sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tasoa on, korkeaa tasoa.


Auvoisaa viikonloppua keskimaan asukkaat.

Työnallen keittiö on aivan kohta dusattu valmiiksi, mutta yksi työtaso, uuni sekä liesitaso odottavat vielä asennusta, kuten kerroin aiemmassa tekstissä

Hoitovapaan ensimmäisen viikon aikana sain aikaiseksi hakea tuolta Berliiniläiseltä taide- ja arkkitehtuurikoululta nimensä ottaneesta rautakaupasta puuttuvan keittiön työtason. (en muuten ole lainkaan väleissä tuon kaupan kanssa!)
Koska meidän kuopus täyttää huomenna vuoden ja vieraaksi tulee myös henkilö, jolla on sähkömiehen pätevyys ja myös sähköurakointioikeudet, niin tilanne on käytettävä hyväkseen: uuni ja taso kiinni.

Jotta asennus ja ajankohta olisivat täydelliset, kaiken on oltava valmiina ja siksi puuhasin tänään työtason kuntoon. Eli sahasin tason oikeaan mittaansa, sahasin keittotason aukon ja öljysin tason.

Ensinhän me revitään muovit pois tason ympäriltä. Taso on esiöljytty tehtaalla, joten rutikuiva laudanpala ei ole vastassa kun tasoa aletaan valmistella. Muovien repimisen jälkeen taso on öljyttävä puuöljyllä vuorokauden kuluessa. Tason mukana tulee ohje ja se kannattaa lukea.


Ennen kuin aletaan öljyllä lutraamaan, niin taso pitää hioa, leikata oikeaan mittaansa ja tehdä tarvittavat aukot. Annoin käsisirkkelin laulaa vaan, aina tuohon 182 senttimetriin asti.


Tämän jälkeen otetaan liesitaso ja mallataan se tulevaan kohtaan. Tässä vaiheessa kannattaa t o d e l l a k i n 
kiinnittää huomiota mittaamiseen.




Kun kohta on selvitetty ja varmistettu, niin on aika alkaa tekemään aukkoa. Kulmiin kannattaa tehdä puuporalla reiät, ellei halua alkaa leikkimään kuviosahalla mutkittelijaa. 


Tällä kertaa sain kuviosahan lainaksi naapurilta, ja mitään muuta en enää suostu käyttämäänkään. Tai oikeastaan olin niin myyty tähän laitteeseen, että taida ostaa vastaavanlaisen. Hyvä naiset ja herrat, unohtakaa halvat Ryobit ja muut halpisvehkeet. Tiedoksi vaan, että ne halvat vehkeet näyttää tältä
Työnalle on jos jonkilaisilla kuviosahoilla tehnyt aukkoja tasoihin ja muihin kohteisiin, mutta kun tätä vempelettä pääsin testaamaan tänään, niin melkein tuli itku linssiin. Tällä huruttelu oli silkkaa iloa.
Pitkä johto on muuten yleensä tae siitä, että valmistus on maksanut muutakin kuin euron ja pelkän banaanin. Kiinnittäkääpä huomiota halpisvehkeiden johtojen pituuteen. Mitä halvempi kone, sen lyhyempi sähköjohto.



 Aukon tehtyäni oli aika näyttää tasolle hiomapaperia. Taso tulee siis hioa  ohjeiden mukaan 180 ja/tai 240 hiomapaperilla syiden mukaisesti ennen öljyämistä, jotta tasosta tulee sileä. Hiomapapereissa on ilmoitettu karheus numeroina, eli mitä suurempi numero on kyseessä, sitä hienompi karheus on kyseessä. Eli 60:llä hiomapaperillä en lähtisin pyllyä pyyhkimään. 
Ensin kerralla kun käytte rautakaupassa, niin käykääpä vilkaisemassa hiomampapereita. Systeemi on hyvin looginen.

Hiomisen jälkeen on vielä syytä kokeilla, että liesitaso varmasti sopii aukkoon. Tai no, kokeilinhan minä sitä heti sahaamisen jälkeen, mutta kuvakollaasien takia säästin kuvan tänne.


Kun kaikki on reilassa, on aika siirtyä öljyämiseen. Se nyt ei kovin kummoista puuhaa ole. Otetaan öljypurkki ja avataan se. Sen jälkeen aletaan levittämään öljyä tason joka pinnalle.
Eli molemmille puolille, aukon reunoille sekä itse tason joka reunalle. Ei siis riitä, että suditaan öljyä vain sille pinnalle, joka tulee näkyviin. Puu ei tykkää siitä, vaan on taipuvainen taipumaan, jos vain toinen puoli öljytään.

Kun taso on öljytty, on aika kiittää avustavia remontoijia avusta ja laittaa taso kuivumaan.



Ja sitten yksi tärkeä juttu!
Kun olette öljynneet puuöljyllä tasoa tai vaimoa, miestä, rakastajaa tai ihan mitä vaan, niin muistakaa laittaa se rätti kuivumaan. Myttyyn sitä ei saa jättää. Itsestään syttyminen ei ole kaupunkilegenda eikä mikään muukaan. Ne oikeasti syttyy itsestään, jos ne jättää pieneen kasaan makaamaan, varsinkin aurinkoon. Työnalle on itse nähnyt tilanteen. 
Eli jättäkää öljyämisessä käyttämäänne rätti kuivumaan hyvin. Ja kun se on täysin kuiva niin vasta sitten rätin voi heittää pois.



Näihin auktoritääriisiin, jopa ala-asteen käsityöluokan opettajan tuoksuisiin neuvoihin on hyvä lopettaa tämä tunti. Rakastakaa toisianne ja tasojanne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti