Liekehtivää ja syksylle tuoksahtavaa keskiviikkoa työläiset!
Etsin tavaratalosta eilen nukkea jolla on tutti sekä katselin pieniä kaiuttimia televisiolle. Tavaratalosta ei löytynyt nukkea ja kaiuttimet olivat liian kalliit. Taapertaessani hyllyjen välissä, katsoi perheenäiti minua ja sanoi ”anteeks…” ja jatkoi ”ooksä myyjä”
Kielteisen vastauksen saatuaan rouva kertoi minun olevan vaan niin asiantuntijan näköinen. Näillä eväillä sain taas lisäpotkua, no oikeastaan ihan kaikkeen. Asiantuntija!
Vielä vuosi sitten tyttäreni kertoi iloisesti tutuille ja vähän muillekin että ”aina kun isi grillaa, niin sillä menee heemot”
Voin valaista teitä skandaalinhakuisia haukkoja hiukan. Olen vannoutunut pallogrillaaja, aina ollut. En ole suostunut lähtemään kaasugrillihömpötyksiin vaikka aina rautakaupoissa ja isommissa taimimyymälöissä kiertelenkin kaasugrillien ympärillä kuin kissa silakkapaketin ympärillä. Mutta vaikka vannonkin hiiligrillauksen nimeen, niin jokakeväinen, lähes traditioksi muodostunut hermojen menetys on ollut tosiasia.
Tiedättehän kuvion. Rilli kannetaan iloisena pihalle, hiilet sisään, sytytysnestettä maltilla sekä olutta itselle, edelleen maltilla.
Odotellaan hetki, mutta liian pieni hetki.
Sytytetään ja komeasti roihuaa, hetken.
Tuli sammuu.
Lisätään sytytysnestettä ja nyt ei enää jakseta odottaa sitäkään vaan heti tulta perään.
Wuh ja syttyy taas komea roihu.
Tuli on silti sammumaan päin. Nyt ollaan kaukaa viisaita ja taannutaan 13 vuotiaan pojan tasolle ja ruiskutetaan sytytysnestettä suoraan liekkeihin. Jaksaa naurattaa j a hymyilyttää pientä pyromaania.
Hiilet on taivutettu tulen orjaksi ja sitten muistetaan että pitäisi olla jotain grillattavaakin. Äkkiä se makkarapaketti jääkaapista ja se on siinä.
Odotellaan hetki, mutta liian pieni hetki.
Sytytetään ja komeasti roihuaa, hetken.
Tuli sammuu.
Lisätään sytytysnestettä ja nyt ei enää jakseta odottaa sitäkään vaan heti tulta perään.
Wuh ja syttyy taas komea roihu.
Tuli on silti sammumaan päin. Nyt ollaan kaukaa viisaita ja taannutaan 13 vuotiaan pojan tasolle ja ruiskutetaan sytytysnestettä suoraan liekkeihin. Jaksaa naurattaa j a hymyilyttää pientä pyromaania.
Hiilet on taivutettu tulen orjaksi ja sitten muistetaan että pitäisi olla jotain grillattavaakin. Äkkiä se makkarapaketti jääkaapista ja se on siinä.
Tyypillisessä suomalaisessa perheessähän homma menee niin, että isäntä grillaa ne pihvit ja niiden valmistuttua kantaa ne pöytään ja koko porukka alkaa ruokailla. Ruokailun päätteeksi vieraat ja muut kehuvat kilvan isännän ruuanlaittotaitoja ja isäntä avaa maireasti hymyillen uuden oluen. Useasti unohdetaan se, että vaimo ennen tuota ruokailua on kattanut pöydän sekä kantanut juomat pöytään. Hän on myös valmistanut salaatin ja laittanut leivät esille. Myös voit, lautasliinat, ylimääräiset tuolit eivät ole lentäneet itsestään pöytään vaan joku muu on kantanut ne pöytään isännän grillatessa. Lapset komennettu sisään ja niiden kädet on pesty ja tapeltu. Silti isäntä, joka on grillannut ne pihvit ja parit makkarat on The kokki. Hauskat suomalaiset.
Niin, ne hermot. Kun pallogrillin liekki on hiipumaan päin, ei yleensä jakseta odottaa hyvää hiillosta. Grillattavat ainekset nostellaan ritilälle, joka hiukan huolimattomasti puhdistettiin viime syksynä. Makkaroiden ja muiden tuotteiden kääntely on vikkelää, sillä kiire on ja kääntelemällähän ne kypsyvät.
Keskeltä kylmät ja hiukan sytytysnesteelle tuoksuvat makkarat ja maissit syödään ja savu nousee korvista. Ja kun on syöty, niin hiillos on parhaimmillaan.
Tämä sama kuvio toistuu joka kevät! (Vähän niinkuin se paniikin tunne)
Mutta eilen rakkaat lukijat, eilen ne sen pihalle kantoivat. Helvetin koneen. Silti niin kutsuvana, että melkein kuulin yöllä pihalta seireenien kutsun. ”Tule grillaamaan, tule grillaamaan”
Mielitiettyni sisko perheineen muuttaa Ruotsiin pariksi vuodeksi. Saimme puutarhakalusteet ja kaasugrillin leasingiin tuoksi ajaksi. Katselin eilen grilliä ja tuo ristiriitainen kapistus oli kuin-ei-olisi-ollutkaan uudella pihamaalla. Ylväästi seisoi huppunsa alla. Ei ollut huomaavinaankaan minua. Kävelin edestakaisin grillin vieressä ja pitkän hiljaisuuden rikoin sanomalla grillille ”Meidän pitää kaiketi tulla toimeen keskenämme…”
”Weber weber *huokaus*… Minä en pidä sinusta sen enempää kuin sinä minusta…”
Ilmassa leijui kaikki draaman ainekset.
Kannoin grillin kuitenkin terassille, ikään kuin hyväntahdon eleenä, kädenojennuksena mahdolliselle ystävyydelle. Aika tulee näyttämään miten ystävyytemme etenee.
Vanhan hyvän ystäväni, Weberin pallogrillin kannoin arvokkaasti kellariin ja laskin hellästi parhaalle paikalle. Poistuessa iskin vielä silmää. ”Until we meet again old friend”
Voisin keväällä kertoa grillauskokemuksista. Nyt on koko talvi aikaa kerätä huomaamatta grillikiukkua ensi kevättä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti