Lokakuuta
kaikille vaan juu.
Pieni
tovi tässä on vierähtänyt kun viimeksi saitte nauttia Työnallen kirjallisesta
ulosannista. Ja pitkä odotus palkitaan taas tänään, sillä tässä jaksossa kerron
teille paljonko tämä saa¤%¤#n kylpyhuoneremontti tuli maksamaan.
Tosin
voin vain kertoa teille rahalliset kustannukset. Henkisellä puolella budjetti
paukkuikin sitten oikein huolella. Hermot ovat menneet ja masennus alkaa
painamaan Työnallen hartioita alas kuin Sipilän hallitus vähäosaisia konsanaan.
Koitan
koota teille tähän hinnat varsin kaunistelematta tai sen kummemmin
selittelemättä. Joihinkin kohtiin, jossa muistan alkuperäisen hinnan, niin
laitan sen tingityn hinnan viereen. Jos muuta yritystä tahi tahoa ei hinnan
perässä mainita, on tuote ostettu rautakaupasta. Ja en pe#¤%le kerro mistä
rautakaupasta. Sen verran vaikeaa on rautakapoissa asioiminen. Tai ei se
asiointi vaan sen oikean hinnan saaminen. Eli menet hakemaan nipun paneelia ja
tinkaat itsesi puolikuoliaaksi vain todetaksesi että huomenna hinta on taas
ovh:ssa ja tinkaustyö on aloitettava alusta vaikka oletkin kanta-asiakas. Rautakaupat,
nuo asiakkaiden nöyryyttämiseen erikoistuneet pikku yrittäjäveijarit ovat kivaa
porukkaa.
Tämän
listauksen tarkoituksena on myös antaa osviittaa kylpyhuoneen remontointia harkitsevalle
tai vaikka puolisolle joka on onkinut ihania ideoita sisustuslehdistä ja televisio-ohjelmista,
mutta ei oivalla tai ymmärrä mitkä kaikki remontissa maksaa ja mitä kaikkea muuta
pitääkään ostaa kylpyhuoneeseen sen ihanan lautassuihkun lisäksi.
Aloitan
tietenkin lautassuihkusta:
Tapwell Sk_5200 lautassuihku 399e (ovh 699e) Spalife
Vantaa
Sorttiasema
peräkärryllinen jätettä 18eNurkkalistaa 5m 18,11e (toisen sain puoleen hintaan koska oli muutama oksa)
Kiviliiman pistoolin puhdistusaine Tytan Cleaner 7,31e
Lattiatasoite weber 3 säk. 50,42e
Saumalaasti vetonit deco 16,15e
Kuusioruuvi 3kpl, isoja 3,15e
Voimaliimaa ja kulmalevyjä 22,2e
Alumiininen laattalista 2,5m, 23,83e
Spritepullo 2,2e (tuli jano)
Lattiakaivon kansi 2kpl 23,28e
Kiuaskivi koriste valkoinen 33,76e
Svedbergs Jenny Peilikaappi 175e (ovh. 351e) Rautakauppa myi tämän tori.fi –kautta. Mukaan tingitty spraypullo
Saneerauslaasti 22,8e
Putkiosia 7,08e
Liukuaine 18,33e
Pystykaivo vieser x 2, 84,90e
Saniteettisilikoni x 3, nailontulppia, maalarinteippi 39,45e
Vesilukko 15,55e
Musta maali 0,9l 25,02e
Puserrusliitin, pesukoneventtiili, peitelevy, saniteettisilikoni 42,2e
Saunapaneeli haapa x 6 pakettia 166,8
Alumiiniteippi 7,5
Alumiinieristyspaperi 30m 16,50e
Supi laudesuoja 19,9e
22x50 rima 30m, 10,5e
Saniteettisilikoni x 2, 15e
Laattalista alumiini 19,51e
Puukiuas 250e (ovh 289e)
Saunapaneeli haapa x 1, 31,87e
