Vaatteet järjestykseen ja Avant en!

Syyskuista iltapäivää valtiovieraat ja rahvas.

Habitaren innoittamana Työnalle sitoi kaulahuivin kaulaan ja laittoi Buddy Holly -lasit päähän ja päätti tänään turinoida sisustusasiaa.

Tiedättehän tunteen kun keväällä päätetään kohentaa kuntoa ja tehdään periaatepäätös että nyt bikinikuntoon, maksoi mitä maksoi? Yksi vaihtoehto, joka on sivusta seuraavan Työnallen suosikki-päähänpisto, on että ostetaan kahden vuoden kausikortti kuntosalille, mielellään todella kalliille kuntosalille. Sitähän mainostetaan tyyliin ”vain euron tunti” tms. eli sitten todellinen kk-hinta on jotain 720e luokkaa. Tai miten sitä nyt itseään haluaakaan huijata.

Ai niin, saahan sieltä mokkalattea ja cappucinoa ja varmaan voisarviakin, niin maksaahan se itsensä takaisin. Loogista on. Kuntosalille mennään sitten autolla!!!

Työnallehan ei kuntosalilla käy, vaan vetää isoisänsä vanhat punaiset painitrikoot päälle ja hakkaa halkoja, mielellään lumisateessa ja pakkasella.

Toinen huikea ja ehdoitta käytetyin kuntoremontti, tai sen aie, on ostaa kuntopyörä. Jos oikein haluaa herkutella, niin tilaa sen kotisohvalta tv-shopista oluttölkki kädessä. Nykyään tosin on tullut sotkemaan asioita myös stepperi vai mikä se nyt on? Se hauskan näköinen, vielä isompi laite jossa on kaksi stongaa pystyssä. Tiedättehän? Siis se joka on todella helppo sujauttaa vaikka sängyn alle. Käsittääkseni paljon vaikeampaa se on saada sieltä pois.

Työnallehan ei stepperöi kuin tikapuita ylös, kevytsoraharkot selässä painoina ja samoilla painitrikoilla totta kai. Alas tullaan hyppäämällä, voltilla.

Johan tässä alkaa itse Työnallekin kaivata sitä kuuluisaa punaista lankaa tähän teksti-iloitteluun.

Nyt kun ollaan sitten rahdattu se kuntopyörä tai stepperi sinne olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen kuntosalikortti takataskussa, niin siitähän tulee aivan todella loistava vaatteiden säilytyskapine. Stepperissä on vielä se hyvä puoli, että niihin stongiin saa nostettua monta vaatetta ja jo muutaman viikon kuluttua itse laitetta ei edes enää näy vaateröykkiön alta. Ja kun sitä ei enää näy, niin sitä ”unohtaa” kuntoilla. Tai sitten se on niin raskasta.

Työnallukalla on tähän ratkaisu. Myydään ne laitteet helv... pois ja ostetaan verhotanko. Kyllä, verhotanko. Ei maksa juuri mitään ja on helppo asentaa. Jos on betoniseinä, niin suosittelen katsastamaan aiemman tekstin poravasarasta.

Työnallen kodissa vaatteet lepäävät harmoniassa seinän vierustalla ja kun röykkiö kasvaa liian suureksi, niin on aika laittaa jotain pesuun tai takaisin kaappiin.

Ja jos on taiteellinen kaunosielu ja multi-talentti kuten Työnalle, niin aina voi aamun aloittaa attitudella ja jatkaa sulavasti pliellä sekä port de brasilla. Ennen aamuaskareita homma lopetetaan Pas de ciseauxiin. Ja voinette kuvitella miten Työnalle pukeutuu balettihommiin.

Ensikertaan, Au revoir!

 Kaikkia ei baletti kiinnosta, hän lopettaa hommat.

Poravasara. Ai että!

