Jotta ei tulisi tylsää

Ja kah kun ei ole vielä tarpeeksi tekemistä, niin aloitan kirjoittamaan blogia omakotitalon kunnostuksesta, peruskorjaamisesta, pienestä pintaremontista ja miksi sitä nyt itse kukin haluaa kutsua.

Matkaa siihen, että päästään mainoskatkon jälkeen sytyttämään kynttilöitä, pöyhimään tyynyjä ja asettamaan ne hetelmät ihanasti tarjottimelle, on vielä matkaa. Paljon.

Mutta on tässä puuhassa paljon hyviäkin hetkiä koettu jo toistaiseksi.
Kas tässä hyvät ihmiset talosta lyhyesti.

Kuin varkain löysimme itsemme 2011 huhtikuussa omakotitalon omistajina vaikka alunperin tarkoitus olikin paritalon tai reilunkokoisen  rivitalo-osakkeen hankinta. Budjetillamme oli kohtuullisen helppoa seuloa omakotitaloja oikotie-palvelusta. Siihen riittää asuinkunnaksi Helsinki, hintakatoksi 300 000e ja omakotitalo ja voilá:  Valintasi näkyvät yhdellä sivulla ja silmäyksellä. On siis kerrankin jotain hyötyä siitä, ettei ole liikaa vyyhtiä tilillä.

Talo on rakennettu herran vuonna 1960 ja kyseessä on siporex elementtitalo joka on ollut aikansa valmispakettitalo, joskaan ei varmasti avaimet käteen -paketti, vaan enemmänkin seinät ja katto pystyyn ja hoida itse loput -tyyppinen ratkaisu.
1-kerroksinen talo on kokonaispinta-alaltaan 140m2 joista asuinpinta-alaksi oli valjastettu asuntoesitteen mukaan 98m2
Samassa paketissa on siis myös autotalli, jonne ei muuten nykypäivän auto mahdu hyvällä tahdollakaan. Vauhdilla, silmät kiinni en ole edes yrittänyt.

Alakertakin toki löytyy, mutta siellä mahtuu seisomaan korkeimmassa kohdassa vain optimimittainen mies, kuten minä, eli 173cm. Osa tuosta kellarista on vielä matalempaa. Siellä sijaitsi sähkölämmitteinen lämminvesivaraaja, joka kuutioiltaan on noin 3, ehkä enemmänkin.

Taloon oli uusittu ikkunat 90-luvulla ja sen asian mahtavuuden tajuaminen valkeni minulle vasta myöhemmin, sillä työpaikan ruokapöytäkeskusteluissa selvisi, että ikkunoiden vaihtaminen maksaa mansikoita ja muitakin satokauden tuotteita, eli todella paljon.

Talo makaa pötköttelee 1345m2 tontilla, eli ns. kirvesvarsitontilla, jota myytiin ensin kokonaisuutena, ja jälkeenpäin niin muotiin tulleena, lohkottuna tonttina. Eli iso tontti jaetaan kahteen osaan ja myydään tontti erikseen ja talo toisen puolen tontteineen erikseen. Meidän mansion lekottelee auringossa 631m2 -kokoisella tontilla. Jotkut helsinkiläiset veijarit kutsuvat sitä leikkisästi ja yleisesti persreikätontiksi. Susirajan asukkaat tieysti ilmoittavat yhteen ääneen, että meidän keittiökin on isompi kuin teidän tontti. No, sitten on. Elämä on valintoja.
Helsingissä tämän kokoinen tontti on nykypäivänä täysin normaali koko. Olenpa jossain ilmoituksessa törmännyt 280m2 kokoonkin, siis tontissa. Huh huh, meidän vessakin on isompi ja blaa.

Kaiken kaikkiaan, rakkaat ihmiset, tämä talo oli ihastusta ensi silmäyksellä. Vaikka neliöitä ei ole paljon ja puutteita oli, niin huonejärjestys ja yksinkertaisuus viehätti heti alkuunsa. Myös talon entinen omistaja, tai siis hänen tyttärensä kehui taloa siihen malliin, että kovin mielellään ei olisi sitä myynytkään. Ja ymmärrän kyllä, oma lapsuuden koti. En edes uskalla ajatella miten leukaperäni tulevat väpättämään jos joskus oman lapuuskotini joudun myymään.

Tähän asti on talossa tehty seuraavat remontit. Tärkein ensin: Terassi takapihalle.
Keittiöremontti, kodinhoitohuoneen remontti, varaston muuttaminen työhuoneeksi sekä lämmitysmuodon vaihtaminen.
Pukkaan jokaisesta, jo tehdystä vaiheesta kuvia sekä tekstiä miten työ on tehty ja miten monta kertaa hermot ovat menneet. Ja niin, minne ne hermot menee?