Päivää!
Miksei aina voi olla perjantai? Sanoi radiopuffi taannoin
Radio Cityssä. Jos tarkemmin miettii, niin silloinhan olisi aina työpäivä. Eli
ihan yksi perjantai viikossa riittää Työnallelle.
Varkaat, tulipalot, mahahaavat, infarktit. Ne ja monta muuta
asiaa on huolettaneet Työnallea toisinaan, mutta ehkä edellä mainituista vain
nuo kaksi ensimmäistä. Loput lainasin Kolmannelta Naiselta.
Vanhoihin taloihin liittyy aina monenlaisia riskejä.
Sähkövedot saattavat olla vanhoja, putkistot voivat olla jo elinkaarensa päässä
tai sitten ripeä remonttimies on vaan tehnyt helmiliitokset tiskialtaan hanaan
liian nopeasti. Veli toveri pitkäkynsi saattaa tulla ovesta sisään ja viedä
muka jotain arvokasta. Toisin sanoen siellä voi jokin asia mennä pieleen ja varsinkin
silloin se on paha, kun asukkaat ovat poissa.
Ja kun Työnalle on poissa kotoa, haluaa hän olla varma,
ettei kallisarvoinen remonttikohde joudu varkauksien kohteeksi tai pala
poroksi, aliarvioimatta tietenkään naapurien apua näissäkin asioissa. Siis ei
talon polttamisessa ja varkauksissa vaan niiden ehkäisemisessä. Ainakin meidän
naapurien kanssa on tullut tavaksi katsoa toisten kiinteistöjen perään kun joku
on poissa. Ei nyt ihan sisällä käydä, mutta katsotaan epätavallista liikettä ja
otellaan lumia pois jotta talo näyttää asutulta.
Ja olenhan aina sanonut ennen reissua naapureille "Jos näkyy varkaita, niin soita poliisit tai auta kantamisessa"
Mutta sisällä tapahtuvia asioita on liian vaikea havaita
tarpeeksi ajoissa. Ja tähän asiaan Työnalle on tarvinnut jonkin apuvälineen.
Markkinamies ja etenkin media on pitänyt huolen siitä, että
on melko turvatonta asua oikeastaan missään. Aina on joku tunkemassa sisään ja kruunun
jalokivet ja ming-vaasit. Paloturva-asioilla taasen ei ole leikkiminen ja ne
ovat vakavasti otettava riski.
Tutustuin moniin kaupoissa, netissä ja alan liikkeissä
myytäviin hälytinjärjestelmiin, mutta niissä oli oikeastaan kaksi ongelmaa.
Joko ne paketit maksavat liikaa tai sitten niistä pitää maksaa kuukausimaksua.
Etenkin kuukausimaksullisissa hälytinjärjestelmissä tuppaa maksamaan ajan
saatossa niin paljon, ettei talossa ole varaa ostaa mitään varastettavaa. Ja
tähän tietty myyntimies sanoo, että 14,90 tai 29,90 tai 39,90 kuukaudessa ei
ole paha. Mutta jos vartioit näillä taloasi seuraavat kymmenen vuotta, niin
kyllä siinä alkaa euroa palaa.
Halvin vaihtoehto olisi ostaa kumisaappaat kokoa 48, suuri
koiranruokakuppi ja jättää vaimolle keltaisella lapulla eteiseen käsin
kirjoitettu viesti ”Käyn ostamassa Goljatille ruokaa, on pirun vihainen kun se on
nälkäinen”
Mutta tämäkään ei paloturvallisuutta lisää.
Sanovat myös kylillä, että jos joku murtautuu taloon, niin
talosta tulee ikään kuin epäpuhdas kun siellä on joku varas käynyt. Se on
varmasti totta, mutta kyllä ne siellä sisällä ehtii joka tapauksessa käymään,
hälyttimet tai ei. Ehkä kaikkein tärkein asia olisi panostaa lukkojen ja ovien
modernisointiin. Siinä ajassa ehtii jo veli varas mekastamaan aika paljon ennen
kuin pääsee sisään.