Hyvät puoluetoverit, nukuttuani yön yli, aivan kuten eräällä ministeriystävälläni oli hyvin usein tapana, päätin pamauttaa seuraavaksi työkaluvartin. Jo liki legendaariseksi muodostuneessa työkaluvartissa nostetaan näkymättömälle jalustalle jokin tietty työkalu jota Työnalle suosittelee lämpimästi.

Poravasara on paitsi sanana erittäin huikea, se myös näyttää ja kuulostaa foneettisesti ihanalta. Sanassa on jopa aineksia bändin nimeksi. ”Tänään Tavastialla Alamaailman Vasarat, lämmittelijänä Poravasara”

Poravasara on niin omakotitaloasujille kuin kerrostaloasujille lähes välttämätön työkalu. Ihmettelen suuresti, että kirkollisten häiden pariskunta saa vihkiraamatun mutta ei vihkiporavasaraa. Täytyy laittaa aloite kirkolle. ”Tässä teille poravasara yhteistä taivallustanne varten. Ottakaa välillä se esiin (siis se poravasara) ja poratkaa yhdessä”

Helsingin kirjastoilta saa kuulemma lainatakin iskuporakoneita vai olisiko peräti poravasaroita kirjastokortilla. Viimeisimmän tiedon mukaan ne ovat alati lainattuina. Ihmiset tykkäävät siis porata.

Linkki uutiseen

Varsinkin betonikerrostaloissa on tällä tullut useaan kertaan tarvetta ja sanomattakin on selvää, että omakotitaloasumisessakin tämän on ollut verraton työkalu.

Poravasaran ja iskuporakoneen erona on se, että poravasara käyttää omaa pneumaattista voimaa terän ”iskemiseen” kun taas iskuporakone perustuu tärisevään terään. Verkkovirralla toimivissa porakoneissa on iskutoiminto. Se tarkoittaa sitä, että samalla kun kone pyörittää, niin jokin klipsu myös tärisyttää terää. Poravasarassa taas tälle on oma sylinteri tai mikä lie. En ole avannut yhtään joten en osaa sen paremmin selittää. Aiemassa asunnossa Työnalle teki porakoneella listoitukseen reikiä betoniseinään. Kolme reikää porattuani sammutin poran mutta itse jatkoin vielä tärisemistä. Onneksi ei ollut tahdistinta syömmessä, koska se olisi leikannut kiinni tämän homman jälkeen.

Mutta kun poravasaran hommasin, niin terä uppoaa kuin vanhaan ihmiseen. Ai että sitä auvoa kun tällä pääsee huruttelemaan betoniseinään. Poravasarassa terä tekee edestakaista liikettä terän suuntaisesti, ikään kuin pumpaten. Pelkällä pienellä painamisella terä uppoaa kuin veitsi voihin.

Työnallen poravasara käyttää SDS+ teriä, eli niiden kiinnitys on sellainen, että terä vain työnnetään poravasaran istukkaan. Mukaan tuli myös teräsalkku, jossa kokoja 5mm aina yli 20mm. Mukana tuli myös piikkausteriä pari kappaletta. Poravasarassa on pyörimissuunta molempiin suuntiin, mutta sen voi laittaa myös piikkausasentoon, jolloin terä ei pyöri, hakkaa vaan.

Se on kuulkaa sellainen asia, että jos teillä ei tällaista ole, niin hopi hopi ostamaan.

Työnallen poravasara maksoi 129e ja se oli tarjouksessa sisältäen teräsalkun. Jos lompakko ei kestä tätä sijoitusta, niin halpismallitkin ajavat asiansa.

Näiden vehkeiden erona tosiaan on tuo pitempi johto paremmissa malleissa sekä näkymättöminä eroina laakerit. Halpisvehkeissä ei ole joka kohtaan laitettu kuulalaakerointia vaan niissä saattaa olla käytetty vain muoviholkkia tms.

Jos tarpeena on hyllyjen kiinnitys ja taulujen ripustus, niin halvallakin vempeleellä pärjää. Jos tiedossa taas on loputon urakka kuten Työnallella, on parempaan laitteeseen satsaus paikallaan.

