Luxien viemää. Led-polttimot ja sisävalaisimet

Riistäytymisaltista iltapäivää hengenheimolaiset ja muuten vaan sivuilla harhailijat.

Suomela nettisivusto on ottanut Työnallen horinat vakavasti, ja heidän sivuillaan alkaa nettijuttusarja Suuresta pintaremontista. Eikö olekin mahtavaa? Käykäähän katsomassa muutenkin Suomelan sivuilla.

Suureksi ilokseni kuulen tuon tuostakin, että blogillani on aktiivisia seuraajia ja vielä naisia iso osa. Onkohan tässä käymässä se sama juttu kuin tekniikassa yleensä? Naiset seuraavat, ottavat selvää ja kysyvät rohkeasti, kun taas miehet nyökkäilevät hyväksyvästi ja kotiin päästessään katsovat googlesta, että mitähän se autokorjaamon kaveri tarkoitti sillä kampiakselilla tai lambda-anturilla.

Eipä silti, tulee väkisinkin mieleen muutaman vuoden takainen ystävämyynti vanhan työpaikkani naapurissa. Tiedättehän ystävämyynnit? Yleensä vaate- tai kosmetiikkahommissa näitä tapahtumia järjestetään. Käsittääkseni niiden tarkoitus on saada varastot tyhjiksi tuotteista, jotka lähentelevät viimeistä myyntipäivää tai ovat tippumassa seuraavan kauden muodista. Myyjäiset järjestetään yleensä maahantuojan tai valmistajan tiloissa. Mainittu ystävämyynti järjestettiin yrityksen isossa varastohallissa. Pääosin myynnissä oli kosmetiikkatuotteita ja pesuaineita. Eli ensin meikataan ja sitten pestään pois, hehe.

En pidä lainkaan sukupuolisista stereotypioista, mutta joissakin kohdissa se rakkaat lukijat vaan on niin, että naiset ovat Venuksesta ja miehet on a…  En muista miten tuo loppu menee.

Oli miten oli, mutta oma pikku arjen säästäjänne päätti myös vierailla mainitussa ystävämyynnissä ja ostaa itselleen jotain kevyttä tuoksua ja hiukan shampoota. Mielitietylleen tietysti myös jotain tuoksua ja jotain ihanaa voidetta, jolla voi ihonsa pehmeyttää, kiinteyttää ja mahdollisesti jopa ikääntymistä estää. Niin ne lupailevat siellä telkkarissa.

Näky ja meno on aivan hillitöntä näissä tilaisuuksissa. Miehet (eli kuskit) seisovat siistissä rivissä hallin seinustalla räpläämässä puhelimiaan. Ovat jo ensimmäisen viiden minuutin aikana käyneet ostamassa autovahapurkin ja autoshampoota.

Mutta sitten ne naiset: voi herramankjee mitä puuhaa. Kyynärpäät on teroitettu edellisenä iltana ja turkki on luovutettu sinne seinustalla seisovalle isännälle. Kukaan ei kuule eikä näe mitään. Eurolavoista tehdyt pöydät ovat täynnä tuotteita ja rouvalauma sen edessä nuuhkimassa ilmaa kuin talviuniltaan herännyt karhu Atrian tehtaan vieressä.

Tunkee sinne urhea remonttiseikkailijannekin, varovasti välistä pujahtaen ja anteeksi pyydellen. Kun viimein löydän pöydän missä on myös karjuille tarkoitettuja tuoksuja, niin ehdin kysymään tiskin toiselta puolelta vain ”Anteeksi, mutta onko nämä miesten tuoksu….” ja jo siihen päälle turkkiin pukeutunut vanhempi rouvashenkilö kysyy ”onks nää miesten tuoksuja, paljon nää on kappale?” Myyjän ilmoitettua hinnaksi viisi euroa, ottaa rouva kepeästi syliinsä viisi pakettia tätä tuoksua eli döfistä. Ymmärrän pelin hengen. Otetaan vaan jotain ja paljon. Siihen en suostu lähtemään mukaan.

