torstai 24. tammikuuta 2013

Silmitöntä suunnittelua ja vesille venosen mieli halajavi

Päivää pallerot!

Kevät antaa vielä odottaa itseään ja mitään suuria projekteja ei pääse vielä aloittamaan, mutta suunnitella voi aina. Arkkitehtipöydällä lepäävät mm. terassin päälle rakennettava pergola sekä kellarin uudelleenorganisointi (ja kovapanosammunnat sanoisi Vänrikki Naapero Uuno Armeijassa –rainassa)
Tiestittekö muuten että Työnalle on erittäin suuri Uuno-fani ja osaa useita kohtauksia ulkoa monista Uuno elokuvista. (Kilks, pyedi joudi jemnas, rats kats, shiervu dee. Liivax drexi, dela ajdzez glyöo…ja tätä selkeää linjaa hän jatkaa usean sivun verran.)
Kuten aiemminkin sanottu, tässä vaiheessa talvea ja kevättä, kun ei ole vielä mahdollisuutta aloittaa piha- tai ulkoprojekteja, niin kannattaa panostaa se aika suunnitteluun sekä hintavertailuihin. Myös alennuksia kannattaa kytätä, sillä varsinkin tammikuussa alennuksia pukkaa rautakaupoissa. Messuillakin kannattaa juosta.
Mutta silti vaikka kuinka suunnittelee ja visioi, on päästävä välillä veistelemään ja sahaamaan. Tyttären kanssa nikkaroitiin pieni yksinkertainen vene autotallissa. Kyllä on kuulkaa laatuaikaa sellainen.
Ja mikä hienointa, mimmi vei laivan päiväkotiin tässä eräänä päivänä. Ei se parempaa kiitosta voi lapseltaan saada.
Seuraavaksi pitäisi kuulemma veistää pyssy. PAM!


2 kommenttia:

  1. Hei pergola on just parhautta. Siihen sitten vielä humalaa kasvamaan, niin avot! Odotan innolla suunnitelmia. Voidaan sit vaikka vertailla kun meilläkin olis sellainen suunnitelmissa omalle tontille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pergola tulee tosiaan terassin ylle, osittain juuri näkösuojaksi naapureille/naapureita varten. Pergolan päälle tullee, ainakin osittain, purjekangas. Myöhemmin ehkä valokate, mutta se sitten joskus, ehkä. Pitääpä laitella suunnitelmia esille.
      Ja tunnetustihan terassilla humala kasvaa (oli pakko)

      Poista