Ja hei, sitten kun tällainen löytyy, niin aina löytyy kavereita ja sukulaisia jotka haluavat lainata sitä. Ja mikäs onkaan parempi itsetuntoa ja omaa tärkeyttä nostamaan kuin se, että joku tulee lainaamaan sinulta Poravasaraa.

Porailemisiin!  

Jäniksiä, oravia, hobbitteja. Eli miten syksyyn varaudutaan

Syrjäytymisestoista tiistaita pallerot!

 

Tänään Työnalle heitti hyvää putkimiesten kanssa. Se ja hevospoolo ovatkin Työnallen suurimpia huvituksia, jos remontoimista ja mielitietyn leuan alta kutkuttamista ei lasketa.

Työtaso on nyt paikallaan. Uuni ja liesi pelittävät paremmin kuin hyvin. Kattava reportaasi tulossa tästäkin samalla bat-kanavalla.

 

Tänään katselin syksyisessä auringossa kellariin vievää luukkua ja sen ajan patinoimaa peltikatetta. Ruma on kuin mikä. Puuosat olivat lahonneet ja homeessa. Aloin kylmän viileästi puuhaamaan siihen uutta luukkua ja kuvakollaasi olisikin muuten valmis, mutta pimeä, tuo viekas illan tummentaja pääsi yllättämään Työnallen. Jouduin nähkääs iltapalapuuhiin ja nukuttamaan sen kaikista kiivaimman tulevan työnallen. Ja ennen kuin tämä kaveri oli haastamassa riitaa Nukku-Matin kanssa, oli pimeys ja leijat laskeutuneet Helsingin ylle ja sain viimeisteltyä homman niin myöhään, että en saanut otettua loppukuvaa. Siksi säästän teidät toistaiseksi tältä ilottelulta ja kerron, mitä muuta ehdin puuhata tänään ja tässä männä viikoilla.

 

Aitahan me ollaan saatu kondikseen tontin toiseltakin laidalta. Sitä olen ruuvaillut aina kun olen ehtinyt. Tänään ruuvailin viimeiset aidan alla olevat tyhjät tilat täyteen verkkoaitaa, jotta lapset, maahiset, koirat, kissat ja hobbitit eivät pääse tontille saatika tontilta pois.

 

 

Koska ylimääräistä verkkoaitaa on reilunlaisesti ja Työnallen tilille ei kukaan omalaatuinen miljonääri, siis sellainen joka päättää lahjoittaa miljoonan ensimmäiselle tapaamalleen merimiesasuiselle ankalle, ei ole vieläkään lahjoittanut rahaa, on kaikki käytettävä hyväkseen. Tein siis myös omenapuun taimelle oman suojaverkon talven taisteluita varten. Jos olen oikein ymmärtänyt, jänikset tykkäävät mutustaa nuoria kasveja talvisaikaan. Tästä päästänkin sellaiseen aiheeseen, että oravien kanssa olen täydessä sodassa. Voisin oikeastaan omistaa oman tekstin pelkästään näille porsaille, joten en kohota nyt turhaan verenpainettani.

 

Kävin vielä nappaamassa fotot tomaateista, jotka vihdoin ja viimein suostuvat kypsymään. Työnallen ensimmäinen testivuosi tomaattien kasvatuksessa alkoi kokea kovia itsetunnon kolauksia, koska kasvihuone on ollut jo kauan täynnä vihreitä palloja kuin tennispallotehtaalla konsanaan. Työnallen mielitietty on antanut vihjaavia katseita sen takia, ettei luvattuja tomaatteja olekaan kannettu pöytään ja lähimarketista pöytään tuodut puolalaiset tomaatit ovat aiheuttaneet kyräilyä. Joku roti.

Paprikan kasvatuksen aloitin aivan liian myöhään, mutta kyllä sieltä sellaistakin vielä kasvaa.

