Maalausta ja kierrätystä

Kolottavaa päivää ja viikonalkua!

Työnalle alkaa olemaan ikämiehiä, sillä perjantaina alkoi silmitön isovarpaan kipu joka paheni pikkuvarpaaseen ja lopuksi koko jalkaterään.

Tänään kävin sitten lääkärillä ja siellä mitattiin tulehdusarvot. Nyt sitten jännätään keskiviikkoon asti että onko kyseessä rasitusvamma vai kihti. Hehhehhehheeee, Työnallea on naurattanut koko päivän ajatus siitä että Työnallella on kihti. Vanhojen ukkojen tauti ja yleensä johtuu reippaasta tinttaamisesta. Noh, Työnalle on vanha mies, eikä ne Työnallenkaan simahuulet ole tuohesta tehty. Kassellaan kassellaan. Jos ei kohta mitään blogissa kuulu, niin tiedätte sitten Työnallen siirtyneen avarammille remonttimaille. Sinne missä kaikki onnistuu ja ei tarvitse kiroilla. Niin, tai sitten sinne missä mikään ei onnistu ja koko ajan joutuu kiroilemaan. Kassellaan sitäkin syssymmällä siis.

No, Come hell or high water, niin remontti jatkuu.

Tänään aiheitamme ovat ihan vain pikkuiset asiat. Annetaan suurten linjojen odottaa. Muutettuamme residenssiimme oli lähes jokainen seinä maalattava uudestaan. Myös olohuone ja sen vieressä oleva huone, josta olemme tehneet kirjastohuoneen, olivat kauttaaltaan punaisen maalin peitossa. Tässäpä kuva näistä huoneista.

Emme liikaa ihastuneet lohenpunaiseen väriin, joten olkkari ja kirjastohuone sudittiin sukkelasti valkoiseksi, odottamaan parempia aikoja. Ja senhän tietää että kun asiat jäävät odottamaan parempia aikoja, niin silloin sitten kestää. Pikkuhiljaa kun aikaa on ollut, on ns. paikkamaalauksia tehty ja kirjastohuoneeseen on yhteen seinään isketty tehosteväri. Väri sattui jäämään yli edellisen asunnon maaleista. Maali oli aika tummaa, itse asiassa lähes mustan harmaata. Liian heviä tavaraa kirjastohuoneeseen. Vaan mitä teki tässä vaiheessa Työnalle? Sekoitti fiiliksellä, eli perstuntumalla, eli tunteella valkoista väriä sekaan. Näissä hommissa pitää välillä olla kokeileva. Ja toisaalta, vanha maali, mitä väliä? Lopputulos oli erittäin hieno ja halpa. Kierrätettiin vanhat maalit ja seinä sai, ainakin toistaiseksi vahvemman värin.

Huomatkaa muuten kuvassa oleva musta sohva. Jäljittelee hiukan Le Corbusierin tyyliä mutta ei ole kuitenkaan Corbusier. Ostin tämänkin Tori.fi palstalta joltakin Töölöläiseltä Hahmolta, joka oli muuttamassa

Viiskulmaan. Voimia ja jaxuhaleja vaan vieläkin kerran sinne. Slummista slummiin.

Oli miten oli, hän kertoi tämän olevan tanskalaista laatua ja luopui siitä 90 eurolla. Ostin sohvan täysin perstuntumalla, sillä ilmoituksessa ei ollut edes kuvaa. Menimme paikan päälle ja se oli heti siinä. Tämä loistosohva on palvelut niin oloa kuin silmää jo parin vuoden ajan. Kierrätys siis kannatti jälleen kerran.

Viikonlopun aikana sain myös aikaiseksi, kipeällä jalallani, maalattua patterin takana olevan seinän ja itse patterin uudestaan. En siis maalannut kipeällä jalalla, vaan se roikkui mukana kun maalasin istualtaan nämä kohdat kirjastohuoneesta. Tähän maalauskohteeseen kannattaa hankkia tällainen pitkävartinen pensseli jossa on käännetty harjapää. Erinomainen tähän puuhaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Mielitietylläni on ollut visio kirjastohuoneen ikkunan alle, ja patterin eteen, tulevasta pienestä sirosta pöydästä. Sellainen, joka peittää hiukan patteria ja siinä voi pitää kannettavaa tietokonetta, mutta kuitenkin niin, ettei se näytä heti viihdekeskukselta tai työpöydältä. Yksinkertainen pieni pöytä jossa ei ole mitään muuta kuin läppäri ja pieni lamppu.

Etsin pitkään, katselin lähes viikottain tori.fi palvelun tarjonnan ja kävin kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa. Katselin myös liikket jotka myivät pieniä pöytiä. Näitä kutsutaan kalusteslangissa sivupöydiksi.

Kaupan tarjoamat olivat lähes poikkeuksetta kahdensadan euron lähtöhinnoissa ja tori.fi tarjonta lähti 100 eurosta ylöspäin. Yhtä olin jo ostmassa ja toista tinkaamassa, mutta aina kaupat tyssähtivät siihen, että pöytä oli myyty jo.

Noin reilu viikko sitten bongasin kierrätystavaratalosta tiikkisen pienen sivupöydän 15 euron hintaan (tinkasin 5e pois pinnan takia). Pinta hiukan naarmuinen, mutta täyspuuta ja tukeva. Tiikki… voi huuhuh, siis tiikki väriltään on sellainen, että se on levinnyt moneen suomalaiseen kotiin ja sen leviämistä on vaikea estää. Sen kasvualustoja ja pahimipia levittäjiä ovat Jyskit ja Sotkat etunenässä. Hyvin kitkettynä ja varhaisessa vaiheessa asiaan puututtuna tiikin ja eritoten sen värin leviäminen kansakunnan olohuoneisiin ja keittiöihin voidaan estää. Nähtäväksi jää, ehditäänkö tällä hallituskaudella.

Tämä pöytä kaipasi siis hellää hiomista ja valkokuultolakkaa.

Työnalle otti Makitan epäkeskohiomakoneensa ja antoi koneen laulaa vaan. Kun olin saanut vanhan lakan hiottua pois, niin ei muuta kuin uutta lakkaa pintaan. Rautakaupoista saa siis lakkaa johon  voidaan kaupassa sävyttää haluamansa väri lakan sekaan ja näin saadaan aikaiseksi sävytettyä lakkaa.

Ostin pienen purkin ja se maksoi 14e. 

Hiottuani pöydän aloin sivelemään lakkaa pöytään ns. sinnepäin-otteella. Eli ei niin tarkkaa. Pöytälevylle lakkaa levittäessäni yritin olla hiukan tarkempi. Lakka levittäytyi tasaisesti kunnes tein sen kardinaalimokan. Jo hiukan kuivunut lakka ja sen päälle uutta lakkaa, niin vanha kerros tulee rullana siveltimen alla mukaan. Tatti otsaan ja lempeä joskin napakka kiroilu täyttivät asuinalueen joka kolkan.

Seuraavana päivänä otin taas uskollisen Makitan ja aloin hiomaan lakka-epätasaisuuksia pois. Epätasaisuudet lähtivät ja olin jo aloittamassa toista lakkauskertaa pötälevylle kun huomasin hiotun pinnan. Se oli siinä. Mitään ei tarvinnut tehdä. Vahingossa siis tulin tehneeksi kuluneen näköisen kauniin sileän pinnan pöydälle. Työnalle taputti itseään olalle, puhdisti pöydän ja kantoi paikalleen. Ja kyllä nyt silmä lepää.

Ja kyllä, juuri tällä pöydällä kirjoitan tätä tekstiä jonka lopetan sanoihin. Muistakaa persoonallisuus ja kierrätys. Jos esineellä tai huonekalulla on tarina, niin sitä on jotenkin vaan hauskempi katsoa ja fiilistellä.

Ai niin, se lamppu, joka oli visioissa myös. No 

sellainen löydettiin jo vuosia sitten makasiinien kirpputorilta, mutta sopivaa paikkaa sille ei ole vielä löydetty. Nyt on!

Työnallea ärsyttää!

Syksyn tuoksua itse kunkin pikikuonoon sanoi karhu kun oravalla pyllyään pyyhki.

Työnalle istui saunassa ja oli vielä lämmittänytkin sen, ja alkoi pohtimaan syntyjä syviä.
Nimittäin itse tekemistä. Siis sitä että olet itse tehnyt jotain ja oli se jälki oikeastaan mitä tahansa, niin olet siitä ylpeä, salaa tai julkisesti. Tätä faktaa ei kukaan voi sivuuttaa taikka muuten tieteellisesti toisin väittää. Olet itsestäsi tavalla tai toisella ylpeä jos olet jotain omilla käsilläsi tehnyt.

No miksi minä näistä asioista sitten nyt kirjoitan? Totta puhuen en tiedä. Vanha kunnon "tuli vaan mieleen" saa tänään toimia ärsykkeenä.

Olen nyt rehellinen, mutta toisaalta ainahan minä olen, ja kerron että Työnallella on joissakin asioissa aika huono itsetunto. Ei oikeastaan tarvitse muuta kuin vierailla jonkun tutun tahi sukulaisen luona, jolla on pykälän uudempi, kauniimpi tai paremmin sisustettu talo, tai auto tai ihan mitä vaan, niin tunnen itseni huonoksi nalleksi. Mutta jos mietitään asiaa rationaaliselta kantilta, niin minulla ei varsinaisesti olisi siihen mitään syytä. Työnallella on kuitenkin asiat aika hyvin. Miksi sitten koen tällaisia hetkiä? Tätä karvakaverinne mietti eilen siis saunassa. Siis siinä jonka jopa lämmitin. Toisaalta saahan sitä aina riehumallakin hien pintaan.

Aina kun huomaa itsessään itsesäälin piirteitä, on hyvä miettiä mistä se johtuu. Se voi olla vaikeaa ja se voi olla jopa tahallisestikin vaikeaa, eli sitä, ettei halua tietää. On toisinaan ihan kiva rypeä itsesäälissä. Työnalle kuitenkin pohti asiaa niin että itsesääli ja surkeilu on toisinaan kivaa silloin kun tehdään musiikkia, taidetta. Mutta remonttia tai rakentamista tehdessä sääli vain hidastaa prosessia. Miksi siis minä, eli alter egoni Työnalle kokee tällaisia suvannon hetkiä?

Ymmärsin asian kun olin lukenut tiettyä blogia muutaman kerran päivittäin. Asiat silotellaan liian ruusuiseksi. Sellaiseksi elämäksi kuin se toivotaan olevan. Kuvainnollisesti sanoen sellaiseksi, että otetaan kuva blogattavasta asiasta ja otetaan kohta uusi, jotta se näyttäisi paremmalta kuin edellinen. Tämähän on ihan normaali proseduuri, siis ylipäätänsä kun otetaan kuvia. Työnalle ottaa kuvia porakoneesta tai kasvihuoneesta niin paljon, että kuvat näyttävät lopulta hyviltä. Mutta mitä jos blogi ja jopa elämä tehdään sellaiseksi että koko meno ja meininki ”asetellaan”, jopa lavastetaan sellaiseksi kuin kaikki haluavat sen olevan? Tulee mieleeni vanha työpaikkani jossa siivottiin koko tehdas lattiasta kattoon ja sanottiin työntekijöillekin vielä että ole edes tekevinäsi jotain kun pääjohtaja saapuu. Siis silmänlumetta. Sen pääjohtajan pitäisi tulla maanantai-aamuna paikalla, kertomatta kenellekään.

Minua ärsyttää teennäisyys. Ja kun luen jotain blogia jossa kaikki on liian puhdasta ja siistiä, niin se on teennäistä. Ainakin suurella todennäköisyydellä. Ja kun näitä blogeja väsynyt tavallinen, perheellinen ihminen lukee ja nostaa katseensa päätteeltä omaan kotiinsa, hän masentuu tai saa inspiraation. Inspiraatio on yleensä aika lyhyt. Se loppuu viimeistään tavaroiden järjestämiseen ja siivoamiseen. Sitten kun pitäisi tehosteseinä vielä maalata ja ostaa muutamat kalliit lamput ja ne hulluttelevan leikittelevät värityynyt ostaa, niin arki iskee vasten kasvoja. Ei jaksa, ei ehdi tai sitten se ei sovi muuten kodin henkeen.

Tarkoitan tällä kaikella sitä, että lukekaa niitä suosituimpia sisustusblogeja kriittisten lasien läpi. Kun se bloggaaja on räpsinyt sillä tuhannen euron Nikonillaan niitä kuvia muumimukeista terassilla, niin muistakaa että sen jälkeen lapset päästetään leluineen takaisin terassille leikkimään ja ukko juomaan olutta ja lukemaan Tuulilasia sinne terassille pelkät kalsarit jalassa, välillä kankkua viistosti nostaen.

Minua ärsyttää myös kaikki valmiiksi saaminen. Jos et siis mitään tee koskaan itse, niin et osaa arvostaa asioita. Uskokaa tai älkää, mutta Työnalle vieläkin toisinaan iltaisin menee ulos ja katselee itse asentamiaan vesirännejä ilta-auringon laskiessa horisonttiin. Toisinaan katselen rakentavaa naapuriani kadehtivasti, koska hehän rakentavat koko talon itse. Täytyy tuntua muikealta istua muutaman vuoden kuluttua terassilla elokuisessa illassa ja miettiä, että tuon ja tuon ruuvaaminen oli vähän ahdas paikka, mutta nyt se on siellä.

Verrattuna nyt sitten vaikka ”avaimet käteen” talopaketin vastaanottava, joka istuu elokuisen ilta-auringon hivelemänä terassilla ja miettii, että tuo ja tuo on vähän huonosti ruuvattu. Täytyypä reklamoida rakennuttajaa.

Tämä kaikki, ehkä turhakin hopinä, aukesi Työnallelle iltasatua lukiessa. Miettikääpä sitä!

Mutta hei, nyt on perjantai!

Pyykkiteline ja leopardikuvioiset tangat

Elokuun alkua hyvät lukijat, oikolukijat ja katkokävelijät.

Sää on hellinyt lähes koko kesän ja kun sää hellii, niin on silloin hyvä myös pyykkiä kuivata ulkona.

Pyykin ulkona kuivaamisesta tulee mieleen ainakin heti muutama etu. Pyykki kuivaa nopeammin, pyykki tuoksuu raikkaammalta ja talo ei ns. kosteusrasitu.

Tietenkin pyykin ulkonakuivaaminen on myös energiatehokkain tapa kuivata rihman kiertämänsä.

Asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä itseään mainostava Motiva kertoo että kuivausrumpu, siis ainakin lämpöpumpputekniikalla toimiva kuivausrumpu, on energiatehokkaampi tapa kuivata pyykkiä kuin sisätiloissa narulla kuivattaminen.  Ainakin siis taloissa joissa on lattialämmitys ja koneellinen ilmanvaihto. Märkä pyykki tuuttaa talon ilmanvaihdon ja lämmityksen äärimmilleen ja kuluttaa näin enemmän kuin kuivausrumpu.

Työnallella on vanha talo ja painovoimainen ilmanvaihto, joten jäljelle jää kosteusrasitus, jos sisällä kuivatetaan.

Toisinaan kuulee sanottavan, että ennen oli asiat paremmin ja talot eivät homehtuneet kuten nykyään. Muistutetaan että  ennen kylvettiinkin erillisessä ulkosaunassa ja pyykkiä ei kuivatettu sisällä. Vanhat talot saavat nykyään kestää enemmän kosteusrasituksia kuin silloin kun ne on rakennettu. Tarkoitan erityisesti rintamamiestaloja.

No mutta se kauhukuvista ja homeista. Nyt kuivatetaan Työnallen leopardikuvioiset tangat ulkona ja siihen pitää olla kunnon välineet!

Muutettuamme huvilaamme kolmisen vuotta sitten oli ensimmäisien hankintojen joukossa pyörivä pyykkiteline ulkokäyttöön. Sellainen irtosi naapurilta ja halavalla. Ja jos halvalla saa, niin kannattaahan se ostaa. Sen tiesi Sulo Vilénkin aikoinaan.  Ja palvelihan tuo pari vuotta ihan kohtuullisen hyvin. Tosin narut roikkuivat aina ja jokainen joka on joskus pyörivään telineeseen jotain pyykkiä joskus ripustanut tietää, miten äärimmäisen ärsyttävää se on. Menee melkein sen ohi, että pelaat pasianssia ja toinen tulee taakse neuvomaan, mutta ei ihan. Ärsyttävää se joka tapauksessa on.

Eräänä kuulaana kesäaamuna pyykkitelineen yksi sakara päätti sitten sanoa sopimuksen irti ja otti ja katkesi. En itse asiassa yllättänyt kovasti. Eli hermot eivät menneet rautahermonallelta tällä kertaa.

On asioita joissa laatua kannattaa arvostaa ja siitä hiukan maksaakin. Kuten nyt esim. lapioissa, joista viime vuonna kirjoitin. Nyt oli laadun vuoro astua mukaan kuvioihin pyykinkuivaustelineessä. Kartoitin vaihtoehtoja eri valmistajilta sekä jälleenmyyjiltä. Hintahaitari on melkoinen. Biltemasta saa halvimmillaan mukaansa pyörivät 4-sakaraisen pyykkitelineen hintaan 26,90. Kallein löytyi nettirautakauppa Taloon.com 5-sakaraisena hintaan 169e. Joku juttuhan näissä hinnoissa pitää olla. Tuskin niitä on tikkaa pubissa heittämällä päätetty. Oli aika selvittää, sillä jokavuotiseksi traditioksi tätä en halunnut ottaa.

Tärkein juttu telineen kestävyydessä on ruostumattomuuden ohella sakaroiden määrä. Pyörivässä telineessä on aina oltava viisi sakaraa sillä muuten se ei kestä.

Markkinoilla on myös galvanoidusta tai sinkitystä teräksestä valmistettuja pyykkitelineitä, mutta Työnalle päätyi alumiiniprofiilista valmistettuun telineeseen. Alumiini on huomattavasti vahvempaa materiaalia ja ei myöskään ruostu.

No mutta olihan se vanhakin pyykkiteline alumiinia. Miksi se sitten on huonompi kuin tämä uusi. Rakkaat lukijat, saatte itse tehdä päätelmänne näistä kahdesta seuraavasta kuvasta.

Valinnaksi päätyi Kosken Metalli Oy:ltä suomessa valmistama Kikka-tuote. Sävelet olivat jälleen kerran heti pakkauksen avaamisen jälkeen selvät. Nyt on laatutavaraa. Asennus on helppoa. Maakiila maahan ja vaikka maakiila olikin melko paksuseinämäistä putkea, käytin varmuuden vuoksi puukalikkaa välissä kun nakuttelin moskalla terveiset alakerran väelle, siis niille jotka odottelee mullan alla, mutta ei mennä ihan vielä, eipä mennä ihan vielä.

Teline maakiilaputken sisään ja sehän oli siinä. Narujen laittamisesta oli ohjeissa hiukan pihtailtu ja Työnalle joutui käyttämään hiukan aivokapasiteettiaan. En ole vieläkään varma, pitääkö narun olla jokaisella kehällä oma irrallinen osansa, vai pujotetaanko naru kaikkien reikien läpi ja uloin kehä sidotaan joka sakaran nokkaan solmulla. Päädyin jälkimmäiseen ja kiristellään sitten kun aika on.

Voi pojat, miten jämäkkä ja tukeva teline on. Voin ja suosittelenkin erittäin lämpimästi hankkimaan kerralla kunnollisen pyykinkuivaustelineen ja suosittelen todellakin hankkimaan sen Kosken Metalli Oy:ltä. Toimitus matkahuollon kautta oli nopea, tavara laadukasta ja samalla tuetaan suomalaista työtä ja osaamista.

  

Työkaluvartti ja Noukkija

Viikon alkua arvon lomalaiset ja ne muut jotka työn ikeessä pakertavat. Ja tietysti he joita edellä mainitut asiat ei edes koske. Kaikille siis ihan vaan viikon alkua.

Tässä vaiheessa blogi-kirjoitusta Työnalle esittää täyden supporttinsa maailman parhaalle radiokanavalle, Radio Helsingille. Toivottavasti radiokanava pysyy hengissä.

Tänään on taas kehutun, arvostetun, ihaillun ja jopa kaivatun Työkaluvartin aika.

Minäpä vähän pohjustan asiaa. Meillähän oli terassi. Terassi on muodin mukaisesti laudoitettu siten että lautojen välissä on rakentamisvaiheessa käytetty mittatikkuna timpurinkynää. Eli siis seuraava lauta on aina ruuvattu kiinni siten, että lautojen välissä on timpurinkynän kokoinen väli. Tämä siksi ilma kiertää ja terassille tulee ilmavuutta ja ties mitä.

Mutta onpa kolikolla pari kääntöpuoltakin. Sen harvan kerran kun suomen suvessa  voi syödä ulkona, katetaan kuuden lajin illallinen terassin pöydälle. Joskus jopa vielä runsaammin ja joskus jopa aakkosjärjestyksessä kuten Uuno kaloriamittauksessa

A niinku alkupalat

B niinku perunat

C niinku sillit ja salaatit

D niinku deelusikat

E niinku eväät

ja Ef niinku fenkolit ja fiilit

Varsinkin junioreiden syödessä saattaa ruuan murusia tipahdella mainituista laudan raoista terassin alle. Sehän ei ole hyvä ihan jo sen takia että se saattaa houkutella paikalle jyrsijöitä ja muita tuholaiseläimiä.

Mutta toinen ja huomattavasti enemmän hermoja raastava asia on terassin alle tipahtelevat lusikat ja muut hyödykkeet, puhumattakaan turhakkeista.

Kun sitten kolmas lusikka tipahti lautojen välistä sinne helminauhan ja kolikon kaveriksi piti Työnallen lähteä oikein autotalliin kiroilemaan.

Vaihtoehtoja tavaroiden noukkimiseksi on lukuisia. Yksi vaihtoehto on ruuvata lautoja irti, mutta kuten aiemmasta kirjoituksestani kävi ilmi, ei lautojen ruuvaaminen kovin herkkua ole.

Toinen vaihtoehto on ryömiä terassin alle, mutta todennäköisyys jäädä kiinni juntturaan terassin alle hartioista tai muista ulokkeista on liian suuri. Pahimmassa tapauksessa lautoja pitäisi silti ruuvata irti ja tällä tavalla avittaa hermonsa menettänyt kiroileva Työnalle sitä kautta pois.

Tai miettikääpä nyt palokunta irrottamassa remonttimiestä oman terassinsa alta pois.

Tässä kohtaa astuu esiin todella mainio apuri, Noukkija!

Jaa että mikä? No tämä on ehkä kaikkein tutuin apuväline autonrassaajille koska laite on omiaan noukittaessa moottoritilaan tipahtaneita ruuveja ja muttereita. Kyseessä on ohut noin puolimetrinen jatke, jonka toisessa päässä on nuppi jota painetaan ja toisessa päässä esiin tulevat metalliset ”sormet”. Kun nupin päästää irti, metalliset sormet vetäytyvät takaisin sisään, tarttuen osaan tai oikeastaan mihin tahansa joka kohdalle sattuu. Luksusmalleissa on jopa magneetti ja lisävalo.

Työnalle kävi taas nuuhkimassa autorassaajien taivasta Motonetissä ja osti ns. deluxe-mallin hintaan 24,90e. Tässä mallissa on lisävarusteena pieni led-valo ja peili. Ongelmana oli vain pään paksuus. Ei mahtunut lautojen välistä. Palautin ja tilasin nettikaupasta 0,75e hintaan karvalakkimallin. Ei mahtunut sekään. Annoin sen isäukolle ja hän antoi omansa, joka juuri ja juuri mahtui lautojen raosta.

Ja kyllä, sieltä nousi lusikat ja haarukat, piirustukset ja helminauhat. Voi pojat sitä iloa. Ja mikä parasta, lapset itse halusivat ne nostaa. Työnallen ei tarvinnut tehdä asian eteen mitään.

Tämän päivän työkaluvartin työkalu on siis Noukkija. Työnalle suosittelee!

Ja muistakaahan käydä klikkaamassa itsenne Facebookissa seuraajaksi. Se löytyy tosta oikealta!

 

Sadevesijärjestelmän päivitys

Sadevesijärjestelmän tehtävänä on ohjata sade- ja sulamisvedet hallitusti pois katolta ja on näin osa toimivaa kattokokonaisuutta. Jokainen millimetri sadetta vastaa litraa per neliömetri. Siispä 20 mm sadetta päivässä vastaa 20 litraa vettä per neliömetri. Pinta-alaltaan 150 m2 katolla 20 mm sade vastaa 3000 litraa vettä. Kaatosateessa (50 mm) se tarkoittaa jopa 7500 litraa vettä tunnissa.

Ja se on ihan helevetisti vettä!

Kaikki tuo löytyy Icopal Oy:n sivuilta, lukuun ottamatta Työnallen viimeistä lausetta.

Oli kaunis kesäkuun päivä. Linnut liversivät ja maailma ikään kuin syleili Työnallea. Lomarahat napsahtaneet tilille ja askel oli kevyt kuin höyhen ja mieli tyyni kuin lammen pinta.

Teki mieli ostaa televisio. Eihän sitä nyt kukaan enää vanhaa televisiota katsele. Tosin sadevesijärjestelmä piti myös uusia. Työnallen rationaalinen ja emotionaalinen (tässä tapauksessa myös masokistinen puoli, sillä Työnallen mielitietty ei lämmennyt television ostolle sitten laingan) kävivät suurta kamppailua keskenään, olkapäillä seisten, kuten piirretyissä hyvin usein on tapana.

Järki onneksi voitti ja päädyin hankkimaan Icopalin Sadetar sadevesijärjestelmän ja asentamaan sen, kuinkas muuten, itse.

Päätös tuntui heti oikealta ja järkevältä. Sadevedet pitäisi toimittaa pois rakennusten perustusten läheltä ja sadevedet ovatkin yksi merkittävistä kosteusvaurioiden aiheuttajista. Olettaen siis että sadevedet eivät ole ohjattu hallitusti pois rakennuksen välittömästä läheisyydestä.

Jo heti pakkausten avaamisen jälkeen tuli tunne että laatutavarasta on kyse. Kourut ja syöksyt ovat sinkittyä terästä ja pinnoitettu ympäristöystävällisellä HBP-polyesteripinnoitteella.

Ei siis muuta kuin vanhaa ränniä irti. Jälleen kerran oli nostettava hattua talon edelliselle omistajalle ja hänen järjestelmälliselle ja säntilliselle rakentamiselle. Myös vanhat kourut olivat Icopal –merkkisiä, joskin muovisia. Kannakkeet oli kiinnitetty ruuveilla ja niiden irrottaminen onnistui helposti.

Ainoa vika näissä todellakin oli se, että kourun leveys oli vain 90mm. Eli kun tuppasi satamaan vähänkin reilummin, sadevedet valuivat liian vauhdilla lappeelta alas ja rännit eivät ehtineet jokaista tippaa talteen keräämään. Uuden järjestelmän rännin leveys on 125mm

Samalla kun irrotin vahat kourut, tarkistin räystäslaudan kunnon ja harjasin roskat sekä pölyt laudoista pois.

Valmistajan sivuilta löytyy yksityiskohtaiset ohjeet jokaisen asentamisen vaiheen kohtaan ja näitä seuraamalla Työnallekin iski ränniä kiinni kuin vettä vain.

Erityistä huomioita kiinnitin patentoituihin kourun kannattimiin, joiden asentaminen ja säätäminen oli helppoa kuin heinän teko. Näiden kannattimien muodonmuutos 75kg rasituksella ei ole kuin 0,5mm ja tämä on tärkeää mm. silloin kun lunta ja jäätä pukkaa olemaan rännien päällä.

Nyrkkisääntönä kannakkeiden jakomitoituksessa on 60-90cm välein. Mutta koska residenssissämme oli vanhatkin kourut oli ruuvattu kattotuolien kohdalta räystäslautoihin, päätin jatkaa vanhaa perinnettä. Kattotuolien mitoitusjako on 100cm. Mielestäni on kuitenkin parempi asentaa jokainen kannatin kattotuolin puun kohdalle, sillä silloin ruuvi yltää myös kattotuoliin kiinni eikä pelkästään räystäslautaan.

Ränneissähän pitää olla kaadot, ihan sen takia, että vesi osaa valua sieltä pois. Autotallin lappeiden kohdalta käytin silmämääräistä mitoitusta, mutta pitkän lappeen kaatoa varten kävin jo lainaamassa naapurilta luotilankaa. Luotilangalla pingottamalla saa suoran linjan räystäslautaan jonka mukaan kannakkeet on helppo asentaa.

Kun kannakkeet on asennettu isketään kourua toisen perään ja liitoskohdassa käytetään liitoskappaleita.

Kouruihin päädyt paikalleen ja syöksyjä varten reiät. Rälläkkää ei saa käyttää. Arvatkaa käytinkö?

Sitten vaan syöksyt paikalleen ja homma on siinä. Ämpärillä vettä katolle ja kassellaan kun vesi lorottaa alas juuri niin kuin pitääkin.

Tähän kokonaisuuteen pitää vielä kaivaa sadevesiputkea maahan ja johtaa vedet hallitusti pois talon vierestä. Naapuri ilmoitti että parin lappeen osalta voin yhdistää putken heidän sadevesikaivoon. Joka sinänsä on hyvä ja järkevää, koska maahan ja osittain ne kuitenkin sinnekin puolelle valuisivat. Aivan kuten ovat valuneet jo 50 vuotta.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että asennus on kohtuullisen helppoa ja mukavaa puuhaa. Jos siis harkitsette palvelun erillisenä ostamisena asennuksineen, niin kannattaa miettiä pystyykö työn tekemään itse. Sikäli kun olen ymmärtänyt, ei järjestelmä asennettuna kauhean halpaa puuhaa ole.
Sadevesijärjstelmän uusiminen muutti talon julkisivua ryhdikkäämmän näköiseksi.
Työnalle suosittelee Icopalin Sadetar -sadevesijärjestelmää erittäin lämpimästi!

Jatkakaahan lomianne, kohta ne kuitenkin loppuu!
Työnalle jatkaa töitä!

***
Työnalle tarkentaa vielä paria seikkaa:
Isot pojat ovat kertoneet että kourut kannattaa valita pyöreää kourua kantikkaan sijaan. Virtaus ja puhtaana pysyminen ovat huomattavasti parempia pyöreässä kourussa.

Toinen asia on rännejä valittaessa se, että kannatin kannattaa olla ehdottomasti alapuolelta kantava. Jos kannattimet ovat yläpuolelta kantavat, niin kourujen puhdistus on huomattavasti vaikeampaa.
***

Seinätikkaat

Polttaa kesäkatu Työnallea, kosteaa höyryä nousee palleasta.

Ja näin runollisesti ja todella tönkösti aloitti Työnalle heinäkuun blogikirjoituksen ja tästähän ei ole suunta kuin ylöspäin joten ei kun menoksi sanoi oluttölkki kun pullopalautus-automaattin sujahti.

Sadevesijärjestelmä vaati päivitystä, se suorastaan huusi sitä joka kerta kun Työnalle hivutti ihanat sulonsa pihalle kaiken kansan nähtäväksi.

