Niskalenkki viimein nurmikosta?

Nurmikko, tuo silkinpehmeä viheriö joka havisevalla äänellään ja vihreällä pehmeydellään pyytää matkamiestä lepuuttamaan turvonneita ja väsyneitä jalkojaan. Tuo pehmeä matto joka lähes vaatii paljaiden jalkojen kosketusta kesäillassa. Tuo ihana kasvava vehreys joka maanittelee Briggs&Strattonia käynnistymään ja leikkaamaan millintarkalla tuksutuksellaan sen taas juuri oikean korkuiseksi nurmimatoksi. Tuo vehreyden kenttä kaikkine tuoksuineen, äänineen ja olemassaolollaan tekee kesän. Mikä onkaan parempi tuoksu maailmassa kuin vastaleikatun nurmikon tuoksu. Sitä haistellen ehkä vielä saunavihta kainalossa ja Agents soimassa taustalla. Ehkä kenties kesäsateen pehmentämänä tuo samainen luontoäidin syli. Nurmikko, nurmikenttä, ruohikko…. Ah, kesänurmi, vie minut mukanasi ja anna kesäisen aamukasteen pestä ahavoituneet kasvoni.

JA NYT SAATANA KASVAT! Kyllä on nimittäin käsin kosketeltavissa ne tunteet jotka helsinkiläisen omakotitalon pihalla tullaan ja on jo tultu kokemaan tuon helvetin nurmikon kanssa. Vielä ei ole Työnalle heittänyt kirvestä kaivoon taikka pyyhettä kehään, mutta ei se kaukana ole. Voisin vaikka siteerata satunnaista, mutta oletettavasti varsin todentuntuista ja tuttua, joskin mukailtua lausetta vaikkapa nakkikioskilta aamuyön pikkutunteina: mullehan ei yks nurmikko käy vi#¤&uilemaan. Ja loppuhan on tunnetusti historiaa.

Mutta rauhoitutaanpa ja kerrataan mitä ollaan tähän mennessä saatu aikaiseksi tai mitä ei olla saatu aikaiseksi. Tai siis on luultu saadun aikaiseksi, mutta sitten petytty ettei ollakaan saatu aikaiseksi vaikka niin ollaan kovasti toivottu. Ja vieläpä siitä blogiinkin kirjoitettu.

Vuonna 2013 kesällä ilmasin nurmikon, rapsutin sammaleet pois, kalkitsin sen, kylvin kananpaskaa kera uuden mullan sekä ripottelin uutta nurmikonsiementä. Sekaan vippasin myös hiekkaa. Haju ja näky oli kamala mutta Työnalle oli toiveikas. Ehkä jopa uhmakas.

Loppukesästä nurmikko näytti vanhalta sammaloituneelta nurmikolta josta sieltä täältä pilkisteli pari uutta ruohonjuurta.

Talvi meni haavoja nuollessa. Keväällä kylvin myös tuhkaa, en vain itseni päälle, mutta myös nurmikolle jotta se sulamisvesien mukana maatuu maa-ainekseen.

Viime blogi-kirjoituksessa ostin siis sammalsyöppöä ja viime viikolla oli kuolleen sammaleen poisrapsuttelu tosiasia.

Kun se oli tehty, niin oli vuorossa vanha liiton tamppaaminen, eli nurmikon ilmaaminen, aivan kuten jo viime vuonna.

Tamppausmestari Rauno Mäkynenkin olisi jo tästä suorituksesta antanut Työnallelle arvonimen ”Tamppo”

Ilmaamisen jälkeen iskin kalkkia sekä nurmikon ravinteen ja odotin sadetta. Ja koska suomessa ollaan ja on Vapun aika, niin jokainenhan tietää ettei sadetta tarvitse pitkään odotella.

Olemme siis nurmikon kanssa taitekohdassa. Jos olisimme molemmat lehmipoikia, niin seisoisimme kaikki mustavalkoisessa elokuvassa ja kamera kuvaisi molempien siristäviä silmiä ja helmeileviä hikikarpaloita ja taustalla soisi ”Hyvät, pahat ja rumat” –theme.

Myytyään Työnallelle kalkit ja ravinteet, lausui rautakaupan puutarhaosaston myyjä seuraavasti: jos sitä nurmikkoa ei ole koskaan käännetty  (ei varastettu, toim. Huom) sitten kuuskytluvun, niin seuraava askel on se, että otat Greencareen tai Kekkilään yhteyttä ja kysyt tarkemmat ohjeet ammattilaiselta, koska seuraava vaihe on kääntää koko nurmikko ja aloittaa alusta koko paska.

Asia selvä.