 

Mutta nyt, nyt vihdoin alkaa väriä pukkaamaan pintaan kuin nappiveikolla ennen pullistelukisoja konsanaan.

Olen myös lämmittänyt heitä öisin keinoilla millä hyvänsä. Jos tämä ei ala toimimaan, niin sitten pitää ilmeisesti poimia ne pois ja ottaa avovuoteeseen nukkumaan, se kuulemma auttaa myös. Kypsyvät myös sillä tavalla. Siitä en kuitenkaan ajatellut ottaa kuvia.

Mutta nyt Työnalle repii märän hihattoman paitansa auki kuin Janne Kataja konsanaan ja menee maate. Ensi kertaan!

 

Tasoa on, korkeaa tasoa.

Auvoisaa viikonloppua keskimaan asukkaat.

Työnallen keittiö on aivan kohta dusattu valmiiksi, mutta yksi työtaso, uuni sekä liesitaso odottavat vielä asennusta, kuten kerroin aiemmassa tekstissä

Hoitovapaan ensimmäisen viikon aikana sain aikaiseksi hakea tuolta Berliiniläiseltä taide- ja arkkitehtuurikoululta nimensä ottaneesta rautakaupasta puuttuvan keittiön työtason. (en muuten ole lainkaan väleissä tuon kaupan kanssa!)

Koska meidän kuopus täyttää huomenna vuoden ja vieraaksi tulee myös henkilö, jolla on sähkömiehen pätevyys ja myös sähköurakointioikeudet, niin tilanne on käytettävä hyväkseen: uuni ja taso kiinni.

Jotta asennus ja ajankohta olisivat täydelliset, kaiken on oltava valmiina ja siksi puuhasin tänään työtason kuntoon. Eli sahasin tason oikeaan mittaansa, sahasin keittotason aukon ja öljysin tason.

Ensinhän me revitään muovit pois tason ympäriltä. Taso on esiöljytty tehtaalla, joten rutikuiva laudanpala ei ole vastassa kun tasoa aletaan valmistella. Muovien repimisen jälkeen taso on öljyttävä puuöljyllä vuorokauden kuluessa. Tason mukana tulee ohje ja se kannattaa lukea.

Ennen kuin aletaan öljyllä lutraamaan, niin taso pitää hioa, leikata oikeaan mittaansa ja tehdä tarvittavat aukot. Annoin käsisirkkelin laulaa vaan, aina tuohon 182 senttimetriin asti.

Tämän jälkeen otetaan liesitaso ja mallataan se tulevaan kohtaan. Tässä vaiheessa kannattaa t o d e l l a k i n 

kiinnittää huomiota mittaamiseen.

Kun kohta on selvitetty ja varmistettu, niin on aika alkaa tekemään aukkoa. Kulmiin kannattaa tehdä puuporalla reiät, ellei halua alkaa leikkimään kuviosahalla mutkittelijaa. 

Tällä kertaa sain kuviosahan lainaksi naapurilta, ja mitään muuta en enää suostu käyttämäänkään. Tai oikeastaan olin niin myyty tähän laitteeseen, että taida ostaa vastaavanlaisen. Hyvä naiset ja herrat, unohtakaa halvat Ryobit ja muut halpisvehkeet. Tiedoksi vaan, että ne halvat vehkeet näyttää tältä

Työnalle on jos jonkilaisilla kuviosahoilla tehnyt aukkoja tasoihin ja muihin kohteisiin, mutta kun tätä vempelettä pääsin testaamaan tänään, niin melkein tuli itku linssiin. Tällä huruttelu oli silkkaa iloa.
Pitkä johto on muuten yleensä tae siitä, että valmistus on maksanut muutakin kuin euron ja pelkän banaanin. Kiinnittäkääpä huomiota halpisvehkeiden johtojen pituuteen. Mitä halvempi kone, sen lyhyempi sähköjohto.