Taannoin Rakennusmaailman jutussa oli juuri vastaavanlaisia
tapauksia ja yhdessä kolumnissa oli tarina miehestä jonka taloon oli yritetty
murtautua todella pieteetillä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Terassin ovi oli
nähkääs sen verran hyvin lukotettu ja teljetty, että siinä oli varkaan Black n
decker joutunut todella koville.
Mutta Työnallen asia tänään onkin se mielenrauha, tai
ainakin illusioitu mielenrauha. Haluan ainakin tietää, että talo on palamassa
poroksi tai että varas on ottanut kengät pois sisällä tallustaessaan.
Hommasin itselleni siis iSocket Älykäs GSM-pistorasian.
Painotus tälle hankinalle oli nimenomaan hankintahinta ja asennuksen
kohtalainen helppous.
Laite on suomalainen tuote ja vaikka näitä varmasti on
ulkomaillakin tuotannossa ja myynnissä, niin halusin luonnollisesti tukea
suomalaista työtä ja osaamista.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan laite on pistorasiaan
tökättävä laite, jonka sisältää etäohjauksen, sisäänrakennetun akun (ei Iinestä),
lämpötilantarkkailun, termostaatin, valvontajärjestelmän, sisäänrakennetun
mikrofonin ja ajastimen.
Idea on yksinkertainen, laitteeseen laitetaan sim-kortti,
joka voi olla myös prepaid-liittymä. Laitetta ohjaillaan tekstiviesteillä.
Android ja iPhone laitteille löytyy myös tuki, mutta käytännössä toiminnot
menevät laitteeseen tekstiviestitse. Erona tavalliseen gsm-puhelimeen ja
älypuhelimeen on lähinnä siinä, että älypuhelinohjelmassa tekstiviestikäskyt ovat
valmiina ”napin takana”. Tavallisella gsm-puhelimilla pitää taas lähettää
tekstiviesti perinteisesti kirjoittamalla esimerkiksi ALARMON (alarm on)
Laite itsessään siis pitää sisällään tärkeimpinä
ominaisuuksinaan termostaatin, eli laite tarkkailee kohteen lämpötilaa ja
ilmoittaa siitä viestillä, jos lämpötila muuttuu. Sopinee erinomaisesti
mökeille siis.
Laitteesta löytyy myös etäohjaus, joka on myöskin omiaan
mökille, esimerkkinä nyt vaikka ilmalämpöpumpun tai patterin etäkäynnistyksen,
kun ollaan enää siinä sadan kilometrin päässä mökistä syömässä ABCn ”ruokaa”
Ei laitteesta ole myöskään unohdettu ilmoitusasiaa, eli
laite ilmoittaa myös sähkökatkoksista. Tämä on sekä mökeille että kotiin hyvä
ominaisuus. Esimerkiksi Työnallen residenssissä talo lämpiää
ilmavesilämpöpumpulla, joka tarvitsee sähköä. Jos kovalla pakkasella sähköt
katkeavat ja Työnalle lötköttelee aurinkorannalla bikinit päällä autuaan
tietämättömänä, voivat seuraukset olla pahat.
Tällöin voidaan soittaa naapurille joka toivottavasti soittaa
tarvittaessa lisäapua, ettei talo jäädy ja riko vesiputkia. Tämä tietysti
edellyttää melko huimia tuliaisia naapurille, mutta on se sen arvoista.
Laitteesta löytyy niin ikään ajastin joka on kotiin ehkä
tärkeämpi ominaisuus asukkaiden ollessa poissa. Laitteen voi siis ajastaa
laittamaan pistorasiaan sähköt päälle ja pois. Pistorasiaan valaisin kiinni,
niin ulospäin asia näkyy siten, että välillä talossa on valot päällä ja välillä
taas ei. Eli talo näyttää siltä kuin siellä olisi joku.
Huokeaan hintaan mukaan saa ostaa myös erilaisia antureita.
Työnalle otti matkaan savunilmaisimen sekä liike- ja ovitunnistin-paketin.
Näiden asennuksessa joutuu jo näkemään hiukan vaivaa, mutta
normaalilla maalaisjärjellä varustettu henkilö suoriutuu näistä kohtalaisen
helposti. Jostain syystä Työnallekin suoriutui tästä taskista.
Ohjeet tulevat suomeksi ja englanniksi. Myös netistä löytyy
kattavat ohjeet asennukseen ja toimintoihin ja itse laitteen ohjaukseen.
