Hyvää alkanutta
viikkoa arvon lukijakuntani.
Kuten tiedätte,
on Työnallen sydäntä lähellä esteettisen kauniit mööpelit ja esineet. Yksi
suosikeistani on Charles and Ray Eamesin Lounge –tuoli, jonka aitous tietenkin
saattaa olla hiukan arvoitus. Mutta kuten tiedätte, Työnalle ei joka päivä
kylve rahassa, joten jostain pitää aina tinkiä. Tosin aidon Eamesin Lounge
tuolin aion kyllä jossain vaiheessa hankkia. Sellaisen mustan.
Toisinaan
asioista pitää maksaa kunnolla että saa laatua, yleensä aina. Toisinaan pitää
maksaa jotta saisi kauneutta kalusteisiin. Välillä riittää kun osaa nähdä
potentiaalisen kalusteen ja duunaa sitten siitä oman näköisensä, kuten
kuvittelin tekeväni Maalausta-ja-kierratystä - postauksessa. Mielipidekysymyksiä sano.
Yksi
suosikkihankinnoistani kautta aikain on ollut lastulevyinen ja muovinen
lipastoviritys, jonka löysin yksin kyhjöttämässä kierrätystavaratalon
taaimmaisesta nurkasta. Tämä ressukka oli siis punainen ja yksi laatikoiden
pinnassa olevista muovisista levyistäkin oli saanut pahasti kurttua ja näky oli
kieltämättä lohduton. Melko varmasti tämä lipasto-poloinen oli sohvien ja
muiden kalusteiden syrjimä ja kaiken maailman keittiöjakkarat naureskelivat
tällä kovan elämän kokeneelle halpis-mööpelille kuin halvalle makkaralle. Mutta
eipä hätää. Tuo kalustemaailman Skodan kauneuden bongasi parisen vuotta sitten arvostettu
kynäsieppo ja kaluste-entisöijänäkin tunnettu Työnalle. Se oli rakkautta ensi
silmäyksellä. Hänen puhtaat muotonsa ja minimalistinen olemuksensa vangitsi
Työnallen silmät heti kierrätystavaratalossa, ja hetkeksi kaikki muu ympärillä
katosi. Taustalla soi elokuvamainen, jousiviritteinen musiikki ja hidastettuna
Työnalle lähti juoksemaan kohti tätä halpis-tuotannon helmeä siten, että kassit
ja muut kantamiset lensivät sivusuunnassa pois käsistä, niiden pikku hiljaa
avautuen suurta ja lämmintä syleilyä varten.
Mööpeli ja
Työnalle halasivat toisiaan myyntipaikalla ja kaikki läsnä olleet asiakkaat
puhkesivat suosionosoituksiin ja hymyillen, jotkut jopa itkien taputtivat tälle
kauniin herkälle hetkelle. Silloin tiesin, että nyt ole löytänyt sen oikean,
puuttuvan palasen eteistilan peilin alle. Vieläkin, rakkaat lukijani, silmäni
kostuvat kun tätä kirjoitan.
Saavuttuani
kotiin lipaston kanssa, vetaisin vikkelästi maalit pintaan ja homma oli siinä.
Kyllä kauneus edelleen vangitsi ja mööpeli sopi paikkaan kuin nakutettu.
Noh, nyt parin
vuoden yhteiselon jälkeen on kaluste saanut vähän osumaan lisää. Maalipintaan
on tullut viivoja ja maali rapistunut varsinkin muovisista etulevyistä ja
niiden reunoilta ja kulmista.
Myös itse
laatikot ja niiden lastulevyrungot eivät kestä lasten kovaa käsittelyä. Tästä
johtuen takalevyt helposti ovat kulmista haljenneet siten, että pohjalevy
pääsee liikkumaan taaksepäin. Se tarkoittaa sitä, että laatikot eivät mene
kunnolla kiinni ja pienet esineet saattavat tippua lipaston pohjalle.
Mutta ei,
Työnalle ei päästä irti tästä ihanasta kalusteesta sitten mitenkään. Männä
viikonloppuna otin jokaisen laatikon irti ja liimasin takalevyt paikalleen ja
pohjalevyt koko matkalta kunnolla kiinni. Sen jälkeen hiukan uutta maalia
pintaan ja vetonupit maalasin spraylla mustaksi. Hopean värisenä ne eivät oikein
miellyttäneet.
Mutta kyllä,
kyllä vaan. Edelleen muotokieli ja ihanuus miellyttää. Siis niin lipastossa
kuin mielitietyssä.