 Aukon tehtyäni oli aika näyttää tasolle hiomapaperia. Taso tulee siis hioa  ohjeiden mukaan 180 ja/tai 240 hiomapaperilla syiden mukaisesti ennen öljyämistä, jotta tasosta tulee sileä. Hiomapapereissa on ilmoitettu karheus numeroina, eli mitä suurempi numero on kyseessä, sitä hienompi karheus on kyseessä. Eli 60:llä hiomapaperillä en lähtisin pyllyä pyyhkimään. 

Ensin kerralla kun käytte rautakaupassa, niin käykääpä vilkaisemassa hiomampapereita. Systeemi on hyvin looginen.

Hiomisen jälkeen on vielä syytä kokeilla, että liesitaso varmasti sopii aukkoon. Tai no, kokeilinhan minä sitä heti sahaamisen jälkeen, mutta kuvakollaasien takia säästin kuvan tänne.

Kun kaikki on reilassa, on aika siirtyä öljyämiseen. Se nyt ei kovin kummoista puuhaa ole. Otetaan öljypurkki ja avataan se. Sen jälkeen aletaan levittämään öljyä tason joka pinnalle.

Eli molemmille puolille, aukon reunoille sekä itse tason joka reunalle. Ei siis riitä, että suditaan öljyä vain sille pinnalle, joka tulee näkyviin. Puu ei tykkää siitä, vaan on taipuvainen taipumaan, jos vain toinen puoli öljytään.

Kun taso on öljytty, on aika kiittää avustavia remontoijia avusta ja laittaa taso kuivumaan.

Ja sitten yksi tärkeä juttu!

Kun olette öljynneet puuöljyllä tasoa tai vaimoa, miestä, rakastajaa tai ihan mitä vaan, niin muistakaa laittaa se rätti kuivumaan. Myttyyn sitä ei saa jättää. Itsestään syttyminen ei ole kaupunkilegenda eikä mikään muukaan. Ne oikeasti syttyy itsestään, jos ne jättää pieneen kasaan makaamaan, varsinkin aurinkoon. Työnalle on itse nähnyt tilanteen. 

Eli jättäkää öljyämisessä käyttämäänne rätti kuivumaan hyvin. Ja kun se on täysin kuiva niin vasta sitten rätin voi heittää pois.

Näihin auktoritääriisiin, jopa ala-asteen käsityöluokan opettajan tuoksuisiin neuvoihin on hyvä lopettaa tämä tunti. Rakastakaa toisianne ja tasojanne!

Takka pianon tilalle. Vaiko piano takaksi?

Perjantaita republikaanit ja demokraatit.

Hakivat tänään pianon pois. Haikea olo on vaikka ei nuottiakaan sillä soiteltu. Niin epävireeseen olivat edelliset omistajat saaneet. Tai luulen, että se oli hommattu sisustuselementiksi töölöläisrouvan kotiin. Kun pitää olla niin kulttuurikoti että. Muistan vieläkin vuosi sitten tämän hankintaprosessin. Ilmoitus oli Keltainen Pörssi –palvelussa jossa annettiin piano.

Rouva tuli sovittuun paikkaan ja menimme tyhjään töölöläisasuntoon jossa piano oli. Ilmekään värähtämättä vellikelloa totellut rouva sanoi, että alkuun poika tällä soitteli mutta valitsi sitten kitaran. Oli kuulemma ihan pari kuukautta sitten vielä soiteltu mutta nyt on mennyt epävireeseen. Ja kyllähän se vire päin pyllyä olikin. Pianonkuljetusfirman tuotua sen meidän residenssiimme kävi ansioitunut pianonvirittäjä paikalla ja totesi, että hieno ja vanha piano on, mutta ei tällä ole soitettu pitkään aikaan ja virittäminen maksaisi paljon. Kieliä kiristäessä menisi pianon mekaniikkaa palasiksi ja uutta tavaraa tarvittaisiin paljon enemmän kuin parin sadan euron arvoinen pianon viritys normaalisti maksaisi. Noh, eipä ole ensimmäinen kerta kun ihmiset jauhavat ns. jaskaa.

