Nurmikko, tuo
silkinpehmeä viheriö joka havisevalla äänellään ja vihreällä pehmeydellään
pyytää matkamiestä lepuuttamaan turvonneita ja väsyneitä jalkojaan. Tuo pehmeä
matto joka lähes vaatii paljaiden jalkojen kosketusta kesäillassa. Tuo ihana kasvava
vehreys joka maanittelee Briggs&Strattonia käynnistymään ja leikkaamaan
millintarkalla tuksutuksellaan sen taas juuri oikean korkuiseksi nurmimatoksi.
Tuo vehreyden kenttä kaikkine tuoksuineen, äänineen ja olemassaolollaan tekee
kesän. Mikä onkaan parempi tuoksu maailmassa kuin vastaleikatun nurmikon
tuoksu. Sitä haistellen ehkä vielä saunavihta kainalossa ja Agents soimassa taustalla.
Ehkä kenties kesäsateen pehmentämänä tuo samainen luontoäidin syli. Nurmikko,
nurmikenttä, ruohikko…. Ah, kesänurmi, vie minut mukanasi ja anna kesäisen
aamukasteen pestä ahavoituneet kasvoni.
JA NYT SAATANA
KASVAT! Kyllä on nimittäin käsin kosketeltavissa ne tunteet jotka
helsinkiläisen omakotitalon pihalla tullaan ja on jo tultu kokemaan tuon
helvetin nurmikon kanssa. Vielä ei ole Työnalle heittänyt kirvestä kaivoon
taikka pyyhettä kehään, mutta ei se kaukana ole. Voisin vaikka siteerata
satunnaista, mutta oletettavasti varsin todentuntuista ja tuttua, joskin
mukailtua lausetta vaikkapa nakkikioskilta aamuyön pikkutunteina: mullehan ei
yks nurmikko käy vi#¤&uilemaan. Ja loppuhan on tunnetusti historiaa.
Mutta rauhoitutaanpa
ja kerrataan mitä ollaan tähän mennessä saatu aikaiseksi tai mitä ei olla saatu
aikaiseksi. Tai siis on luultu saadun aikaiseksi, mutta sitten petytty ettei
ollakaan saatu aikaiseksi vaikka niin ollaan kovasti toivottu. Ja vieläpä siitä
blogiinkin kirjoitettu.
Vuonna 2013
kesällä ilmasin nurmikon, rapsutin sammaleet pois, kalkitsin sen, kylvin
kananpaskaa kera uuden mullan sekä ripottelin uutta nurmikonsiementä. Sekaan
vippasin myös hiekkaa. Haju ja näky oli kamala mutta Työnalle oli toiveikas.
Ehkä jopa uhmakas.
Loppukesästä
nurmikko näytti vanhalta sammaloituneelta nurmikolta josta sieltä täältä
pilkisteli pari uutta ruohonjuurta.
Talvi meni
haavoja nuollessa. Keväällä kylvin myös tuhkaa, en vain itseni päälle, mutta
myös nurmikolle jotta se sulamisvesien mukana maatuu maa-ainekseen.
Viime blogi-kirjoituksessa ostin siis sammalsyöppöä ja viime viikolla oli kuolleen sammaleen
poisrapsuttelu tosiasia.
Kun se oli tehty,
niin oli vuorossa vanha liiton tamppaaminen, eli nurmikon ilmaaminen, aivan
kuten jo viime vuonna.
Tamppausmestari
Rauno Mäkynenkin olisi jo tästä suorituksesta antanut Työnallelle arvonimen ”Tamppo”
Ilmaamisen
jälkeen iskin kalkkia sekä nurmikon ravinteen ja odotin sadetta. Ja koska
suomessa ollaan ja on Vapun aika, niin jokainenhan tietää ettei sadetta tarvitse
pitkään odotella.
Olemme siis
nurmikon kanssa taitekohdassa. Jos olisimme molemmat lehmipoikia, niin
seisoisimme kaikki mustavalkoisessa elokuvassa ja kamera kuvaisi molempien
siristäviä silmiä ja helmeileviä hikikarpaloita ja taustalla soisi ”Hyvät,
pahat ja rumat” –theme.
Myytyään
Työnallelle kalkit ja ravinteet, lausui rautakaupan puutarhaosaston myyjä
seuraavasti: jos sitä nurmikkoa ei ole koskaan käännetty (ei varastettu, toim. Huom) sitten kuuskytluvun, niin seuraava askel on se, että otat Greencareen tai Kekkilään yhteyttä ja
kysyt tarkemmat ohjeet ammattilaiselta, koska seuraava vaihe on kääntää koko
nurmikko ja aloittaa alusta koko paska.
Asia selvä.
