No huomenta nyt sitten!
Mehän otettiin ja tyhjennettin ja poistettiin kakkakaivot
viime elokuisen viemäriremontin yhteydessä, kuten rakkaat lukijat varmasti
muistavat?
Naapuri oli remontin yhteydessä tilannut loka-auton paikalle
konsultoituaan ensin vanhemman asiatuntijaraadin kanssa (eläkeiän ylittäneet sedät, jotka useasti tietävät kaiken, siis oikeasti).
Konkarit olivat yhteistuumin olleet siinä mielikuvassa että
lokakaivon tyhjennys maksanee noin reilun satasen.
Itse nyökkäilin myöntyvästi myös tälle tiedolle, sillä olinhan itsekin kuullut vastaavanlaisista summista. Jo
kohta oli kakka-auto pihalla imemässä sontaa pois. Itse asiassa oli jo imaissut
sonnat veks ja auton omalla puutarhaletkulla suihkutteli kaivonrenkaan sisuksia
puhtaaksi jonka jälkeen kuski tarjosi selkää alustaksi laskun allekijoitusta
varten. Itseasiassa ei ollut edes lasku vaan työmääräys tai-joku-sellainen.
Remontti hoidettiin kuntoon ja kakka on luistanut joka päässä
kuten pitääkin.
Mutta sitten reilun kuukauden kuluttua napsahti lasku
postilaatikkoon (hyvä maksuaika kuitenkin) ja silloin tuli Työnallelta tuskan
parahdus. 550e!!!
Elokuisen iltapäivän viimeiset auringosäteet tavoittivat
juuri keittiön ikkunan, joka sulki sisäänsä sulavasti ja erityisen sutjakkaasti
kiroilevan Työnallen. Tässä repertuaarissa oli jo sellaisia kirosanoja joista
saa useissa maissa sakkoja tai kaksi vuotta linnaa.
Siis 550e ¼ kuution paskan imemisestä. Ensitöikseni ajattelin
soittaa yritykselle ja sanoa suoraan että haistakaa paska, mutta sitten
tajusin, että sitähän ne tekee päivittäin. Hehe.
Rauhoituttuani asiasta hiukan, soitin seuraavana päivänä
ensin toiseen yritykseen, joka tarjoaa myös samoja palveluita. Kysyin paljonko
maksaa likakaivon tyhjennys. Tomera setä ilmoitti että se on tasan 150e ja se
on hänessä. Kysyin myös muita variaatioita selvitelläkseni hintatasoa
yleisesti.
Tämän jälkeen laitoin pyykkipojan nenään ja soitin
Hurrikaaneille, en siis sille lentopallojoukkueelle, vaan ympäristöhuoltoyritykselle.
Kysyin ensimmäiseksi paljonko maksaa lokakaivon tyhjennys.
Setä ilmoitti sen olevan kiinteä hinta, joka oli muistaakseni jotain 137e.
Tämän jälkeen otin pyykkipojan nenästäni ja huusin ”haaaaa,
minä täällä, Työnalle. Laskutitte liikaa!!!!! Senkin siat, senkin porsaat!”
No miten tämä pieni salapoliisileikki sitten päätyi? Palatte
halusta tietää!?
Keskustelun jälkeen kävi ilmi, että mainittu 137e tyhjennys
tapahtuu tavallisella imuautolla, joka siis imaisee paskat ja lähtee. Okei,
makes sence.
Mutta mistä tämä (epä)reilu kolminkertainen hinta sitten
tulee? No se tulee siitä että se tehdään täysin toisella kalustolla.
Siis mitä? Toinen kalusto tarkoittaa sitä, että autossa on
mukana puutatarhaletku jolla kuski putsasi kaivonrenkaan. Silloin lasku oli:
JV-tarkastuskaivon tyhj.+pesu – 2,5h – 100e/h (minimi on 2h
johon sisältyy 0,5h työtä paikan päällä)
Työntekijä arki 06-16 2,5e – 35e/h
Jätteenkäsittelymaksu hiekka 0,4tn – 120e/tn
Kuormauskmaksu/jätteenkäsittely 1kpl – 16,8e
Pesuvesi 0,3m3 – 2,5e/m3
Laskutuslisä 1 – 5,25e
Työnallellahan olisi ollut oma puutarhaletku (siis en nyt
puhu siitä, härskit huom) ihan siinä vieressä. Seinässä kiinni. Olisi voinut
ihan hyvin itse suihkutella 400e edestä vaikka koko päivän.
Sulattelin asiaa ja soitin uudestaan ymäristöhuoltoyritys
Hurrikaaneille. Ilmoitin että lähdetään siitä että se auton kauko-ohjain oli
rikki ja olette laskuttaneet puoli tuntia ylimääräistä. Lisäksi laskutuslisää
ei saa tässä yhteydessä periä. Kuluttajalle täytyy olla tarjolla ainakin yksi
lisämaksuton, tavanomainen maksamistapa. Lisäksi tästä pitää sopia silloin kun
palvelua tilataan.
Noh, asia korjattiin välittömästi ja uusi lasku lähetettiin.
440e.
Periaatteessa Lokafirma teki kaiken by the book ja mitään
väärää tässä ei tapahtunut, mutta silti tuli helevetin kalliiksi.
Kerron ja varoitan siis kaikkia teitä rakkaat lukijat nyt
tässä ja nyt ja täten:
Kun isät ja äidit, tuttavat ja sukulaiset kertovat että
loka-auton käynti maksaa ”siinä satasen” niin se sisältää hyvin tavallisen
paskan imaisun pois.
Kun tilaatte tällaisia palveluita, niin muistakaa kysyä mitä
se maksaa ja mitä työhön sisältyy! Voin kertoa että ei ole kivaa saada
tällaista laskua.
Jälleen kerran: ei pidä olettaa vaan ottaa selvää. Olkoon
tämä teille tiedoksi.
Kaikesta huolimatta, hyvää syssyn alkua saatana!!