Pensasta lakoon ja tuijaa kehiin

Tänään muristaan miehisissä asioissa, jotka on verhottu yleensä stereotyyppisesti naisten hommiksi. Kaikki voittaa, paitsi puskat.

Meidän mökkihän oli siis alun perin yli 1300 m2 kirvesvarsitontti. Viekkaat välittäjät pistivät tontin kuitenkin myyntiin halkaistuna, kuten nykypäivänä on tapana.

Se tarkoitti käytännössä sitä, että iso takapiha kapeni pieneksi ja pieni etupiha kadulle päin ”suureni” isommaksi pihaksi. Siis etupihahan on aina ollut samankokoinen, mutta nyt etupiha on suurempi piha kuin takapiha, joka on pienempi. Joka oli siis ennen isompi. Mahtoi tulla selväksi?

Tontti on kuitenkin pieni, mutta nykypäivän standardeilla normaali Helsingin tontti. 631m2. Kansankielellä persreikätontti. (alle 1000m2)

Etupiha tulee ottaa siis paremmin käyttöön. Mutta koska etupiha on ollut aiemmin ei-niin-tärkeällä sijalla, reunustaa kadun ja etupihan väliä ainoastaan pensasaita. Pensasaidan etuja on helppohoitoisuus, mutta siinä ne edut sitten olikin. Pensas ei enää tuosta korkeutta kasva ja näin ollen ei koskaan tule tarjoamaan täydellistä näkösuojaa etupihalle uteliailta kadun tallaajilta.

Nykypäivänä on tullut muotiin istuttaa Tuija-pensaita. Havupuu joka ei tiputa vihreyttään talvellakaan. kasvaa nopeasti ja antaa täydellisen näkösuojan kaikkina vuodenaikoina.

Syy miksi en ole aiemmin kadun ja etupihan väliin istuttanut tuijia on se, että pensasaita pitää repiä pois juurineen.

Ja sitten alkoikin kiroilu ja hikoilu. Molemmat sopivat Työnallen pirtaan kuin lapio päähän. Ei muuta kuin lapio, rautakanki ja naapurilta lainattu talja (vinssi) käteen ja hommiin.

Varakkaampi olisi soittanut kaivurin paikalle, mutta ei Työnalle. Työnalle on itsepäinen ja ei niin varakas.

Kaikkia en jaksanut vaihtaa tänä syksynä, koska pitäähän tätä herkkua säästää ensi kesäksikin.

Mutta se siitä, kuvat puhukoon puolestaan.

Heipä hei!

Biojäteastia ja piukeat pikkuhousut

Heleää helmikuuta!

Ain merimies merta rakastaa, ja pergolaa. On nimittäin purjekangas hankittu, ja sen tulen asentamaan pergolan katteeksi tulevana suvena. Laitoin muutaman ilmoituksen eri veneilypalstoille ja jo kohta joku otti yhteyttä: vanha purje löytyy nurkista. Laitellaan sitten siitä projektista enemmän kevveemmällä.

Kuten kaikki meteorologit ja tilastotieteilijät tietävät, niin nythän eletään talven kylmintä ja lumisinta kuukautta. Ainakin tilastollisesti. Ja onhan tuota lunta todellakin tullut.

Kuten muistatte, tai ehkä ette, niin Työnallella pelastetaan maailmaa ja halataan puuta taajaan. Meiltä löytyy siis Biolanin pikakompostori. Tuo mainio vekotin on tuottanut meille multaa jo toista vuotta ja etenkin mieli on pysynyt vihreänä ja puhtaana tämän ekoteon takia. Jos ruokajäte päätyy kaatopaikalle, mätänevä jäte aiheuttaa runsaasti kasvihuonekaasuja. Tämä välttäen olemme siis kompostoineet naapurin kanssa kimpassa ruokajätteet onnistuneesti, aina tähän päivään asti.

Mutta ei ole helppoa hipinretkun elää nykypäivän Suomessa kun on kylmä ja pakkasta. Kompostimme nimittäin jäätyi. Yritin sitä kaikkein yksinkertaisinta kikkaa ja peitin kompostin lumella. Lumi on erittäin hyvä eristeaine ja yleensä, ainakin keskustelupalstoilta luettuna, sulattaa jäätyneen kompostin muutamassa päivässä. Kokeilin myös laittaa jätteiden joukkoon muovipullon täynnä kuumaa vettä. Seuraavana päivänä ei ollut merkittäviä tuloksia tälläkään keinolla.

