keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Uutta lukkopesää ja joulua pukkaa



 
 
Joulupuuhat on aloitettu Työnallen lukaalissakin. Kinkku on laitettu mikroon täydellä teholla tunniksi, töihin vielä lähdetty ja viimeiset sinapit käydään hakemassa vielä kaupasta ja on aika rauhoittua joulun viettohon.
 
Sitä ennen vielä pieni päivitys kylpyhuoneen ovesta, jonka lukko sanoi sopimuksen irti jo kesällä. Ikään kuin kylpyhuoneremontin kunniaksi päätti hän rikkoutua siten, ettei ovea saanut enää auki. Riuska repiminen ja kiroilu auttoi ja lukko oli lopullisesti rikki.
Korjaaminen ei enää ollut mahdollista, joten oli aika etsiä sopiva yhteistyökumppani ja sellainen löytyi Helsingistä, Hämeentien varrella olevasta helakaupasta eli Hokola Oy:stä. Toimitusaika tosin oli aika pitkä, sillä vasta nyt sain uuden lukon oveen. Parempi myöhään kuin milloinkaan. Muistakaahan että kaikissa hela- ja lukkoasioissa tämä on oivallinen paikka löytää vaikka mitä.

Lukko oli helppo asentaa paikalleen ja taas kelpaa laittaa ovea lukkoon kun Työnalle menee pesemään koko komean ruhonsa, ja haluaa olla rauhassa.
 
Nyt mussukat, oiken hyvää Joulua ja uutta vuotta. Toivokaamme että ensi vuonna pysyy akkuporakone taas käsissä.
 
Hei hei!
 
 

4 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua teille myös ja antoisaa tulevaa remppavuotta 2016!

    VastaaPoista
  2. Hyvää päivää ystäviä, nimeni on Riitta Mäkirinne Turusta, olen lääkäri ammatin mukaan, 47-vuotias. Lukekaa ystävällisesti todellisen elämäni todistukseni, minulla on myönteinen aikomus, että nämä tiedot auttavat tätä artikkelia lukevalle henkilölle nyt palauttamaan rikkoutuneen avioliiton ja palauttamaan menetetyn rakkaussuhteen 2 päivän kuluessa. Oltuaan suhteissa Janne Anttilaan vuosia, hän hajotti minut, tein kaiken saadakseni hänet rakastamaan minua, mutta kaikki tekemäni oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden vuoksi, että minua kohtaan hän on, Kysyin häneltä kaiken, mitä minulla on, lupaan, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani kollegalleni työssä ja hän ehdotti, että ota mieluummin yhteyttä rakkaudenloitsijaan, joka voi auttaa minua selittämään sen, mutta olen sellainen henkilö, joka ei koskaan ajatellut, että rakkausloitsun osuus oli olemassa tai toimi, minulla ei ollut valintaa mutta kokeillaan sitä, lähetin sähköpostin loitsukanavalle ja hän kertoi minulle, ettei ollut ongelmaa, että kaikki tulee olemaan kunnossa ennen kolme päivää, että entinen palaa takaisin minuun ennen kolme päivää, hän heitti Rakkaus loitsu-osan ilmaan ja yllättäen toisena päivänä se oli noin klo 3.00. Entinen rakkautekumppani soitti minulle matkapuhelimella, olin niin yllättynyt, että vastasin puheluun ja hän sanoi vain, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakastaa minua niin paljon . Olin niin onnellinen ja niin me aloimme elää yhdessä onnellisina. Näin voit tavoittaa hänet, jos tarvitset apua doctorigbinovia93m@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836, ota asiat itsestäänselvyytenä ja se vie sinulle ......

    VastaaPoista
  3. Tohtori Dawn lupasi auttaa minua tuomaan takaisin ex-mieheni, ja yllätyksekseni mieheni palasi 5 päivän kuluttua ja nyt elämme yhdessä rakkaudessa ja onnellisuudessa, hän auttaa myös ystäviäni, ota yhteyttä tohtori DAWNiin saadaksesi apua: WhatsApp +2349046229159
    *Jos haluat palauttaa entisen rakastajasi.
    *Jos haluat houkutella jonkun elämääsi.
    *Jos tarvitset puhdistusrituaalin.
    *Jos sinun täytyy tulla raskaaksi tai hoitaa hedelmättömyyttä.
    *Jos tarvitset onnenloitsun voittaaksesi.
    *Jos haluat palauttaa varastetun omaisuutesi.
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista
  4. Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.

    VastaaPoista