Täräytin ilmoituksen tori.fi –palveluun ja 5 minuutin aikana tuli jo niin paljon yhteydenottoja lahjoitettavasta, mutta huonovireisestä pianosta, että ilmoitus oli pakko ottaa äkkiä pois.

Kerroin noutajalle, että kyseessä on ihan oikeasti epävireessä oleva piano ja sen kunnostus maksaisi nelinumeroisen hinnan. Se ei hakijaa haitannut, sisustuselementiksi sen haki. Hiki tuli noutoa katsellessa.

Nyt on sitten tyhjä paikka. On soitto lakannut ja ihmiset lähteneet kotiin. Ja mitä jäi?

Tuohon paikkaan rakkaat lukijat, siihen ajattelin takan täräyttää. Tai siis en itse sitä täräytä vaan joko ostan jonkin mallin tai sitten muurari saa tulla näyttämään taitojaan alusta pitäen.

Vaikka Työnalle melkoinen multi-talentti onkin, niin muuraushommat, etenkin tulisijan muuraukset jätän ammattilaisille. Savukanavien ja muiden virtaavuus on sellainen asia, ettei niiden kanssa kannata alkaa säästämään ja säätämään.

Mielikuvissani siintää jo hyvin yksinkertainen funkkistyylinen, karheapintainen, noin 1,2 metrin korkuinen valkoinen takka jossa on iso luukku. Saisi olla varaava. Yläpuolelta saa luvan lähteä valmispiippu suoraan katosta läpi. Talossa on jo savuhormi, mutta se on niin eri paikassa että tälle pitää uusi piippu vetää.

Nyt puuttuu enää rahat.

 Tosin tämän miehen päätä ei palella.

Sisävalaisimia ja lähes hampaattomia hymyjä

Huomenta päivää telluksen tallaajat. Työnalle on hoitovapaalla. Kiirusta pukkaa huomattavasti enemmän kuin työelämässä mutta on tämä mukavaa puuhaa. Pikku naskalin kanssa hengataan kotona kahdestaan muutama tunti päivässä ja jutellaan remonteista ja budjeteista totta kai.

Kun iskimme setelilaukun myyjän pöytään tätä mökkiä ostettaessa, niin jonkin verran irtaimistoa tuli mukaan. Nämä tosin ovat pieniä asioita jotka tuli mukaan ja eivät näin vaikuta kaupan hintaan ja arvoon. Tiedoksenne kun ostatte taloa tai kiinteistöä, että kauppakirjassa ei saa sitten lukea esim. että myydään talo ja kauppaan kuuluu rokokoo kalusto, hevonen, puimuri ja jalokivin koristeltu kylpyhuoneen peili. Verottaja nähkääs katsoo nämä asiat erilliseksi omaisuudeksi, ja saattaa ehkä haluta verottaa niitä erikseen. Verottaja kun on. Eli kun kauppa tehdään asunnosta, niin myynnissä on asunto!

Noh, nämä valaisimet jotka tulivat mukaan kauppaan, eivät ole niin arvokkaita, että niistä kannattaisi sen pilkun kanssa ryhtyä kahdenkeskiseen rivoon kanssakäymiseen.

Yhdessä huoneessa oli arviolta 70-luvulta ollut kattovalaisin, jonka putkiosat olivat messinkiä tai jotain kupariseosta. Harvinaisen luotaantyöntävä väritys mainituissa putkissa oli jo muodostanut itselleni vision lampun poisheittämisestä. Tässä vaiheessa mielitiettyni kuitenkin puuttui asiaan ja kertoi, että valaisimesta voisi tulla hyvä, jos putket maalattaisiin esim. mustaksi. Ja näin mielitiettyni toyboy teki työtä käskettyä. Valaisin sopii erittäin hyvin talon tunnelmaan ja istuu kuin lapio pianoon.