Herkin hetki koettiin kuitenkin myyntipöydällä, jossa oli myynnissä voiteita, siis ihovoiteita ja sarjoja. Itsehän luotan vain Tummeliin, mutta höpönassuni kotona halusi ”jotain ihanaa”. Ohje oli selvä kuin putkimies pikkujouluissa.

Seison rouvalauman keskellä ja puheensorina lähentelee huutoa. Naiset haistelevat ja testailevat ja puhuvat toisilleen kovaan ääneen ja koko hommassa ei ole mitään järkeä. Kuuntelen hetken ja lopuksi kysyn hiukan kovemmalla äänellä myyjältä ”Onko tämä kasvoille tarkoitettu rasva? Ja jos on, niin eikö tuossa lahjapakkauksessa ole sama purkki ja samaan hintaan vielä muitakin voiteita ja rasvoja?”

Voitteko kuvitella: koko rouvalauma myyntipöydän äärellä hiljentyy ja katsoo ensin minua ja sitten myyjää ja kaikki kuuntelemme hiljaisuudessa myyjän vastauksen. Vastauksen jälkeen meteli alkaa taas, ikään kuin pause-nappi olisi taas vapautettu. Eli suurin osa donnista ei itsekään tiennyt, mitä oli ostamassa ja mitä missäkin pakkauksessa oli.

Nyt olen ajautunut alkuperäisestä asiasta niin pitkälle, että pitää hetki pohtia, mistä olin kirjoittamassa.

Niin, tulin julistaneeksi itseni melkoiseksi valosuunnittelijaksi ja luxien asiantuntijaksi muutama kirjoitus sitten, ja kun kerran on saatu itsensä selkään taputtelu hyvään vauhtiin, niin ei lopeteta nyt.

Alkuperäinen valaistus asuntomme käytävässä oli suoritettu riippuvien valaisimien kanssa. Siihen mukaan kun otettiin tummat kaapinovet käytällä, niin valoisaksi sitä ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Ensihoidoksi maalattiin kaapin ovet valkoisiksi ja ovenkahvat mustaksi. Tuli hauska kontrasti.

Riippuvalaisimet saivat lähteä ja käytävätilaan halusin kiinteitä kattovalaisimia. Jälleen kerran piti pohtia myös talon aikakautta ja tulevaa värimaailmaan. Melkolailla valkoinen tulee olemaan asuntomme ja tätä harmoniaa on hyvä rikkoa, arvatkaapa millä? Ei pinkillä, ei vihreällä vaan mustalla.

Päädyin lopuksi Massiven Nero -valaisimiin. Minusta sopivat hyvin ja ovat muodoltaan sopivat talon henkeen.

Seuraava kauhistuttava asia oli tietenkin se, että niissä tuli mukana 50w halogeenilamput. Sehän tarkoittaa lyhyellä matematiikalla 300 wattia tunnissa. Jos valot olisivat joka päivä kaksi tuntia päällä, niin vuosimenoksi tulisi 219kWh eli karkeasti reilut 22e/vuosi.

Oli aika rientää led-kauppaan. Noin 17e kappalehinnalla ostin kuusi 4,5 watin led-lamppua, jolloin kilowattimäärä ylläolevasta laskelmasta oli enää kymmenys. Näin ollen myös kustannukset tipahtivat saman verran eli kulutus oli enää noin kaksi euroa per vuosi.

Toisin sanoen, kun polttelen näitä lamppuja sellaiset kuusi vuotta, niin jo ovat lamput maksaneet itsensä takaisin... No mutta hei, ledejä kuitenkin. Ja edelleen, pineistä puroista se säästö syntyy, ja nyt pitää katsoa pitkällä aikavälillä asioita.

Kämppä on täynnä valaisimia ja kohteita postailen jatkossa lisääkin, mutta lähdetiin nyt näistä liikkeelle. Ja kah, kohta kaksi tuhatta lukijaa täynnä. Tässähän kohta kihahtaa homma hattuun.
Mutta sitä odotellessa, adios!