Suffeli suklaapatukka 0,7e (namihimo saatana, ei se remonttimieskään pelkällä ruisleivällä pärjää)
Poistoilmaventtiili Sko-125, 14,21e
Sorttiasema peräkärrylinen kierrättämätöntä jätettä 42e
Saunapaneeli haapa x6, 191,22e
Saumalaasti 14,53e
Roudarinteippi ja muovikalvoa, 32,20e
Kansiruuveja x 2kpl 1,71e
Jättis passion jäätelö 3,10e (oli pahaa)
Kiviliima 14e
Vesieristysmassa vetonit x 2, 215,e
Saneerauslaasti weber x 3, 52,35e
Kahitiili x20kpl, 15,40e
Saumalaasti vetonit 8,75e
Nuohousluukku 35,60e
Märkätilatasoite weber x 2, 26,68e
Kuitukangasnauha 12,10e
Läpivientivahvike 5,51e
Kaivolaippa x 2 15,50e
Lattiatasoite weber x 5, 77,75e
Lattialämmityskaapelipaketti sis. termostaatin 185e
Wc-pönttö 275e (550e) (Spa Life Vantaa)
Lamput kph ja sauna 162,9e (Limic Oy)
Pyyhekuivain Svedbergs 280e (messuilla näytekappaleena ollut, ovh 511e) Svedbergs suoraan
U-putki kiukaalle 25e
Sormipaneeli 35e
Haapapaneelia n. 40m naapurilta viinipullon hinnalla (Valpolicella Amarone 24,99e)
Lattialaatat 5m2 naapurilta ylijääneitä, 100e
Mosaiikkilaatta n. 5m2 naapurilta, grilli-illallinen, hinta= en muista, päihdyin
Weber primer iso tonkka, naapurilta ilmaiseksi
Allaskaappi 250e (oli sekundaerää, sain toisen tilalle, sekin oli sekundaerää, sain rahat takaisin) (Taloon.com)
Vetoketjullinen muoviovi, sain naapurilta ilmaiseksi (maksaa noin 25e)
Puupölkky kaiteeksi, haettu metsästä
Palosuojalevy tori.fi kautta 30e
Laudelankut sekä niiden runkomateriaali saatu vanhemmilta
Putkityöt
- Putkimiestyö 1222e
- putkimies materiaalit 1391
Seinälaatat 100e (pukkilan pihamyynti, poistotuotteet)
Pesuallashana 150e (taloon.com)
Putkitöissä
vedettiin uudet putket myös viereiseen wc-tiloihin sekä uusittiin
viemäriputkia alapohjan puolelta.
Muistakaahan
karttaa ovelta ovelle kiertäviä putkisaneerausfirmoja jotka ”tekevät tällä
alueella kartoituksia”
He
kun tarjoavat omakotitaloihin putkiremontteja 10 000 – 15 000 hintaan.
Jonkun
omakotiliiton vai mikä se nyt oli joku johtaja sanoi jossain haastattelussa,
että normaalin omakotitalon putkiremontti ei saisi maksaa yli 5000e
Työnallen
laskusta voitte jotain päätellä. Toki ne ovat aina tapauskohtaisia, mutta aina
kannattaa kilpailuttaa ja useammalta putkifirmalta.
Mutta
tällä viisii. Unohdin varmasti jotain, remonttikaljoja ei laskettu, ja oma työmäärä on täysin selvittämättä mutta osviittaa tämä antanee. Loppusumma
karkeasti noin 6500e
Lopuksi
vähän kuvia ettei ala ottaa pannuun.
Se
on moro!
Halpaa lystiähän tuo remontteeraus ei missään nimessä ole, mutta pitää nyt senverran viisastella sivusta että 700€ suihku ja 600€ pyyhekuivain nostaa hintaa kummasti. Talooncomissa on ihan perussuihku vähän päälle 200 ja pyyhekuivaimia näkyy kaupattavan muutamalla kympillä ja putkimiehen hommat osaava tekee itsekin.
