maanantai 22. lokakuuta 2012

Parempi kilowatti pivossa kuin kymmenen oksalla


Joka ilta kun Työnalle sammuu ja saapuu oikea yö.
Raikasta syysmaanantaita arvon lukijat. Sehän on vajaa viikko ja sitten mennään piirtämään se numero tai kirkkovene äänestyslipukkeeseen. Muistakaa ihmiset äänestää. Jos ette äänestä niin sitten ei narista. Työnallekin on nähnyt elonsa aikana jos jonkinlaista vaaliroinaa, mutta mieleenpainuvimpana on jäänyt muutaman vuoden takainen Sosiaalidemokraattien jakama kondomi jonka pakkauksen päällä luki ”Tunne demari sisälläsi” Voi pojat, siitä ei vaalirihkama parane. Kerrottakoon ettei Työnalle tuntenut demaria sisällään.

Työnalle on bloginsa kanssa täysin riippumaton ja ei ota Nallena kantaa politiikkaan, ellei sitten rakennus ja lämmityskustannukset tosissaan ala saamaan siipeensä, tai vastaavasti parane, jonkun tietyn puolueen takia. Työnalle yksityishenkilönä tietysti äänestää ja siitä ei sen enempää.

Kerroin taannoin lämmitysjärjestelmän uusimisesta ja sen vaikutuksista Työnallen rahakukkaroon ja sitä kautta mielialaan.
Elokuun 14 päivä tuli vuosi täyteen ilmavesilämpöpumpun kanssa hiljaista yhteiseloa. Kyllä on ollut huoletonta arki ja juhla sen kanssa. Synttärikaffet jäi nyt juomatta, mutta Työnalle kävi silittelemässä pumppua ja supisi helliä sanoja sen korvaan.

Kuten aiemmin kerroin, olin talon oston jälkeen yhteydessä Helsingin energia energianeuvojaan. Hänen kanssaan puhelimitse kävimme vuositasolla talon sähkönkulutusta aina kymmenen taakse. Keskimääräinen vuosikulutus oli ollut tässä talossa noin 30 000kWh ja se on tytöt ja pojat paljon se.
Keskiarvo sähkölämmitteisessä talossa on 20 000kWh/vuosi.

Yllämainitun päivämäärän tullessa täyteen, näytti kulutuslukemat, käyttö- sekä lämmityssähkön osalta 14 307kWh. Eli yli puolet säästöä. Hyvin karkeasti sanottuna säästöä rahassa tuli 1500 euroa vuodessa.

Tässä vielä kulutuslukemat kuukausittain:

kk
kWh
14.10.2011
31.10.2011
611
30.11.2011
1227
31.12.2011
1392
31.1.2012
2277
29.2.2012
2577
31.3.2012
1511
30.4.2012
1183
14.5.2012
371
31.5.2012
360
30.6.2012
684
31.7.2012
572,99
31.8.2012
470,41
30.9.2012
665,45
14.10.2012
406,02

Kuten aiemmin kirjoitin, on talossa vielä paljon tiivistämistä ja eristämistä, mutta lähtökohta on parempi kuin uskalsin odottaa. Tästä on hyvä jatkaa. Tavoitteena on päästä alle 10 000kWh/vuosi.
Ensi kertaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti