe on kääntää koko nurmikko ja aloittaa alusta koko paska.

Asia selvä.

Kevätkyntöä, auringonsäteitä, hermojen menetystä ja nurmikkoa on ilmassa.

Oikein hyvää alkanutta kevättä rakkaat rullahiiren rullanpyörittäjät ja tabien tökkijät.

Työnalle pääsi männä viikolla laittamaan siementä vakoon oikein urakalla. Kylvökausi on siis alkanut.

Vaikka Työnallen tilukset eivät päätä huimaakaan, niin kyllä sieltä nurkasta löytyy se pieni avohoitokasvimaa, kuten muistanette aiemmasta kirjoituksestani. Avohoitokasvimaa siis sen takia, että puutarhanhoito on mitä parhainta terapiaa ikinä. Taas unohtui maailman murheet ja huoltamolaskut kun vähän pyöritteli tainta ja multaa sormien välissä.

Remontteja käynnistellään, hiotaan ja pohdiskellaan nyt viime metreillä joten on hyvä hoitaa kylvötyöt pois kuleksimasta.

Kylvöhommissa isketään multaan tänä vuonna ainakin perunaa, punajuurta, sipulia, sitruunakurkkua, tomaattia, basilikaa, kurkkua, salaattia, pensaspapua sekä erinäinen määrä kukkia. Työnalle nähkääs huomasi että kukkia tulee kuitenkin kesällä ostettua valmiina ja niihinhän saa menemään fyrkkaa enemmän kuin Wahlroosin Nalle tienaa vuodessa. Ja se on paljon se.

Huomasin myös kukkien taimia ruukuttaessani että kasvihuoneen ovi pitänee tehdä hiukan paremmin. Siellähän on edelleen se sama ovi jonka tekaisin erittäin nopeasti kasvihuoneen rakentamisen yhteydessä. Tässä huomaa muuten sen, että kun tekee jotain väliaikaisesti, niin se saattaa jäädä yllättävän pitkäksi aikaa ellei jopa lopullisesti siihen paikkaan. Siksi julistankin tätä asiaa netissä, ja näin ollen joudun siis uusimaan oven ihan oikeasti.

Nurmikon kanssahan Työnalle menetti hermonsa täysin tuossa viime vuonna. Mutta jo nyt ovat taas tunteet tasaantuneet ja ostin sammalsyöppöä ja toiveikkaana näen jo greenin sellaisessa kunnossa että ei paremmasta väliä. Ongelmanahan Työnallen nurmikossa on se että nurmikkoa ei ole edellisinä vuosikymmeninä hoidettu ja sammal on ottanut vallan. Silloinhan maa on tiivistä ja vesi sekä ravinteet eivät pääse nurmikon juurikasvulle kuten pitää.

Yritän pitää teidät myös tästä nurmikkoasiasta kartalla. Ja edelleen: vielä minä sen nurmikon kesytän. Se on joko nurmikko tai Työnalle. 

Mutta eipä tällä kertaa muuta kuin kevättä ja vappua sano Sörsselssön.

Huomatkaahan muuten että apureillani on pykälän verran brutaalimpi tapa istuttaa juureksia. Ase mukana. Kasva tai ammun!

Vielä minä sen nurmikon kesytän

”Eiköhän se ole parempi, että menet omalle pihalle riehumaan? Ovat varmaan huolissaan taas”

Se on moro sanoi hauki kun rapalan suuhunsa sai.

Kävipä tuossa taannoin kesällä niin, että appiukkokokelas antoi yhden kolmesta ruohonleikkuristaan Työnallelle. Ei kuulemma ehdi ajaa kaikilla kerralla. Samaan lahjoituskampanjaan sisältyi myös akkukäyttöinen trimmeri, siis nurmikko-trimmeri. Vähän aikaa sitten sain myös kaksi kappaletta polttomoottorikäyttöisiä trimmereitä. Kävin ostamassa myös kanisterillisen pienkonebensiiniä . Enää ei ollut kuin yksi ongelma: nurmikko ei kasva!

Syykin oli yksinkertainen. Nurmikkoa ei ollut huollettu ja hoidettu juuri mitenkään viimeiseen 30 vuoteen.

Lähempi ja intensiivisempi tutkistelu osoitti, että sammalta oli erittäin runsaasti joka puolella nurmikkoa.

 Nurmikon sammaloituminen johtuu useasti liian tiiviistä maasta ja näin ollen juuret eivät saa happea ja sammal ottaa niskalenkin.

Viime syksynä ostin säkillisen kalkkia ja levitin kalkit nurmelle, jonka jälkeen oletin Edenin puutarhojen avutuvan kevään ensimmäisenä päivänä postia noutaessani. No eipä se sitten avautunutkaan. Tänä kesänä nurmikon ajoin kaksi kertaa ja ilman näkyvää tulosta. Blogin pääkuvasta näkyy nurmikko ja pihan kohtuullisen hyvin ja eipä se kovin elinvoimaiselta näytä.

Sisuunnuin. Ostin rautaharavan, kolmen kilon säkin nurmikon siementä, 8 säkkiä puutarhamultaa ja kolme tölkkiä olutta. Kanankakkaa ja lainaksi piikkikengät sain naapurilta.

Nurmikon voi kylvää keväällä tai syksyllä. Syksyllä kylvöaika on joidenkin ohjeiden mukaan elokuusta syyskuun puoliväliin asti. Näin nurmiheinät ehtivät taimettua ennen pakkasia. Alustan luontainen kosteus on se juttu, siksi kevät tai syksy ovat parasta aikaa.

Aloin rapsutella sammalta pois rautaharavalla ja kyllä, se on erittäin raskasta puuhaa. Suorituksen raskautta lisäsi se, että sidoin myös ilmauspiikit saappaisiin. Eli iltapuhde aloitettiin nurmikon ilmauksella.

Kun vanhat sammaleet oli heivattu mäkeen, oli aika levittää puutarhamultaa kanankakan kanssa pihamaalle ohueksi kerrokseksi. Kovin isoa kerrosta ei mielestäni tähän tarvittu koska maata tuli paljon näkyviin rapsuteltuani sammalta pois.

Lopuksi levittelin siemenet, siis ne nurmikon siemenet, pihalle ja haravoin kevyesti päältä, että siemenet peittyivät multaan.

Täytyy myöntää, että olen tässä puuhassa hiukan rosvosektorilla. Pukkaa nähkääs arveluttamaan siinä vaiheessa, kun tytär seisoo rappusilla ja pitelee nenäänsä.

Nyt se on sitten herran hallussa, että mitä tapahtuu. Kukoistaako nurmikko keväällä? Onko naapurin koirat rapsuttelemassa maata päälle? Onko Työnalle saanut haasteen vai kiitosta? Kaikki tämä ja paljon muuta selviää sitten joskus.

Saattaa olla, että joku puutarhuri haluaisi oikein henkilökohtaisesti tulla vetämään avokämmenellä litsarin Työnallen naamalle, tai sitten tulisi oikein kädestä pitäen kiittämään, että näin sen pitää mennä. Asiaan paremmin vihkiytyeet, ja myös muut, ovat tervetulleita kommentoimaan joko blogiin tai Facebook-sivuille.

Viikonloppuja!