Kokeilin asennuksen jälkeen laittaa hälyttimen päälle ja
ohjelmoin sen niin, että iSocket soittaa minulle kun havaitsi liikettä. Ja
niinhän se pirulainen tekikin. Jos puheluun vastaa, niin kuulen mikrofonin
kautta mitä asunnossa tapahtuu.
Sen verran täytyy purnata, että huomaa kyllä, että
insinöörirypäs on tämän yrityksen, tai ainakin tämän myyntisegmentin takana.
Logiikkaa ohjeissa on, mutta ohjeen lukijan odotetaan olevan myös itse
insinööri. Tämä saattaa häiritä tuotteen lopullista breikkaamista, ja
nimenomaan kuluttaja-asiakkaille. Perustan väitteeni entisen johtotähtemme
Nokian puhelimiin. Niissähän logiikka on kaukana mitä käyttäjäystävällisyyteen
tulee. Valikoissa ei ole logiikkaa ja toiminnot saattavat löytyä todella
ihmeellisistä paikoista.
Nokialla oli tapana tuupata uusi puhelin markkinoille ja
antaa asiakkaiden hoitaa testaus ja palautteen pohjalta parannella toimintoja,
jos jaksoivat. Sitten tuli Apple joka oli testauttanut lähes kaiken niin
smoothisti toimivaksi kuin vain kuvitella saattaa. Muistan joskus yrittäneeni
saada jollakin Nokian puhelimella luotua wlan lähiverkon. Ja jo muutaman tunnin
konffailun ja lataamisen ja kiroilun jälkeen olen heittänyt pyyhkeen kehään.
Saman kokeiltuani Applen tuotteella, oli hommana ainoastaan painaa yksi
toiminto päälle valikosta (joka sekin löytyy loogisesta paikasta) ja wlan
verkko oli valmis.
Tuotteen ohjattavuus on varmasti parempi älypuhelimella kuin
tavallisella kännykällä. Koska Työnallella on vajaaälypuhelin, niin joudun
ohjailemaan laitetaan tekstiviestitsem ainakin toistaikseksi ja se on turhan
työlästä. Toisaalta kun olen saanut tarvittavat käskyt kerran kohdilleen, niitä
ei tarvitse enää muuttaa. Käytännössä pois kotoa lähtiessäni lähetän vain
tekstiviestin laitteelle, että laitahan hälytys päälle. Takaisin tullessa
viesti päinvastoin.
Mutta palataksemme iSockettiin. Laite ei ole huono ja
loppujen lopuksi asennus oli helppo, käyttäminen on kohtalaisen helppoa
tavallisella gsm-puhelimella ja hinta ei päätä huimaa. Lisäkustannukset ovat
pieniä, sillä laite lähettää, niin halutessaan, vahvistusviestin takaisin, ja
sen hinta tuleekin sitten iSocketin sim-kortin laskuun.
Kysyin myös saatavuutta vesianturille, mutta sitä ei ollut
vielä saatavilla. Se tosin on melko helppo valmistaa, joten uskoisin sen olevan
vain ajan kysymys kun sellaisen anturin tähän saa. Vesianturi voi olla todella
hyvä hälytin jos putket kellarissa napsahtaa rikki asukkaan poissa ollessa.
Työnalle suosittelee iSockettia. Huokea pikku valvontalaite
sopii erinomaisesti mökeille ja ns. pieneen valvontaan. Varkauksia tällä ei
torjuta ja palo saattaa saada alkunsa, mutta oletpahan ainakin kartalla mitä
kotona tapahtuu poissa ollessasi.
Kaikkia esimerkkejä ja toimintoja en tähän kirjoittanut,
sillä en ole ehtinyt niitä edes vielä testaamaan, mutta suosittelen tutustumaan
iSocketin kotisivuihin, josta löytyy kattava tietopaketti laitteesta.
Muutamat kuvat on otettu sinnepäin, sillä iSocketin sijoituspaikka ei ehkä vielä ole se lopullinen.
Lopuksi voisin vaikka siteerata yhtä sarjakuvahahmon
mittasuhteet saanutta ystävääni:
Ei siin hittoikaan, palataan astialle.
Soon moro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti