Näytetään tekstit, joissa on tunniste parketti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parketti. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Lattiamateriaalin valintaa


Hyvää kevään alkua immeiset.

Kohta pitäisi alkaa iskemään siementä multaan ja viemään viimeisiä talviromuja varastoon. Talven selkä taittui sittenkin yllättävän helposti ja muistoksi ei jäänyt muuta kuin aavistuksen miehekkäämpi sähkölasku tammikuulta.

Meidän residenssimme yksi päivitettävä kohde on lattia. Lattian päällystemateriaali tarkemmin sanoen.
Kuten muistatte ehkä, niin talon lattia on rossipohjainen, eli alta tuulettuva betonilaatallinen lattia. Päälle on herran vuonna 1960 liimattu hyvin tyypillinen lattiapäällyste, muovimatto.

Tämä tarkoittaa sitä, että pikku bloggaajanne töppöjalat ovat useasti talven kuukausina viileät ellei jopa jäässä.  Sehän tarkoittaa sitä, että villasukat ovat vakiovaruste meitin perheessä.

On ollut lähes alusta lähtien selvää että erillistä lattialämmitystä ei tulla asentamaan taloomme, ihan jo sen kalleuden takia.
Remonttia pukkaisi niin paljon ja putkimiestä joutuisi vaivaamaan vaivaksi saakka, aina jakotukkien ja muiden putkivetojen takia.
Sisustussuunnittelijamaisesti sanottuna, ihanaa se kuitenkin olisi. Myös huonekorkeus vähenisi koska putkien päälle pitäisi kuitenkin vielä lattiapäällyste saada.

Olen talon alusta lähtien punninnut erilaisia vaihtoehtoja lattiamateriaaliksi ja yön pikku tunteina leikitellyt eri vaihtoehdoilla aina korkista kokolattiamattoon. Vaikeaksi meinaa mennä. Yksi asia on kuitenkin selvä, että laminaattia en aio hankkia.

Vaihtoehdot ovat olleet:

Korkkilattia
Parketti
Vinyylikorkki
Lankkulattia

Korkkilattia olisi lämpimän tuntuinen jalan alla mutta lähes poikkeuksetta helevetin ruman näköinen. Hintahaarukka 50-90e /m2

Parketti olisi kustannustehokas, kauniskin, useita vaihtoehtoja, mutta riskinä on halvan parketin kanssa riskisijoitus. Myös hiomavara on vain muutamia millejä. Nopeahko asennus. Hintahaarukka 30-100e/m2

Vinyylikorkki on uudempaa menoa lattiamaailmassa ja varsinkin julkisissa tiloissa ja esim. yritysten neuvotteluhuoneissa yms. Käytössä. Kulutusta kestävä, helppohoitoinen, kustannustehokaskin, myyjän mukaan myös lämmin jalan alla. Mutta onko niin lämmin kuin esim. parketissa tai korkissa? Nopea ja helppo asennus. Hintahaarukka 40-70e/m2

Lankkulattia olisi eetua. Lämpöä varmasti piisaa ja hiottavuutta on toistakymmentä milliä pitkälti. Hitaampi asennus ja myös liimat maksaa. Saatavuus suomessa heikkoa ja ketään ei kiinnosta myydä. Hintahaarukka liimoineen 50-100e/m2


Suomessa ei lankkulattiaa liikaa markkinoida vaan kaikki myyjät tuntuvat vannovan parketin nimeen. Tätä ihmettelen sillä luulisi monen haluavan aitoa lankkulattiaa ohuiden härpäkkeiden sijaan. Viime viikonloppuna oli viereisessä RTV:ssä Karelia parketin edustaja paikalla. Päätin ottaa härkää sarvista ja ajoin paikalle näytelankku mukana. Ajoin tietenkin Starkkiin ja tivasin hölmistyneeltä myyjältä että missä se edustaja piileksii. Ja heti kohta remonttisankarinne ajoi oikeaan osoitteeseen, RTV:n pihaan.
Iskin edustajalle heti luun kurkkuun ja faktat pöytään:
Naapuri rakentaa omakotitaloa ja on hommannut tällaista lankkua viron puolelta. Tammea on, paksuutta löytyy ja liimoineen neliöhintaa pukkaa noin 50e/m2. Miksi minun kannattaisi mielummin hankkia parkettia kuin tällaista lankkua. Myykää minulle mielikuvia, vakuuttakaa helppo Työnalle. Viereen kitkuttaa myös myyjä ja molemmat kehuvat lankkua hyväksi ratkaisuksi ja ainoaksi vasta-argumentiksi keksivät pintakäsittelyn. Parketti kun on jo valmiiksi lakattu. Totta.
Mutta eivätpä liian myyntihenkisiä olleet he.

Hyvät naiset ja herrat, tässä todellakin on hyvä vaihtoehto lattiamateriaalin valinnaksi. Virosta tuotu tammilankku noin 30e/m2 ja liimat noin 20e/m2. Asennus on hitaampaa kuin parketilla, mutta uskoisin sen olevan sen väärti. Kävin naapurissa katsomassa valmista lattiapintaa ja voi pojat että on hieno. Työnalle on myyty.
Tosin kustannuksista pitää muistaa se, että kun Työnalle lähtee potentiaaliselle lankunhakumatkalle viroon, niin Pavlovin koira herää ja siinä saattaa viiniä ja muuta tulla matkaan ja jo matkan aikana nautittua. Tämä vaikuttaa välittömiin kustannuksiin.

Parkettiedustajan tapaamisesta tosin oli jotain hyötyä. Hän nimittäin tiesi kertoa että tutkimuksissa ja mittauksissa on todettu parketin olevan noin 3-4 astetta lämpimämpiä kuin laminaatti. Tämän tosin osasin jo aavistaa.

Lankkulattiasta ja sen myynnistä suomessa sanottakoon sen verran, että kysyin parisen vuotta sitten tarjouksen eräältä sahalta joka omilla sivuillaan mainosti myös lankkulattioita. Tarjous oli jotenkin huvittava. ”Lankun” paksuus oli luokkaa 11mm ja neliöhinta huiteli sadan euron tietämillä. Ja liimat tietty päälle.
Ymmärrän siis hyvin jos parkettikauppa porskuttaa suomessa. Ja jos katselee rautakauppojen ilmoituksia, niin käytännössä myynnissä on laminaattia ja parkettia.

Työnallen kohteessa ongelmalliseksi tekee valinnan myös sellainen asia, että muovimattoa en lähde mielellään poistamaan. Haluan jättää sen alle. Parketin kanssa se ei liene ongelma mutta miten on lankkulattian kanssa joka liimataan lattiaan kiinni. Ainakin yhden asiantuntijan mukaan sen alle jättäminen ei ole ongelma.
Miksikö en halua ottaa vanhaa muovimattoa pois? No siksi että 60- ja 70-luvuilla käytettiin muovimattojen liimoissa usein asbestia. Se ei sinänsä haittaa jos siihen ei koske, mutta jos lähden sitä poistamaan, niin silloin asbestin leviäminen ilmaan on todellinen ongelma.

Oli miten oli, en ole saanut mihinkään kunnon vastauksia. Kukaan ei oikein halua tosissaan myydä ja perustella tuotettaan kunnolla. Rautakaupoissa luotetaan volyymiin ja halpoihin hintoihin. Motto on, että osta tai mene muualle. Kyllä näille ostajia löytyy. Parkettia myydään paljon ja vaihtoehto on kyllä hyvä. Haluaisin silti lisää faktoja ja argumentteja ja luulen etten ole ainoa.

Jos tätä sattuu parketti-, laminaatti-, vinyylikorkki- tai lankkulattiamyyjä tai jokin muu asiantuntija lukemaan, niin olkaa niin ystävällisiä ja kommentoikaa, myykää, väitelkää. Ja tietenkin muutkin, olkaa hyvät ja kommentoikaa.

Tässä vielä parit fotot naapurin lankkulattiamateriaalista.









tiistai 21. elokuuta 2012

Eloisaa ja rohkeaa väriä pintaan ja nallet liikkeellä

Viikon alkua immeiset. Työnallella on mieli maassa kun pitkäkyntiset ovat vieneet arvokkaan ja tunnearvoltaan mittaamattoman kallisarvoisen kitaran treenitiloista. Kävin Paateron kanssa kaffella ja sovittiin, että hän valjastaa kaikki mahdolliset partiot selvittämään asiaa. Karhuryhmä (työnallen suosikkiryhmä) on tälläkin hetkellä pölyttämässä sormenjälkiä rikospaikalla ja punaiset pisteet vaeltelevat seinillä. Toivottavasti kitara löytyy, sillä asialla on suora vaikutus Työnallen blogi-kirjoituksiin.
Ja muistutukseksi vielä: kun lähdette varastamaan tavaraa, niin jättäkää kitarat rauhaan, ne ovat niin henkilökohtaisia asioita että niihin ei saa koskea!
Koska työinto ei yllä mainitusta asiasta ole herännyt, ei myöskään kovin suurta remonttipäivitystä ole tiedossa. Mutta asioista pitää aina löytää positiivisia puolia. Tämänkertainen positiivinen asia on se, että meidän taloon ei ole vielä hankittu todella kallista parkettia ja se on hyvä se, koska Tuure päätti eilen itse lakata kyntensä äidin kynsilakalla.
Huomioitavia seikkoja olivat: Kynsilakka ei lähde lattiasta kynsilakanpoistoaineella, puhdistusaineella, tärpätillä eikä poikkeuksellisen voimakkaalla kiroilulla.