VastaaPoistaEn nyt toki yritä kritisoida arvon Työnallen valintoja, kukin tyylillään ja tuommoisen suihkun alla on takuulla mukavampi pestä nyytit puhtaaksi kuin bilteman 9,99€ suihkusetillä. Pointti kuitenkin siinä, että vähemmälläkin halutessaan pääsee, halvemmilla tarvikkeilla ja ilman putkimiestä remontin hinnasta lähtee äkkiä kolmatta tonnia pois.
Niin, estetiikka, tuo niin harvoin remontoinnissa jalansijaa saava filosofian osa-alue pyrittiin ottamaan kuvioihin edes jollakin tavalla. Ja luojan kiitos että otettiin.
VastaaPoistaPerussuihkuja saa halvalla ja tuo vähän päälle 200e on myös jo kovasti yläkanttiin, jos oikein aletaan säästämään.
Itse ajattelin asian kuitenkin niin, että kun säästin ja kilpailutin monessa asiassa, niin voi niihin näkyvimpiin asioihin hiukan paremmin sitten satsatakin. Kas kun näitä kalusteita joutuu katsomaan sen seuraavat 20 vuotta.
On toki totta että kaiken täysin itse tekemällä ja kaikkein halvimman hankkimalla säästää, mutta pitää miettiä myös mihin ja minkä takia säästää. Itse siis säästin jossain että sain ostettua hiukan parempaa tiettyä asiaa kylpyhuoneeseen. Ja muistutetaan nyt kuitenkin, että 700e suihku maksoi 400e ja 600e pyyhekuivain maksoi 280e
Putkimiehen asennustyöt tuntuivat tässä vaiheessa remonttia, elämäntilannetta ja työn kokonaisuutta silmällä pitäen järkevältä investoinnilta.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Mielenkiintoista aina kuulla näistä hintaerittelyistä. Meillä olisi myös haaveena kylpyhuoneremontti, ja olemmekin etsineet ammattilaista Oulun suunnalta joka sen voisi meille tehdä. Hienot teillä myös nuo valot jotka tulevat saunan lauteiden alta.
VastaaPoistaTodella mielenkiintoista lukea näistä kustannuksista. Sisareni on aloittamassa Turussa nyt lähiaikoina kylpyhuoneremontin. Täytyykin vinkata tuollaisista valoista, jotka teillä on lauteiden alla. On kovin nätin näköiset ja tuo tietynlaista tunnelmaa. Hyvät alennukset saitte myös, esimerkiksi tuosta WC pöntöstä.
VastaaPoistaTämä oli hyödyllinen. Kiva kun jaoit noita kustannuksiakin. Voisin jakaa tämän sisarelleni, heillä nimittäin kylpyhuoneremontti mietinnässä, kunhan saavat hieman budjettia suunniteltua.
VastaaPoistaNätti tuo kiuas. Meillä tehtiin jonkin verran remonttia ympäri taloa. Nyt kylpyhuoneeseen ei tehdä sen kummempia, pari kaapistoa lähtee pois ja tulee uudet tilalle, sekä uusintasaumaus tehdään. Varmaan tosiaan kun lähdetään remonttia tekemään, niin se sisällyttää budjettiin enemmän asioita kuin mitä ehkä ensin ajatteleekaan.
VastaaPoistaPaljon onkin noita tarvittavia osia. Meillä putkiremontti omakotitalossa on alkamassa. Samalla pientä pintaremonttia tehdään sitten. http://www.elasticpipe.fi/yhteystiedot/tampere-ylojarvi-nokia
VastaaPoistaOlipas mukavaa, että jaoit näistä kustannuksista tietoa. Tietää myös hieman varautua ja laskea budjettia. Kylpyhuoneremontti meillä on suunnitteilla alkavaksi parin kuukauden kuluttua.
VastaaPoistaKiitokset jakamisesta. Pitäisi meilläkin aloittaa märkätilaremontti tämän vuoden puolella. Täytyy käydä läpi näitä kustannuksia ja muita. Meidän kylpyhuone on todella vanha, joten suuri muutos tulossa. https://www.rakennusarela.fi/kylpyhuoneremontit
VastaaPoista