Kuten ojat salassa -kirjoituksessani mainitsin sokkelin kastumisesta. Siinähän Työnalle veti henkeä oikein kunnolla havaittuaan sokkelin kastuneen aamuna eräänä. Ystävällinen maansiirto- ja salaojitusyrittäjä kävi paikalla toteamassa että ”uusihan Työnalle noi rännit, niin ei sokkelit kastu.”

Ja Työnalle totteli. Mutta tässä kirjoituksessa en vielä paneudu sadevesijärjestelmään, vaikka se melkein kokonaan onkin jo asennettu paikalleen. Sen sijaan kerron teille tikkaiden uusimisesta. Seinätikkaat nähkääs olivat sitä kultaista kuuskytlukua jotka olivat jo kerran irronneetkin toisesta kiinnityksestään, pultin ruostumisen takia.

Tikkaiden uusimiseen siivitti kuitenkin sellainen tosiasia, että rännien uusimisen yhteydessä tikkaat piti irrottaa ja oli lähes luonnollista että vaihdan samalla seinätikkaat uuteen.

Tiesittehän muuten, että jos nuohooja tulee katolta alas kolmoisvoltilla niskat taittaen, koska tikkaat ovat pettäneet, olette kiinteistön omistajan siitä vastuussa?

Sen lisäksi että Työnallen appiukkokokelas on mahdottoman hauska ja mukava mies, on hän myös lahjoittanut jos jonkinlaista rakennustarviketta ja puutarhanhoitovälinettä Työnallelle vuosien saatossa. Ja siitähän Työnalle on erittäin kiitollinen.

Noin vuosi sitten mielitiettyni isäukolta oli jäänyt yli seinätikkaat ja hän ilmoitti että saan ne jos vain kelpaavat. Ja kelpasivathan ne.

Kun ränniremontissa tuli tikkaiden vaihto ajankohtaiseksi, muistin että eivät ne tikkaat siellä pyhällä hengellä pysy. Kiesi alle ja rautakauppaan. 92 eurolla mukaan tarttui asennuspaketti joka piti sisällään seinäkiinnikkeet, turvakaaret ja muut tarvittavat kiinnitysvälineet tikkaita varten.

Mustana niitä ei löytynyt, joten otin sinkittynä. Maalailen sitten joskus kun kerkeän.

Asennus oli muuten helppoa, mutta pohdintaa tuotti metrin etäisyydelle seinästä tulevat tikkaat ja eritoten niiden seinäjalat. Siporexisssa ne tassut eivät kovin hyvin istu vaikka ne miten pulttaisi seinään. Naapurisetä-gallupin yhteinen konkluusio kuitenkin oli, että jollain ilveellä ne pitää myös kattotuoleihin kiinnittää. Niihin ne suurimmat vedot ja painot kuitenkin tulisivat.

Ja kun asennuspaketti oli saatu auki ja loppujen lopuksi ohjeitakin sivusilmällä vilkaistu, huomattiin, että paketissa on tätä varten oikein räystästuet.

Päädyin vielä lopuksi asentamaan 50x100 puun kahden kattotuolin väliin, johon edellä mainitut räystästuet kiinnitettiin.

Ja kyllä, kyyyyyllä ne siellä pysyy ja kantoivat Työnallen hentoisen olemuksenkin kepeästi kesäillassa.

Katolle vievät yläkaaret on tarkoitettu kiinnitettäväksi lapetikkaisiin. No, Työnallellahan ei ole lapetikkaita eikä se aio niitä hankkia. Katon astekulma on sen verran loiva ja katemateriaalin ollessa huopa, ei lapetikkaisiin ole vastaisuudessakaan tarvetta.

Kiinnitys piti siis ohjeen mukaan laittaa L-raudoilla katteeseen kiinni ja kumitutit välissä sen pitäisi pysyä reiän kohdalta vielä tiiviinäkin.

Mutta se tarkoittanee peltikatemateriaalia. Koska Työnallella on katemateriaalin huopa, ei tiiviydestä ole täyttä varmuutta.

Pulttasin kuitenkin kaaret kiinni katteeseen ja väliin laitoin mukana tulleet kumitutit. Reiän ympärille laitoin vielä saniteettisilikonia.

Kiinnityspultin läpimenoreiän kohdalla ei tosin ole muuta kuin huopakate ja alla räystäslauta. Mutta silti hiukan huolettaa, jos vesi pääsee reiästä huovan ja laudan väliin.

Jos jollakin innokkaista lukijoista löytyy tähän mielipide tai raaka fakta, niin kuulen sen mielelläni.

Mutta tässäpä nämä sandelssin huuruiset horinat tällä kertaa.

Palailen asiaan piakkoin kattavan sadevesijärjestelmäraportin kanssa. Siihen asti soonmoro!