Oli aika tarttua koviin otteisiin.

Kiroilu osoittautui huonoksi keinoksi. Siirryin siis viimeiseen ja ilmeisen tehokkaaseen vaihtoehtoon. Kävin pukemassa piukean pikkiriikkiset, uimapöksyn oloiset, pullistelukisoistakin tutut body building-pikkuhousut (ne joissa on se kultainen kilpailunumero pyöreällä lätkällä). Öljysin itseni ruskeaksi jättäen vain sen paksun kultaketjun kaulaan killumaan. Levitettyäni miehekkäästi läiskien talkkia naamaan, pujahdin pakkaseen siirtämään yksin täynnä olevaa kompostia autotalliin. Hyvin uhottu on puoliksi tehty!

En saanut kompostia liikahtamaan. Kompostointijäte haisi ja hiki virtasi. Kirosanat leijuivat kilvan lumihiutaleiden kanssa, laskeutuen lumiseen maahan ja painuen iäksi unholaan. Biojäteastia ei vain liikahtanut tarpeeksi. Oli aika mennä pyytämään naapuri apuun.

Naapurin hieman avitettua siirtourakkaa oli biojäteastia autotallissa, ja nimenomaan autotallissa jossa on lattiakaivo. Nythän on tärkeä muistaa, että biojäteastiasta tulee nestettä ulos pohjan kautta. Se on jotakuinkin mustaa nestettä, joka ei ole sinänsä vaarallista, mutta en lähtisi sitä juomaankaan.

Jo parin päivän kuluttua lämpötila nousi absoluuttisesta nollapisteestä reiluun 15 asteeseen. Kun komposti oli tarpeeksi sulanut, sain poistettua alakautta lähes valmista multaa ja näin vapautettua tilaa uudelle biojätteelle.

Tämän jälkeen siirsin huomattavasti kevyemmän biojäteastian takaisin ulos ja peitin sen hyvin lumella. Jo seuraavana pakkaspäivänä oli astian sisälämpötila noussut 30 asteeseen.

Tarinan opetus olkoon siis se, että kannattaa tietysti hankkia biojäteastia, mutta kannattaa talvisin peitellä se mahdollisimman hyvin ja aikaisessa vaiheessa lumella, jotta ympärivuotinen kierrättäminen onnistuu.

Eloisaa ja rohkeaa väriä pintaan ja nallet liikkeellä

Viikon alkua immeiset. Työnallella on mieli maassa kun pitkäkyntiset ovat vieneet arvokkaan ja tunnearvoltaan mittaamattoman kallisarvoisen kitaran treenitiloista. Kävin Paateron kanssa kaffella ja sovittiin, että hän valjastaa kaikki mahdolliset partiot selvittämään asiaa. Karhuryhmä (työnallen suosikkiryhmä) on tälläkin hetkellä pölyttämässä sormenjälkiä rikospaikalla ja punaiset pisteet vaeltelevat seinillä. Toivottavasti kitara löytyy, sillä asialla on suora vaikutus Työnallen blogi-kirjoituksiin.

Ja muistutukseksi vielä: kun lähdette varastamaan tavaraa, niin jättäkää kitarat rauhaan, ne ovat niin henkilökohtaisia asioita että niihin ei saa koskea!

Koska työinto ei yllä mainitusta asiasta ole herännyt, ei myöskään kovin suurta remonttipäivitystä ole tiedossa. Mutta asioista pitää aina löytää positiivisia puolia. Tämänkertainen positiivinen asia on se, että meidän taloon ei ole vielä hankittu todella kallista parkettia ja se on hyvä se, koska Tuure päätti eilen itse lakata kyntensä äidin kynsilakalla.

Huomioitavia seikkoja olivat: Kynsilakka ei lähde lattiasta kynsilakanpoistoaineella, puhdistusaineella, tärpätillä eikä poikkeuksellisen voimakkaalla kiroilulla.