Matala maja ja katteettomat lupaukset

Ehtoota, sanoi kana kun kettujen saunailtaan eksyi.  Tänään Suomi on voittanut ensimmäisen olympia-mitalinsa ja minä olen saanut ensimmäisen kommentin ja seuraajan blogilleni. Se tarkoittaa revitteleviä iltapäivälehtiotsikoita ja suurta fonttia lööpeissä. Saatetaan siellä siitä olympia-mitalistakin jotain mainita.

Se olisi maljan paikka, jos en olisi sitä lauluesitystä liikaa juhlistanut viime viikonloppuna. Edellinenkin yö oli vielä lattialla vipeltäviä otuksia ja jarruttomia rekkoja täynnä.

 Asiaan.

Kun remonttia ja pihatöitä oikein kunnolla tekee ja miettii, saattaa siinä tuoksinassa unohtua tai jäädä huomaamatta hyvin tärkeitä asioita.

Nähkääs eilen illalla viherpeukalonne ja toisen vuosikurssin diplomi-hortonomi/metronomi -opiskelijanne kaivoi Tuija-pensaille kuoppia. Miksikö? No siksi, että viime suvena hommasin 15kpl tuijia (siis niitä kasveja) Matti Kokkosen puutarhasta, siis hänen yritykseltään. En käynyt Matin pihalla, sillä suututtamisen mahdollisuus voisi olla läsnä. Näitähän myydään Bauhausseissa ja muissa liikkeissä myös ns. priimana eli muoviruukuissa 20-30€ kappalehintaan. Siinä alkaa jo hiukan varakkaampikin ihminen yskimään, jos hankintamäärä huitelee yli kymmenessä kappaleessa. Tuijia (siis niitä kasveja) saa myös halvempina versioina ja mainitut 15kpl tuli reilun sadan euron hintaan pihalle toimitettuna jo mainitusta puutarhaliikkeestä. Kannattaa muuten suosia yksityisiä liikkeitä mieluummin kuin suuria ketjuja. Nimim. ”Pienten asialla jo vuodesta 77”!

Niin ne kuopat. Kun sain tuijat (ne kasvit) pihalle, oli minulle kertynyt sen verran muuta puuhaa, etten kovin isoa kuoppaa niille ehtinyt tai jaksanut kaivaa. Sehän johti siihen, että tuijat (ne kasvit) olivat edelleen samankokoisia, kuin vuosi sitten ostettaessa. Tarkempi analyysi ja maaperätutkimus osoittivat, etteivät ne olleet juurtuneet juurikaan pikku kuoppiinsa, ja näin jouduin tekemään tuplatyön. Kaivoin siis uudet kuopat, halkaisijaltaan noin 50cm ja syvyyttä noin 30-50cm. Alle kanan skeidaa, seuraavaksi pikakompostorimultaa ja vielä lisäksi ostettua multaa ja tuija maahan (siis se kasvi).

Ja nyt siteeraan Ltn. Frank Drebiniä:  where the hell was I?

Niin, näitä tehdessäni 5-vuotias tyttäreni kävi toistuvasti kysymässä, koska rakennetaan maja. Vastasin, että "kohta, kohta" ja jatkoin kaivuu-urakkaani. Jossain vaiheessa tytär kävi vaihtamassa pelipaidan päällensä ja alkoi potkia palloa. Myös Tuure vaihtoi päällensä ison pelipaidan, ei housuja.

Illalla sitten ihmeteltiin oikein urakalla mielitiettyni kanssa neidin huonotuulisuutta.

Iltasadun jälkeen kysyin vielä kerran, että mikä harmittaa. Mimmi ei suostunut vieläkään kertomaan. Koska olen myös erittäin pätevä ja palkittu keittiöpsykologi, otin ässän hihasta ja lupasin tyttärelle, että kerron mikä minua harmittaa, jos tytär lupaa kertoa sen jälkeen minulle, mikä häntä harmittaa. Ilmoitin ajanpuutteen ja persaukisuuden harmitukseni kohteiksi, mutta en juuri näillä sanoilla.

Tämän jälkeen mimmi kertoo hiljaa, että "kun ei rakennettu sitä majaa, vaikka lupasit".

Voitte vain kuvitella sen kaatosateen, joka tuli kirjoittajasankarinne niskaan, noin kuvainnollisesti (ja myöhemmin konkreettisesti, eilen yöllä satoi aika huolella).

Syyllisyys kalvoi mieltä rotan lailla ja pettymykseni vanhempana hipoi uusia ennätyksiä.

Tämä maja-projekti on nyt prioriteettilistalla ehdottomasti ykkösenä ja tässä sitä nyt pukkaa.

Ps. Nyt Facebook sivutkin löytyy. Menkää ja tykätkää!

Puita ja eläimiä ei vahingoitettu kuvauksissa.