Olohuoneessa oli vanha kattokruunu, jonka lamppujen päällä oli samettiset ruskeahkot ja pölyiset hatut. Sama visio toistui tässäkin valaisimessa, ruma kuin mikä ja ei sovi minnekään.

Hetken pohdinnan jälkeen päätimme ottaa hatut pois kuin kirkossa konsanaan ja voilá: ruokapöydän ylle se sopi kuin nenä otsaan. Täytyy myöntää, että kauniit ovat. Sitten vain energialamput kehiin ja asia oli taputeltu.

Nyt työnalle lähtee kakkavaippaa vaihtamaan ja sitten hakemaan kiivasta miestä kerhosta ja pikkuneitiä päiväkodista.

Metaanin höyryisin terveisin oma pikku flatologinne, Työnalle

Huoltokirjaa, valoa ja ränniä.

Sirpakkaa syyskuuta seilorit. Työnalle jäi tänään hoitovapaalle ja aikoo olla kotona vuoden loppuun asti. Pitkäaikaiset ja kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että jos on lapsien kanssa kotona ja yrittää tehdä, oikeastaan mitään muuta kuin olla läsnä lapsille, niin siitä ei tule ns. hevon videotakaan. Sehän tarkoittaa sitä, että mitään massiivisia remontteja ja sitä kautta päivityksiä ei ole ihan heti tiedossa.

Mutta vielä on rutkasti päivitettävää tehdyistä remonteista sekä tietysti omakotitalon hoito ja huoltoasiaan. Yksi tärkeä asia talossa on nimittäin huolto. Melko lailla jännää on sellainen fakta, että ihmiset huoltavat ja vakuuttavat autoaan suunnilleen paremmin kuin mitään muuta. Ei tarvitse kuin mennä ostamaan vuoden 82 Ford Escorttia joka on ajettu 382 000 kilometriä + mittarin ruuvaukset, niin jo ollaan tivaamassa huoltokirjaa. ”Jaaha, ei oo merkkihuollossa käyty” Tai ”jäi sitten toi 320 000 huolto väliin vai”?

Taloa sen sijaan ei kovin kummemmin huolleta tai sitten siitä ei ainakaan pidetä kirjaa. Itselleni toimii muuten tämä blogi jonkinasteisena huoltopäiväkirjana. No, on minulla huoltokirjakin, mutta toisinaan unohdan sitä täyttää.

Se tuntuu nimittäin hassulta ensi alkuun kirjoittaa vaikka siitä että vesirännit puhdistettu syksyllä 2012 tai wc istuin vaihdettu keväällä 2013, sillä muistat tuon aivan hyvin vielä ensi vuonna ja sitä seuraavana vuonna. Ja vielä ehkä viiden vuodenkin kuluttua, mutta muistatko sitten 25 vuoden kuluttua? Nimittäin tämän asunnon oston yhteydessä kysyin salaojituksesta vanhoilta omistajilta. Melko hataraa muistikuvaa oli. Toisen mielestä oli ja toisen mielestä ei.

Huoltokirjasta se työnalle katsoo tällaiset asiat tulevaisuudessa. Tai viimeistään lapset sitten kun  ovat laittamassa residenssiämme lihoiksi ja myyvät sen pilkkahinnalla jollekin tulevaisuuden työnallelle joka arvatenkin alkaa pitämään aivan samanlaista blogia.

Sain viimein myös talonumeron rst-versioina ja ruuvasin ne kiinni saman tien. Kyllä nyt silmä lepää ja talokin löytyy paremmin kun on numero hyvin näkyvissä.

Nyt työnalle vie akustisen kitaran huoltoon, jonka mielitietty pisti säpäleiksi männä viikolla ja samalla käyn ostamassa ränninpuhdistajan. Se tulee naapurin kanssa yhteiskäyttöön ja hintakaan ei ole paha: 15e

Vesiränneistä kannatta muuten pitää huolta ettei käy näin:

Adios Amigos!